sunnuntai 10. toukokuuta 2009

The Invasion of Europe by the Barbarians

J. B. Bury, The Invasion of Europe by the Barbarians (1928). W. W. Norton Co., New York, NY, USA, 2000.

John Bagnell Bury toimi historian professorina Cambridgessa 1900-luvun alussa. The Invasion of Europe by the Barbarians perustuu Buryn pitämiin luentoihin germaaniheimojen vaelluksista ja Länsi-Rooman romahduksesta nimenomaan germaanien näkökulmasta. Kirjan viisitoista luentoa kattavat tapahtumat 300-luvulta 500-luvulle. Germaanit käsittivät lukuisia paimentolaisheimoja, jotka elivät Reinin ja Tonavan pohjoispuolella. Väestönkasvu, migraatiot "Germaniassa" ja hunnien saapuminen idästä sysäsivät liikkeelle vuosisatoja kestäneen kansainvaellusten ajan.

Bury korostaa, että Länsi-Rooman romahdus oli ennen kaikkea sisäinen. Armeijoiden perustaminen ja väennosto muodostuivat ongelmaksi, kun ydinalueiden väestö ei ollut Buryn mukaan sotaväkeen sopivaa. Vähin erin germaaneja otettiin legiooniin, ja niin käynnistynyt "germanisoituminen" täytti kasvavan osan sotilaseliitistä germaaneilla. Germaaniheimot, jotka muuttivat Imperiumin alueelle, arvostivat roomalaista valtiojärjestelmää, pyrkivät pääsemään osaksi olemassa olevaa järjestelmää, ja pääosin noudattivat lakeja ja Itä-Rooman keisarin tahtoa. Visigoottien ja ostrogoottien kuninkaat halusivat osaksi Roomaa, uuden kodin kansalleen, ja virallisen aseman roomalaisten ravintoketjussa. Pystyvien armeijoidensa kanssa germaanit toki saattoivat käyttää neuvotteluasemaansa hyväkseen, eivätkä aina välttäneet ryöstelyäkään.

Länsi-Rooman romahduksena on pidetty vuotta 476, vaikka Romulus Augustuluksen syrjäyttäminen ei poikennut 400-luvun tapahtumista mitenkään erityisesti. Ensinnäkin Länsi-Rooma ei ollut enää yhtenäinen imperiumi vaan hallinnollinen tilkkutäkki. Toiseksi jurisisesti Itä-Roomassa edelleen hallitsi keisari Zeno ja Länsi-Roomassa Julius Nepos, ja niinpä Romulus Augustulus oli vallananastaja, jonka Odovacar (Odovacer, Odoacer) yksinkertaisesti syrjäytti sotilaskapinassa. Kapinan jälkeen Odovacar pysyi lojaalina Itä-Rooman keisarille (Julius Nepos kuoli) ja toimi ensimmäisenä ei-roomalaisena Italian kuninkaana. Buryn ensimmäisistä luennoista on jo yli sata vuotta, mutta edelleen Rooman historiaa luetaan nöyrästi roomalaisten historioitsijoiden näkökulmasta.

Visigoottien onnistui pitää Italiaa hallussaan joitain vuosia, mutta päätyivät valloittamaan Akvitanian ja osan nykyistä Espanjaa. Akvitania meni myöhemmin frankeille ja Espanja maureille. Ostrogootit valloittivat Italian Odovacarilta, mutta Theodoricin kuoltua valtakunta hajosi. Vandaalit valloittivat Pohjois-Afrikan, mutta Itä-Rooma polki valtakunnan jalkoihinsa. Vandaalien, ostro- ja visigoottien saavutusten lyhytaikaisuus selittyy Buryn mukaan osin heidän uskonnollaan. Hehän olivat kristittyjä, mutta noudattivat Ariuksen opetuksia, jotka Nicean kirkolliskokous tuomitsi harhaoppina. Arianismi erotti germaanieliitin valloitettujen alueiden kansasta, eikä se herättänyt katolisten piispojen myötätuntoa.

Kirja on tiivis ja se etenee reippaasti. Kirjassa ei ole lähdeviitteitä, mutta monin paikoin Bury viittaa suoraan aikalaiskirjoittajaan. Frankkien historian kohdalla tämä johtaa tekstien problematisointiin. Tietenkin kirja on jo hieman vanha. Myöhempi tutkimus ja erityisesti arkeologia on varmasti täydentänyt tai korjannut joitain kirjan tietoja. Toinen ongelma on karttojen puute. Tapahtumien jäsentämistä auttaisivat kartat ja monipolvisia vaelluksia kuvavaat nuolet. Yhtä kaikki, maallikolle Buryn teksti on herkkua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti