lauantai 13. helmikuuta 2010

Risto Ryti: Elämä isänmaan puolesta

Martti Turtola, Risto Ryti: Elämä isänmaan puolesta. Otava, Keuruu, 2009 (1994).

Maanpuolustuskorkeakoulun sotahistorian dosentti Martti Turtola on kirjoittanut liudan elämäkertoja Talvi- ja Jatkosodan upseereista sekä sotaa edeltäneistä ja sen aikaisista ilmiöistä.  Risto Rytin elämäkerta on tässä mielessä poikkeama: hänhän ei kummankaan presidenttikautensa aikana ollut edes puolustusvoimien ylipäällikkö!

Risto Ryti (1889-1956) oli kotoisin Huittisista, eli Satakunnasta kuten monet suomenkielisen eliitin jäsenet viime vuosisadan alussa.  Ryti oli ilmeisen lahjakas, ja jaloilleen nouseva nuori valtio tarjosi mahdollisuuksia fiksuille suomenkielisille miehille. Ryti ehti toimia kansanedustajana, valtiovarainministerinä, Suomen Pankin pääjohtajana, pääministerinä ja lopulta tasavallan presidenttinä. Ennen poliittista uraansa hän toimi mm. Suomen rikkaimman miehen, Adolf Kordelinin, lakimiehenä -- ja sattui vielä olemaan paikalla Mommilassa 1917, kun venäläiset matruusit surmasivat Kordelinin.

Kirjan perusteella Ryti oli paitsi älykäs myös epäkäytännöllinen ja asioinnissaan kuiva. Häntä pidettiin kylmänä päättäjänä, koska ei antanut juuri tunteidensa johtaa valintojaan. Niinpä sisällissodan jälkeen hän taipui punaisten armahduksiin vain puolueen painostuksesta. Toisaalta hän hallitsi hermonsa erinomaisesti, mistä oli etua vaikeina vuosina 1939-1944. Ryti oli myös idealisti, joka asetti ylevät arvot ja kokonaisuuden edun oman etunsa tai mukavuutensa edelle. Sotasyyllisyystuomio ja sitä seuranneet vuodet kuritushuoneella hän näytti hyväksyneen samaan tapaan kuin pääministeriyden ja presidenttiyden -- velvollisuutena. Ryti jopa suomii Mannerheimin epäröintiä vallanvaihdossa kesällä 1944: "Mannerheim ajattelee liiaksi omaa nekrologiaan ja sitä, missä valossa hän tulee esiintymään jälkimaailmalle".

Turtolan kirja on mielenkiintoinen silmäys viime vuosisadan alkupuoliskon politiikkaan. Sisäpolitiikka on itsenäisyyden ajan alkuvuosina kaikkea muuta kuin helppoa, ja kirjan kautta mustavalkokuviin alkaa tulla väriä.  Rytin lapsuudesta on jäljellä pääasiassa kaskuja, joita värittää myöhempi menestys, ja niinpä kirjan alkupuoli lyö hieman tyhjää. Ryti ei jättänyt jälkeensä muutamaa pontevaa puhetta lukuunottamatta valtiomieheksi erityisen paljoa kirjoituksia saati muistelmia, joten tutkijalle aihe ei ole ehkä helppo. Teksti on sidottu lähteisiin, johon kirjeenvaihdon ja pöytäkirjojen ohella kuuluu myös joitain Moskovan arkiston dokumentteja ja Iso-Britannian Keskuspankin muistioita. Turtola tunnistaa myös katvealueita, joita hän toivoo myöhemmän tutkimuksen aikanaan valaisevan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti