maanantai 13. lokakuuta 2008

Kirjoittamisesta

Stephen King, Kirjoittamisesta: Muistelma leipätyöstä. Englanninkielisestä alkuteoksesta On Writing. A Memoir of the Craft (2000) suomentanut Ilkka Rekiaro. Tammi, Juva, 2006.

Kauhukirjailija Stephen King ei esittelyjä kaivanne. Hän on kirjoittanut huomattavan määrän romaaneja, joita on myyty kaikkiaan yli 350 miljoonaa kappaletta. Hän on kirjoittanut myös novelleja ja elokuvakäsikirjoituksia -- hänen töistään on tehty yli sata elokuvaa. Kriitikot eivät ole olleet yhtä suopeita kuin yleisö.

Kirjoittamisesta
on omaelämänkerrannallinen teos siitä, miten Kingistä tuli kirjailija ja mitä kirjoittaminen hänen mukaansa on. Omaelämänkerta, tai "ansioluettelo" kuten King sen nimeää, on ihan kiinnostava selvitys kirjailijan lapsuuteen ja kirjoittamisuraan. Ne 1970- ja 1980-lukujen kirjat, jotka minä olen lukenut, on kirjoitettu ensin alkoholin ja sitten huumeiden vaikutuksen alaisena. Mies sittemmin raitistui.

Ohjeet kirjoittamiseen eivät tarjoa mitään ihmeellistä. King puhuu keskustelevaan sävyyn lukemisen tärkeydestä, kuvauksesta, dialogista, kieliopista, teemasta ja agenteista, mutta ohjeet ovat pääosin ympäripyöreitä ja Kingin ote hieman ponneton tai veltto. Ehkä maanisen kauhukirjailijan resepti ei ole helposti siirrettävissä Kingin ulkopuolelle -- todennäköisemmin kirjoittamiseen ei ole reseptiä. Oli miten oli, kirjoittamiskursseja King ei suosittele, vaan lukemista ja kirjoittamista; oikotietä ei ole.

Käännös anglismeineen tuntuu huolettomalta, miltei huolimattomalta. Osa esimerkkitekstikatkelmista on jätetty kääntämättä tykkänään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

O niin kuin oikeus

Kun entisen aviomiehen (so., ensimmäisen entisen aviomiehen) pienvaraston sisältö päätyy huutokaupattavaksi maksamattomien laskujen vuoksi,...