tiistai 8. syyskuuta 2009

Sormuksen ritarit

J. R. R. Tolkien, Taru sormusten herrasta - Sormuksen ritarit. Englanninkielisestä alkuteoksesta Lord of the Rings - Fellowship of the Ring (1954) kääntäneet Kersti Juva, Eila Pennanen ja Panu Pekkanen. WSOY, 1973.

Englantilainen filologi J. R. R. Tolkien loi keksimiensä kielten ympärille maailman, sille historian ja joukon myyttejä. Taru sormusten herrasta on Keskimaan kolmannelle ajalle sijoittuva eeppinen kertomus hyvän ja pahan välisestä taistelusta, josta Sormuksen ritarit käsittää ensimmäisen osan. Kokonaisuutena kolmiosainen taru on vain jäävuoren huippu kaikesta siitä, mitä Tolkien maailmaansa työsti. Muistiinpanoista hänen poikansa Christopher Tolkien on toimittanut teokset Silmarillion, Keskeneräisten tarujen kirja ja kaksitoistaosaisen The History of Middle-Earth.

Kirjan MacGuffin on näkymättömäksi tekevä sormus, jonka Bilbo Reppuli löysi koheltaessaan aiemmassa kirjassa Hobitti. Platonin Valtiossa mainitaan Gygeen sormus, joka tekee kantajansa näkymättömäksi. Harva pystyy väistämään houkutuksen käyttää näkymättömyyttä omien, mahdollisesti alhaisten tarkoitusperien toteuttamiseksi, mutta Platon teroittaa, että kantajan tulisi käyttäytyä moraalisesti, vaikka hän pystyisikin välttämään tekojensa seuraukset. Wagnerin oopperassa Nibelungenin sormus on germaanien mytologiasta poimittu esine, jonka avulla maailmaa voi hallita. Tolkienin tarinassa mahtisormus on näitä molempia. Siihen on ladattu Sauronin voimaa ja pahuutta, jota sormuksen kantajat eivät voi vastustaa. Sormus on voimaa, joka maailmaan tuotuna esineenä ei ole täysin tekijänsä hallinnassa. Syntyy houkutus verrata mahtisormusta kirjan kirjoittamisen aikaan ajankohtaiseen ydinvoimaan: maailmaan tuodaan tietoa eli valtaa luonnontieteellisessä mielessä, jota voi käyttää hyvään tai pahaan keksijästä riippumatta, mutta koska ydinvoima on ylivertaista suhteessa muihin voimiin, sen tarjoama neuvotteluasema houkuttelee ihmisen hyveen tieltä. Toisin kuin tietoa, sormusta ei voi jakaa, ja siten voimien välille ei synny pelon tasapainoa (eivätkä Keskimaan hyvä ja paha ole "vain" arvostelmia).

Hieman saagojen tapaan kerronta viipyy syömisessä ja pitkissä illanistujaisissa. Lauluilla ja tarinoilla on keskeinen osa ihmisten ajanvietossa, ja paikannimissä vilahtelevat aikaisempien aikojen valtakunnat ja historia. Kirja alkaa iloisissa tunnelmissa, mutta varjot lankeavat pian päähenkilöiden ylle. Elokuvassa hobitit olivat suurelta osin koheltajia, mutta kirjassa he ovat Konnun ylhäisten sukujen vesoja (Konnussakin on kartanoita tai "taloja" ja niillä alustalaisia).

Tämä lienee viides lukukerta viimeisen 25 vuoden aikana. Kirja kestää lukemista hyvin, joskin tällä kertaa ylevyyttä tavoittelevat vuorosanat hieman särähtivät. Silti Tolkien loihtii lumoavan maailman, ja kirja imaisee mukaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti