sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

The Face of Battle

John Keegan, The Face of Battle: A Study of Agincourt, Waterloo and the Somme (1976). Pimlico, London, UK, 2004.

Wittgensteinia mukaillen: sotaa ei voi ilmaista, sitä voi vain kuvailla. Taistelukuvauksien perinne on pitkä; Ilias lienee yksi vanhimmista.   Englantilainen sotahistorioitsija John Keegan pureutuu historiallisten taistelukuvausten ongelmiin ja esittää sitten kolme omaa esimerkkiään, jotka kaikki käsittelevät englantilaisten eri aikoina käymiä taisteluita jokseenkin samalla alueella: Agincourt (1415), Waterloo (1815) ja Somme (1916).

Kertomuksina taistelukuvauksissa on ongelmia. Ne noudattavat aikakausien kirjallisia tyylejä ja käsittelevät joukkojen taistelutahdon ja psykologian käänteitä rajusti yksinkertaistaen. Caesarin muistelmissa legioonien taistelutahto vahvistui ja heikkeni Caesarin läsnäolon tai poissalon seurauksena. Viktoriaaniset kirjoittajat halusivat rakentaa taisteluihin dramaattisen käännekohdan nimekkään kenraalin ympärille hieman taistelukenttiä maalaavien taiteilijoiden tapaan. Aikakauden kulttuuriset ennakkoluulot hohtavat teksteistä. Taistelukuvaukset harvoin tunnustavat taisteluiden sekavaa ja kaoottista vyöryä, jossa kenelläkään ei ole kattavaa näkemystä kuin hyvin paikallisesti tai hyvin etäältä -- poikkeuksena ehkä Thukydides ja Tolstoi. Kirjoittajat eivät aina ole edes käyneet taistelukentällä, joten kertomus nojaa karttoihin, joista ei selviä korkeuserot tai niiden vaikutus taktiseen tilanteeseen. Keegan kehottaa historioitsijoita luopumaan psykologisoinnista ja tyytymään kertomaan sen, mitä taistelusta voi sanoa lähteiden valossa. Se ei välttämättä ole kovin paljon, mutta kertomuksen aukkoja voi joissain tapauksissa täydentää aikakauden sodankäynnin, maaston, aseiden ja taktiikan tuntemuksen suomin arvioin. Usein taistelut jäävät kuitenkin arvailujen varaan.

Keeganin valitsemista taisteluista on aikalaislähteitä kohtalaisen paljon (ja hänellä oli niistä itsetehdyt luentomateriaalit valmiina). Agincourtista on muutama toisistaan riippumaton kuvaus. Waterloossa taistelleita englantilaisia upseereita haastateltin ihan tarkoituksella, joten Keegan päästää silminnäkijät ääneen, mutta rajaa heidän todistuksensa siihen, mitä he saattoivat nähdä taistelukentästä. Englantilaisia johtanut Wellington kiersi taistelukenttää väsymättä, mutta hänelläkään ei ollut kuin rajallinen käsitys tapahtumista. Ensimmäinen maailmansota on ensimmäisiä tai ensimmäinen sota, josta on tarjolla kuvauksia tavallisen sotilaan äänellä. Keegan esittelee nopeasti joukkojen sijoituksen ja taistelun yleisen kulun mutta siirtyy nopeasti kuvaamaan, miten tavallinen sotilas mahdollisesti koki taistelun. Mikä oli hänen roolinsa tai taustansa? Miksi osapuolet tekivät tiettyjä taktisia liikkeitä? Miten tappioita syntyi? Miksi sotilaat seisoivat tiiviissä muodostelmissa tykistön ammuttavina? Miksi sotilaat nousivat juoksuhautojen suojista konekiväärituleen? Mitä tapahtui haavoittuneille? Keegan uhraa paljon aikaa aikakauden sodankäyntitaktiikoiden esittelyyn, mitä kautta osapuolten valinnat selittyvät paremmin. Itse taistelut ovat raakoja, vaikka viralliset sotapäiväkirjat tai kertomukset eivät niitä sellaisina aina esittelekään.

The Face of Battle oli aikanaan uraa uurtava teos, koska se siirsi tarkastelutason kenraaleista ja komentajista etulinjaan. Taistelut voitetaan tai hävitään etulinjassa, missä tavalliset sotilaat tekevät omia ratkaisuitaan ilman yhteyttä kenraaleihin. Tavalla tai toisella sotilaat joutuvat käsittelemään pelkojaan, jotka eivät välttämättä sammu tai syty keisarin punaisen viitan hulmuamisesta. Vasta viime vuosisadalla amerikkalaiset tutkivat taistelutilanteita ja niissä olleita sotilaita perusteellisesti. Tulokset olivat yllättäviä: sotilaat taistelevat oman pienen porukkansa vuoksi, eikä taisteluun koskaan totu: kaikilla on kiintiönsä, ja kun se tulee täyteen, sotilas lakkaa olemasta tehokas tai hyödyllinen. Moderneissa sodissa henkiset vammat näyttävät muodostuvan merkittäväksi osaksi tappioita.

Keeganin kerrontaa, joka ohimennen piirtelee kevyesti kehityslinjoja ja sodankäynnin yleisiä piirteitä, on ilo lukea. Teksti kulkee mainiosti. Kerronta on kaikkea muuta kuin kuivaa, ja silti hän onnistuu pysymään kirjan alussa esittelemiensä ongelmien ulottumattomissa.

Kirja jatkaa ponnisteluitani ihminen sodassa -lukuhaasteessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti