sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Silas Marner

Kuva: Gutenberg.ca
George Eliot, Silas Marner: The Weaver of Raveloe (1861).  Project Gutenberg EBook, 2008. http://www.gutenberg.org/ebooks/550

George Eliot, oikealta nimeltään Mary Anne Evans (1819-1880), on yksi viktoriaanisen Englannin merkittävimmistä kirjailijoista. Hänen esikoisteoksensa Adam Bede julkaisu herätti vilkkaan spekuloinnin kirjailijan henkilöllisyydestä. Kun jotkut muut olivat aikeissa kerätä kunnian menestysromaanista, Evans astui esiin nimimerkin takaa. Hänen elämäntilanteensa ei ollut aivan salonkiainesta, mutta se ei vähentänyt hänen kirjojensa suosiota. Kirjailijana hän innostui mannermaalla heränneestä realismista. Nimimerkki oli ollut kuitenkin suoja vallitseville ennakkoluuloille, ettei nainen voisi kirjoittaa vakavasti otettavaa kirjallisuutta. Nimimerkin takaa hän oli itsekin suominut aikalaisnaisten kirjoittamia yhdentekeviä ja juoneltaan keinotekoisia romaaneja.

Silas Marner on tarina samannimisestä kankaankutojasta, joka heitetään ulos kalvinistisesta yhteisöstä kavalluksen vuoksi. Syyttömällä, ahkeralla ja hyväuskoisella Marnerilla ei ole keinoja käsitellä häntä kohdannutta vääryyttä. Hän päätyy maaseudulle pieneen Raveloen kylään, missä hän ei sulaudu paikalliseen rahvaaseen vaan pakenee pahaa oloaan kangaspuiden kolinaan.
He seemed to weave, like the spider, from pure impulse, without reflection. Every man's work, pursued steadily, tends in this way to become an end in itself, and so to bridge over the loveless chasms of life. Silas's hand satisfied itself with throwing the shuttle, and his eye with seeing the little squares in the cloth complete themselves under his effort.
Vaikka Raveloe on syrjässä, talous on jo kehittynyt niin pitkälle, että työstä ja vuokrista maksetaan rahassa, josta tulee Marnerin uusi ja ainoa kiinnostuksen kohde. Vuodet kuluvat, ja huhut hänen aarteestaan alkavat kiertää kylässä. Lopulta hän joutuu kroonisessa rahapulassa elävän parempiosaisen nuorukaisen juonittelun kohteeksi. Kun Marner on menettänyt kaiken, sattuma tuo hänen taloonsa muutoksen, joka herättää hänet uudelleen henkiin.

George Eliot tunnetaan viktoriaanisen Englannin maaseudun kuvaajana. Hän piirtää maaseudun kyläyhteisön tiiviinä piirinä, johon ulkopuolisen, jonka vanhempia kukaan ei tiedä tai tunne, on vaikea murtautua. Tämä piiri on kuitenkin heikkouksineenkin moraalinen ja antaa jäsenilleen merkityksen elämään.

Uudenlaisen talouden piirissä vuosien työ voidaan tallettaa nimettöminä kolikkoina nahkasäkkiin. Rahan avulla voidaan siirtää, vaihtaa tai anastaa omaisuuksia. Raha on Eliotin tarinassa pahan lähde. Se avaa mahdollisuuksia säätyläisille aivan eri tapaan kuin paikoillaan pysyvälle rahvaalle. Raha houkuttelee ja vääntää moraalin kieroon, etenkin kun kartanonkin tarjoamalla hyvinvoinnilla on rajansa.

Rahvaan maailma rajautuu peltoihin ja niiden horisonttiin. Heillä ei ole suhteita tai tarpeita kylän maita kauemmaksi. Marner on likinäköinen, ja hänen horisonttinsa on siten kaksinverroin rajattu. Hän ei näe kauaksi, ei pysty yhdistämään asioita eikä voi ymmärtää sallimuksen hänen tielleen langettamia käänteitä, vaikka kertoja antaa niille luonnollisen selityksen. Parempiosaisten elämänpiiri on laajempi ja monin tavoin rikkaampi. Heillä ei ole käsitystä epäonnesta tai uhrauksista, kun melkein kaikki on ostettavissa -- siis melkein, sillä Eliotin maailmassa he ovat se korinttolaiskirjeiden helisevä vaski.

Kaikkitietävänä kertojana Eliot esittää vuoropuhelun ja sen tulkinnan eri henkilöiden näkökulmasta. Sinänsä yhdentekevä ja puuduttavan korrekti keskustelukin paljastaa nopeasti motiivit ja ihmisten väliset suhteet. Eliotin lauseet soljuvat kauniisti, mutta tämä vuolas, psykologisesti tarkkanäköinen kerronta on hieman hidasta minun makuuni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti