sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Tutkimusmatkoilla arabien parissa

Georg August Wallin, Tutkimusmatkoilla arabien parissa. Otteita matkapäiväkirjasta ja kirjeistä (1966). Suomeksi toimittaneet Jussi Aro ja Armas Salonen. WSOY, Juva, 1989.

Suomen autonomian aika tuotti muutaman merkittävän suomalaisen tutkimusmatkailijan. A. J. Sjögren (1794-1855),  M. A. Castrén (1813-1852) ja G. J. Ramstedt (1872-1950) kiersivät ristiin rastiin Karjalaa ja Siperiaa kansallisaatteen vallassa kooten valtavat määrät tietoa suomensukuisista kielistä. Ruotsissa vaikuttanut naparetkeilijä ja geologi A. E. Nordenskiöld (1832-1901) purjehti ensimmäisenä koillisväylän läpi.

Kuuluisin kuitenkin lienee arabisti ja itämaisen kirjallisuuden professori Georg August Wallin (1811-1852), joka tuli tunnetuksi perehtyneisyydestään arabian kieleen ja pitkistä matkoistaan Egyptiin ja Arabiaan. Hänen tietojensa pohjalta vaikutusvaltainen Englannin Itä-Intian kauppakomppania korjasi Arabian karttojaan, ja Englannin Maantieteellinen Seura myönsi hänelle vuonna 1850 kuninkaallisen palkintonsa, jonka David Livingstone oli saanut edellisenä vuonna.

Tutkimusmatkoilla arabien parissa on alaotsikon mukaan kokoelma päiväkirjamerkintöjä ja kirjeitä, jotka Wallin kirjoitti matkaltaan Lähi-Idässä vuosina 1843-1849.  Matka-apurahaa haettuaan hän opiskeli lääketiedettä aikoen esiintyä kiertelevänä lääkärinä. Hän matkusti Pariisin ja Istambulin kautta ensin Aleksandriaan ja sitten Kairoon, josta tuli hänen matkojensa tukikohta. Hän vähin erin soluttautui paikallisten keskuuteen omaksuen vähitellen heidän vaatetuksensa, puhekielensä ja päivittäisen rutiininsa. Hän hankki itselleen kielen ja koraanin opettajia, sheikkejä, kunnes hän kielitaitonsa puolesta kävi paikallisesta. Vuosien mittaan häntä alettiin pitää oppineena ja sheikkina.

Kairosta Wallin teki matkoja Niiliä ylös aina Assuanin putouksille asti, sitten autiomaan halki Mekkaan, myöhemmin Palestiinaan ja Syyriaan ja lopulta Mesopotamiaan ja Persiaan. Hän ihastui aavikon beduiinien yksinkertaiseen elämään ja matkantekoon, jossa oli omat vaaransa (kuivuus, maantierosvot) ja käytäntönsä (kohtaamisten välttäminen, eläinten kuormaaminen, ruoan jakaminen). Kirjeissään ja päiväkirjamerkinnöissään hän kuvailee paikallisia heimoja ja niiden tapoja. Hän perehtyi erityisesti arabian puhekielen ja murteiden tutkimukseen.

Wallin osasi lukuisia kieliä, mutta pääosan tuloksistaan hän julkaisi ruotsiksi, mikä on luonnollisesti rajoittanut niiden leviämistä. Tuotantoa ollaan ilmeisesti kääntämässä englanniksi, joten Wallinin työ saattaa nousta vielä uuteen arvoon.

Edellisestä lukukerrasta on viitisentoista vuotta. Kirja kestäisi varmasti useampiakin lukukertoja, jos Laatukirjat-sarjassa ilmestyneen teoksen liimasidonta pitää. Matkakuvauksena kirja on yksinkertaisesti lumoava. Wallin ei ole relativisti, mutta hän ei tarkastele ympäröiviä kulttuureja erityisesti miltään eurooppalaiselta korokkeelta. Kertojan äänestä paistaa arvostus kieltä ja kulttuuria kohtaan. Laiskat ja huonosti käyttäytyvät (köyhät) saavat kirjoituksissa toki tylyn tuomion, samoin hengettömät ja tyhjät kulttuurin muodot mutta esimerkiksi beduiinien tavat ja fyysinen kovuus kiitosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti