At the Mountains of Madness

H. P. Lovecraft, At the Mountains of Madness (1936). Teoksessa H. P. Lovecraft, The Thing on the Doorstep and Other Weird Stories (2001), toimittanut S. T. Joshi. Penguin Books, London, UK, 2002. 

Yhdysvaltalainen kirjailija H. P. Lovecraft (1890-1937) nousi kirjalliseen kuuluisuuteen vasta kuolemansa jälkeen. Hän kirjoitti kymmeniä kauhunovelleja, jotka julkaistiin lähes yksinomaan pulp- eli lukemistolehdissä. Yläluokkaan syntynyt Lovecraft näki ja koki elämänsä aikana teollistumista ja mekanisoitumista seuranneen hurjan yhteiskunnallisen murroksen, joka myös horjutti myös vanhan yläluokan asemaa. Lovecraft ei kirjoittamisen ohella tehnyt varsinaista päivätyötä ja kuoli köyhyydessä.

Pienoisromaani At the Mountains of Madness on kenties Lovecraftin tunnetuin teos. Se kertoo vuonna 1931 etelämantereelle kohdistuneesta tutkimusmatkasta. Retkikunnasta eroaa pieni etujoukko, joka päätyy valtavien vuorten juurelle, missä maanäytteitä poratessaan se löytää luolan ja luolasta kaikenlaisten luurankojen ja kasvien jäänteiden seasta omituisia, osin kasvi- ja osin eläinkuntaan kuuluvien olentojen ruumiita. Kerrostuma, josta löydöt tehdään, viittaa miljoonien vuosien taakse. Etujoukko on radioyhteydessä retkikunnan pääjoukkoon ja kuvailee innostuneesti uusia löytöjä. Sitten joukko joutuu raivoisan lumimyrskyn kouriin, radioyhteys katkeaa, eikä sitä saada muodostettua sään selkiydyttyäkään. Pääjoukosta lennetään tarkistamaan tilanne.

It is only with vast hesitancy and repugnance that I let my mind go back to Lake's camp and what we really found there -- and to that other thing beyond the frightful mountain wall. I am constantly tempted to shirk the details, and to let hints stand for actual facts and ineluctable deductions. I hope I have said enough already to let me glide briefly over the rest; the rest, that is, of the horror at the camp.

Kertoja William Dyer, geologian professori Miskatonicin yliopistosta, tekee karmaisevia havaintoja tuhoutuneesta leiristä. Ihmiset, koirat ja varusteet ovat levällään valkoisella lakeudella, mutta syynä tuhoon ei ole ollut yksin myrsky. Yksi tutkijoista on edelleen kateissa, ja muiden kootessa tutkimuslaitteita ja korjatessa lentokoneita Dyer ja Danforth käynnistävät etsinnät ilmasta käsin. Vuorten takaa paljastuu kuollut muinaisten kaupunki. Kadonnut tutkijakin löytyy, mutta etsijät löytävät paljon muutakin, minkä seurauksena Danforth menettää pysyvästi järkensä.

Viime vuosisadan alkupuolella maapallon kartalla oli vielä muutamia valkoisia alueita, joita kartoitettiin kiihkeästi. Uudet tieteelliset läpimurrot tuntuivat arkikokemuksen vastaisilta. Psykologia kaivoi esiin mielen viettien tahraaman pohjavirran. Arkeologia paljasti hautoja ja kaupunkeja herättäen tutkijoiden ja suuren yleisön mielenkiinnon menneisyyteen. At the Mountains of Madness on Dyerin varoittava kertomus tunkeutumisesta tuntemattomalle alueelle. Tutkimus voi paljastaa asioita, joiden kanssa meidän voi olla vaikea elää ja joita me emme voi unohtaa, vaikka haluaisimme.
 
Lovecraft ei suhtautunut suopeasti modernismin ja teollistumisen tuomiin muutoksiin, mihin viittaavat arviot muinaisten taiteen degeneroitumisesta ja lyhyestä ja hengettömästä "mekanisoidusta" vaiheesta. Hän ei ollut myöskään seksuaalisesti erityisen aktiivinen vaikka olikin naimisissa; pitkälle yli kolmikymppisenä hän tunnusti uskoakseen aliarvioineensa ihmisen seksuaalisen vietin. Muinaiset lisääntyvät itiöitse, heidän palvelijansa jakautumalla. Ehkä muinaisten kaupunkia voi ajatella myös kerrostuneena ihmismielenä, jonne psykologia ulottaa ohutta valokeilaansa. Kun vastaan tulee selittämätön, sitä vastaan ei voi taistella -- voi vain juosta silmittömästi pakoon. Silti pelkkä havainto siitä muuttaa ihmistä pysyvästi, eikä mielenterveys ehkä kestä totuutta.

Lovecraftin kerronta on paksua, joka puolelta adjektiivein voideltua: kaikki havainto ja tekeminen on ladattua. Se oli tyyliltään vanhahtavaa jo julkaisuaikanaan. Kirjan tunnelma on kuitenkin mahtava, osin ehkä juuri raskaan ja vaikeaselkoisen tekstin ansiosta. En ollut lukenut Lovecraftia moneen vuoteen ja nyt innostuin Marilen geologisesta luennasta. Matka etelämantereelle kannatti, ehdottomasti.

Penguin Booksin laitokseen S. T. Joshi on liittänyt tekstiin rutkasti alaviitteitä, jotka mm. selvittävät geologisia aikakausia sekä viittauksia aikalaistapahtumiin ja Lovecraftin muihin töihin.

Tekeli-li! Tekeli-li!