sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Hawksmoor

Peter Ackroyd, Hawksmoor (1985). Penguin Books, London, UK, 2010.

Brittiläinen Peter Ackroyd (s. 1949) on tuottelias kirjailija, joka on toiminut myös kirjallisuuskriitikkona ja -toimittajana. Hän kirjoittanut useita tietokirjoja Lontoon historiasta, ja monet hänen romaaneistaankin sijoittuvat Lontooseen. Hawksmoor ei ole tässä suhteessa poikkeus. Se on hänen varhaisia romaanejaan, ja sitä pidetään yhtenä hänen parhaista teoksistaan.

Hawksmoor kuljettaa kahta eri aikakausiin sijoittuvaa tarinaa. Arkkitehti Nicholas Dyer saa tehtäväkseen suunnitella seitsemän uutta kirkkoa ja johtaa näiden rakentamisen Lontooseen vuonna 1711. Kirkot rakennetaan muinaisten hautausmaiden päälle, ja niistä tulee muodoltaan omaperäisiä. Salaseuran jäsenenä Dyer vihkii kirkot omalla tavallaan mutta joutuu kamppailemaan pitääkseen okkultisminsa omana tietonaan.

Rikosylitarkastaja Nicholas Hawksmoor ratkoo Lontoossa sattuneita selittämättömiä murhatapauksia 1980-luvun puolivälissä. Uhrit on kuristettu, murhat ovat sattuneet kirkkojen läheisyydessä, mutta konkreettisia johtolankoja on hyvin vähän.

Hawksmoor on omituinen romaani. Kirjan kaksi tarinaa kulkevat päällekkäin ja ikään kuin samaan aikaan. Niissä on samannimisiä henkilöitä, ja molemmissa tarinoissa varjo ja valo, mystiikka ja rationalismi ottavat toisistaan mittaa. Ackroyd vääntää lineaarisesti etenevän ajan kieroon, ja samalla vääntyy siististi etenevä kerronta ja tarinassa esiintyvä rationalismi. Varjot eivät ole pelkästään valon puutetta vaan metafyysisiä asioita. Lineaarinen aikakäsitys kyseenalaistetaan monin paikoin. Ackroyd piirtää eri ammattien erilaiset ajalliset horisontit selvästi näkyviin.

Ackroydin kerronta pulppuaa kauniisti. Se maalaa taidokkaan ajankuvan 1700-luvun Lontoosta ja esittää 1980-luvun murhatutkimuksia vaivattomasti. Saatanallinen, ovela mutta sympaattinen Dyer on kirjallisena hahmona ylivertainen yksitotiseen Hawksmooriin. Kirjailijan tekemä investointi herättää odotuksia historiallisesta rikosromaanista, mutta tarinan postmoderni rakenne tuottaakin palapelin, jonka osat  eivät loksahda yhteen ilman mysteeriä. Taidokkaasti tehdyt osat vetävät kirjassa eri suuntiin, ja Hawksmoor on lukukokemuksena hieman hämmentävä.

2 kommenttia:

  1. Tämähän kuulostaa kiinnostavalta, pitää laittaa muistiin. Ilmeisesti luit kirjan englanninkielisenä, et suomennoksena?

    Luin juuri Christopher Priestin The Adjacent kirjan, jossa oli myös mielenkiintoisesti käsitelty aikakäsitettä. Näissä kahdessa kirjassa (kuten myös Priestin muissa) tuntuisi olevan rakenteellista samankaltaisuutta.

    VastaaPoista
  2. Jees, englanninkielisenä.

    En ole Priestiä lukenut, mutta Guardianin kirja-arvion pohjalta veikkaisin, että Ackroyd pitää suitsia kireämmällä ja tyytyy vihjailemaan missä Priest tekee asiat selviksi.

    Usein on niin, että kirjan tarina on ihan hyvä mutta sen kerronta tökkii. Hawksmoorin kohdalla kerronta on loistavaa, mutta tarinasta en osaa vieläkään sanoa muuta kuin "postmoderni", joka on lyhenne lauseelle "mitkään odotukset eivät täyty".

    VastaaPoista