sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Fasismi

Leif Sundström, Fasismi. Like, Keuruu, 2007.

Leif Sundström on freelance-toimittaja, jolla on takanaan monipuoliset kansainväliset opinnot. Fasismi on viime vuosisadalla vaikuttanutta poliittista ideologiaa käsittelevä yleisteos, joka syntyi esipuheen mukaan opinnäytteen sivutuotteena. Kirja esittelee hieman vaikeasti määriteltävän ideologian tyypilliset piirteet, ihmis- ja yhteiskuntaihanteet ja erilaiset fasistiset hallinnot eri puolilla maailmaa. Mussolinin Italian ja Hitlerin Saksan lisäksi enemmän tai vähemmän fasistisina voidaan pitää Stalinin Neuvostoliittoa, Maon Kiinaa, Francon Espanjaa, Pinochetin Chileä ja Perónin Argentiinaa.

Fasismia ei ole helppo määritellä. Sen periaatteita ei ole kirjattu selkeäksi poliittiseksi doktriiniksi, vaan jokainen fasistinen hallinto on muotoutunut paikallisten erityispiirteiden mukaan. Lisäksi fasismi korostaa ennen kaikkea käytäntöä, tekemistä ja toimintaa sitoutumatta tiukasti omiin ohjelmajulistuksiinsa. Historiassa julistuksista on luovuttu, jos käytännön tarve on sitä vaatinut, ja seurauksena on ollut usein irrationaalinen tai ristiriitainen ohjelma. Määritelmiä on kuitenkin yritetty tuottaa, ja Sundström jakaa määritelmät neljään ryhmään. Ensimmäisen mukaan fasismi keskeisesti vastustaa mm. kommunismia, liberalismia ja demokratiaa. Se kieltää kansalaisoikeudet, moniarvoisuuden ja kansainväliset lait. Toinen ryhmä määritelmiä liittää fasismiin muita ismejä: autoritarismin, imperialismin, totalitarismin ja mm. näiden lisäksi valtion junaileman talouden ja ideologian mukaisen kulttuuri-ilmapiirin. Molemmat määritelmät näkevät yksilön oikeudet ja poliittiset vaikutusmahdollisuudet uhkana kansalliselle yhteisöllisyydelle. Kolmas ryhmä korostaa toimintatapoja, joiden mukaan fasismi kulkee muassaan ideologian mukainen estetiikka, integroi ihmismassat mukaan politiikkaan, ihannoi väkivaltaa, korostaa maskuliinisuutta, ihailee nuoruutta ja elinvoimaa sekä arvostaa henkilökohtaista kutsumusta ja uhrautumista. Neljäs ryhmä koostuu fasismin valtaannousun selityksistä (esim. pettyneen keskiluokan ideologia). Fasismi on aina autoritaarista ja totalitaristista, mutta kaikki autoritarismi ja totalitarismi ei ole fasismia.

Yhteistä monille fasismin sovellutuksille on yhteisöideologia, jossa oman kansan historiaa, ominaisuuksia ja perinteitä ihannoidaan, minkä vastapainona nähdään "epäpuhtauksien" siivoaminen. Fasistinen ulkopolitiikka on aggressiivista, ja muihin kansoihin katsotaan alaspäin. Fasismi tähtää totalitarismiin, jossa valtio ohjaa poliisin ja byrokratian avulla kaikkea. Näin ihmisen yksityinen alue rajautuu uniin. Totalitaristinen yhteiskunta saa kasvot autoritaarisessa ja palvotussa Johtajassa. Totalitarististen hallintojen tapaan oppositio nujerretaan terrorin avulla. Valtaan päästyään fasismi liittoutuu perinteisen porvarieliitin kanssa, vaikka puolueen lähtökohdat ovat usein kumoukselliset, työväen tukeen nojaavat ja kapitalismia vastustavat. Fasistinen valtio ei julista teoriaansa kirjoituksissa, vaan julkisen tilan valtaamissa puheissa, lauluissa, symboleissa, univormuissa ja kulkueissa. Fasismi edustaa kannattajilleen sosiaalidarvinismia ja voittajien ideologiaa, vaikka tosiasiassa sitä kannattavat häviäjät: ne, jotka jonkin kriisin yhteydessä ovat menettäneet asemansa tai kärsineet arvovaltatappion ja jotka nyt toivovat häviönsä mitätöimistä ja menetetyn aseman palauttamista. Onnelliseen ja tyytyväiseen kansaan fasismi ei tartu.

Sundström käy läpi syyt fasismin nousuun Saksassa, Italiassa ja muutamassa muussa maassa, joskin rajanveto on hankalaa autoritaristisen sotilashallinnon ja fasismin välillä. Fasistisen yhteiskunnan erityispiirteitä ja ihmiskuvaa ruoditaan parin luvun verran. Lopuksi Sundström luotaa fasismin tulevaisuutta. Kirjassa on fasismin kehitykseen liittyvä aikajana, runsaasti lähdeviitteitä ja pitkä kirjallisuusluettelo. Sundströmin asiateksti on moitteetonta, mutta paikoin toistoa olisi voinut karsia ja jäsennystä täsmentää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti