lauantai 10. tammikuuta 2009

Make a Scene

Jordan E. Rosenfeld, Make a Scene - Crafting a Powerful Story One Scene at a Time. Writer's Digest Books, Cincinnati, OH, USA, 2008.

Jordan E. Rosenfeld kirjoittaja, joka kirjoittaa kirjoittamislehtiin kirjoituksia kirjoittamisesta ja kirjoista. Make a Scene on opas kohtausten järjestämiseen ja rakentamiseen tarinan tuottamiseksi. Vaikka päämäärä on kirjan kirjoittaminen, Rosenfeldin katse pysyy kohtauksissa.

Kirjassa on neljä osaa, joissa on yhteensä 26 lukua. Ensimmäinen osa käsittelee kolmessakymmenessä sivussa kohtauksen rakennetta, alkua, keskikohtaa ja loppua. Rosenfield kuvailee tapoja polkaista kohtaus käyntiin, ylläpitää lukijan kiinnostusta ja kohtauksen päättämistä. Toisessa osassa kuvaillaan kohtauksen ja tarinan suhdetta, miten ympäristö tuodaan luontevasti kohtaukseen mukaan, hahmojen motivaatiot ja kehittyminen toimivat peräkkäisissä kohtauksissa, miten juonta ja jännitetteitä rakennetaan kohtausten kautta. Kirjan kolmas osa luettelee erilaisia kohtaustyyppejä, joita alku- ja loppukohtauksen lisäksi Rosenfeld tunnistaa kahdeksan erilaista. Kuhunkin tyyppiin kiinnitetään suosituksia, joita kohtauksen pitäisi noudattaa. Neljäs osa sisältää sekalaisen joukon lukuja kertojan näkökulmasta sivuhenkilöihin ja käsikirjoituksen työstämiseen.

Kirjan osat koostuvat lyhyistä otsikoiduista luvuista, aliluvuista ja kappaleista. Kirja muistuttaa manuaalia, joskaan sen sisältö ei tarjoa mitään suurta viisautta tai vahvaa lähdemateriaalia kirjoittamiseen. Kirja saattaa auttaa pilkkomaan tarina kohtauksiksi, liimaamaan kohtaukset peräkkäisiksi ketjuiksi ja ymmärtämään erilaisten kohtausten rakenne ja toiminta. Joissain tapauksissa tämä voi olla hyvä asia. Teksti on helppolukuista, koska asiaa on laihalti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

O niin kuin oikeus

Kun entisen aviomiehen (so., ensimmäisen entisen aviomiehen) pienvaraston sisältö päätyy huutokaupattavaksi maksamattomien laskujen vuoksi,...