keskiviikko 13. helmikuuta 2008

Everyday Life of the Barbarians: Goths, Franks and Vandals

Malcolm Todd, Everyday Life of the Barbarians: Goths, Franks and Vandals. B. T. Batsford, London, UK, 1972.

Sana barbaari on ikivanha leima, jolla viedään kansalta tai yksilöltä tasaveroisuus. Kreikkalaiset käyttivät sanaa βάρβαρος (bárbaros) viittaamaan ei-kreikkalaisiin, jotka sönköttivät (bar-bar) rumaa kieltään -- termi on siis onomatopoeettinen. Sillä saatettiin solvata myös muita kreikkalaisia, mikäli haluttiin mittailla sivistyneisyyttä. Malcolm Todd osoittaa, että antiikin kirjoittajien (mm. Caesar, Plinius vanhempi ja Tacitus) luoma kuva barbaareista - siis tässä tapauksessa germaaneista - on monessa kohti ristiriidassa arkeologisten löytöjen kanssa. Soista Pohjanmeren ja Itämeren seuduilta löytyneet ruumiit ja rakennukset ovat hapen puutteessa säilyneet hyvässä kunnossa.

Germaanit koostuivat heimoista, heimot klaaneista ja suvuista (kindred).
Verisukulaisuus oli siis yhteiskunnan, perusturvan ja oikeudenkäytön perusta. Mies saattoi pitää useita vaimoja, ja avioliitotkin solmittiin maksulla (bride-price). Valtaa pitivät heimon vanhimmat (miehet), jotka muodostivat jonkinlaisen neuvoston. Kuten muissakin kehittymättömissä yhteiskunnissa, germaaneiden yksi keskeinen instituutio oli johtajan ympärille syntynyt soturiseurue. Aikaa myöten nämä seurueet vakiintuivat ja sodan aikana sekoittivat klaanien ja sukujen sosiaalista rakennetta. Myöhemmin Tacituksen aikoihin germaaneilla piti valtaa heimopäällikkö, neuvosto ja soturien kokous, joka valitsi johtajat. Kansainvaellusten aikoihin päälliköiden valtaa ohjasivat kokoukset, pystyvimpien soturien tai joissain tapauksissa koko kansan.

Germaanien asuinseudut olivat roomalaisille metsää ja suota. Todd esittelee Pohjanmeren rannikon arkeologisia löytöjä, jotka eivät käy yksiin roomalaisten kirjoittajien näkemysten kanssa. Seudulla on ollut kaskeamista, ja sieltä on löytynyt aurojen jäänteitä, joten germaanit eivät eläneet yksinomaan Atkins-dietin varassa, kuten Tacitus antaisi ymmärtää. Löytynyt irtaimisto viittaisi vilkkaaseen kauppaan kelttien ja myöhemmin roomalaisten kanssa, korut ja soljet kehittyneeseen korutaiteeseen.

Valtaosa germaanien sotajoukoista oli jalkamiehiä. Batavien ja tencterien keskuudessa kehittyi taitavaa ratsuväkeä. Soturit kantoivat keihäitä ja kilpiä. Miekat saavuttivat merkittävän aseman vasta Rooman myöhäisajalla, ja niillä on merkitystä symboleina yhtä hyvin kuin aseina. Haarniskat olivat harvinaisia, ja kypärää käytettiin yhtä hyvin suojuksena kuin tunnuksena. Todd arvelee, että roomalaisiin verrattuna huono varustus oli seurausta sepän taitojen puutteesta. Tilanne korjautuu jonkin verran kaupan ja sodankäynnin myötä, mutta perussoturin varusteet ja taktiikka muuttuivat vain vähän. Germaaneille sota oli urheilua.

Germaanien sodanjumalten kultit olivat hyvin samantyyppisiä kuin kelttien. Riittien suhteen arkeologia ja roomalaiset aikalaiset näyttävät olevan osin samaa mieltä. Sodanjumalille uhrattiin ihmisiä, lähinnä sotavankeja, kurkkuja viiltämällä tai hirttämällä. Lisäksi soihin upotettiin sotasaalista ja tuomittuja germaaneja. Sodanjumala Tiwaz tai Tyr vaihtui jossain vaiheessa Wodaniksi tai Odiniksi, josta tuli viikinkien pääjumala. Tiwazin ja Odinin lisäksi germaanit kunnioittivat ukkosen jumalaa nimeltä Donar, Thor tai Thunar. Hedelmällisyyden jumala Nerthus oli myös palvottu. Myöhemmin kuvaan tulevat Freyr ja Freyja. Palvontamenojen paikkana oli usein tammilehdot. Hautaaminen vaihteli eri aikoina eri paikoissa: hautaamista, hautakumpuja, polttohautausta, uurnalehtoja, laivahautoja,... Hautausrituaaleista ei ole tarkkaa tietoa, mutta hautajaispitojen perinne säilyi pitkään.

Toddin kirja on siistiä asiatekstiä. Kirjassa on on runsaasti kuvia ja piirroksia. Monet 1970-luvun teokset käyttävät vielä piirroksia mustavalkokuvien rinnalla, ja niitä silmäilee paljon mieluummin kuin usein hengettömiä värivalokuvia, joilla uudet kirjat on vuorattu. Kirja ja sen viitteet ovat toki jo hieman vanhoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti