sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Furies

Lauro Martines, Furies: War in Europe 1450-1700. Bloomsbury Press, 2013.

Lauro Martines (s. 1927) toimi pitkään euroopan historian professorina Kalifornian yliopistossa UCLA:ssa. Suurin osa hänen työstään on käsitellyt Italian renessanssia, sen kulttuuria ja yhteiskuntaa. Ollessaan aloitteleva historioitsija Harvardin yliopistossa hän ajatteli monen kollegansa tavoin vaativan ja mielenkiintoisen historiantutkimuksen tarkoittavan korkeakulttuurin, yhteiskuntarakenteen ja politiikan yhteyksien tutkimusta. Sotahistoriaa pidettiin yksinkertaisena alueena ja siten vähemmän kiinnostavana. Nyt melkein 90-vuotias Martines tunnustaa tällaiset ajatukset hölmöiksi. Hän alkoi perehtyä sotaan ja nähdä siinä värejä ja sävyjä, jotka hän kokosi kirjaksi.

Furies: War in Europe 1450-1700 tarkastelee uuden ajan alun Euroopassa riehuvia sotia, kuten Italian sodat, Ranskan hugenottisodat, Saksan kolmikymmenvuotinen sota. Renessanssin ja Ranskan vallankumouksen välisenä aikana sota oli endeemistä. Valtio oli olemassa lähes yksinomaan sodankäynnin mahdollistamiseksi, mutta valtiokoneisto oli vielä kehittymätön ja heikko. Keskiaikaiset ritarit, läänityksiä nauttivat uskolliset eliittisotilaat, alkoivat väistyä sodankäyntiin erikoistuneen ruutiaseita kantavan palkkasotilaan tieltä 1400-luvulla. Vaaliruhtinaat, kuninkaat ja keisarit marssittivat sotiinsa palkka-armeijoita, jotka "sulivat" karkuruuden, tautien, nälän edessä tai palkanmaksun vaikeutuessa kuin keväinen lumi. Rivien täyttämiseen piti alkaa käyttää pakkoa ja niiden suorina pitämiseen väkivaltaa.

Ponnisteluistaan huolimatta alkeellinen valtiokoneisto ei pystynyt tekemään paljoakaan armeijoidensa huoltamiseksi. Tiet olivat huonoja, ruoka säilyi heikosti, eikä ylläpitoon ollut suuresti varoja. Palkat viivästyivät tai jäivät kokonaan maksamatta. Sotajoukot joutuivat tukeutumaan paikallisiin kyliin ja kaupunkeihin, mutta näidenkin tarjoama ylijäämä oli nopeasti syöty vaikka rahaa olisi ollut. Eivätkä paikalliset luopuneet usein karjastaan tai siemenviljastaan vapaaehtoisesti. Niinpä väkivalta, nälkä, taudit ja kuolema seurasivat armeijoita kaikkialle, sinnekin missä vihollista ei ollut. Aikalaistekstien välittämät raakuudet ja linnaleirit muistuttavat Ylikankaan esittämiä Nuijasotaan johtaneita tapahtumia.

Sotahistoriaa on pitkään kirjoitettu hallitsijoiden näkökulmasta, ja Martines tunnistaakin sodasta kaksi tasoa. On kenraalien, ruhtinaiden ja kuninkaiden "paperisota", joka käsittelee perimysriitoja, oikeuksia, moraalia, kunniaa, strategiaa ja ratkaisevia taisteluita. Sitten oli se todellinen sota, joka oli paitsi nälkää, syöpäläisiä, tauteja ja kuolemaa myös järjettömäksi kasvava ja osapuolien etujen vastainen liki hallitsematon prosessi, joka käänsi, kuten usein käy, sodan käynnistäneet ylevät periaatteet irvikuvikseen. Kun hallitsijat eivät välittäneet alamaistensa hengestä tai omaisuudesta, kuolema - Väinö Linnan sanoin - "lakkasi olemasta moraalinen kysymys". Miksi sotilaita ei sitten suitsittu? Miksi heidän annettiin ryöstää valtakunnan omiakin alueita? Viime kädessä siviilien tyytymättömyyttä oli helpompi sietää kuin aseistettujen nälkäisten sotilaiden.

Martines keskittyy armeijoihin ja sodan uhreihin, jotka uuden ajan alussa olivat useimmiten siviilejä. Nälänhädät, ryöstöt, raiskaukset ja tapot antavat sodalle kovasti erilaiset kasvot kuin oppikirjat. Hän kuvailee sotajoukkoja, sotilaiden kohtaloita, raakuuksia, piirityksiä, aseita ja rahoitusta, joka kehittyy huimaa vauhtia yksittäisen sijoittajan riskejä kaventaviksi joukkovelkakirjoiksi. Monissa maissa hallitsijat joutuivat keskustelemaan ylimysten tai säätyjen muodostaman edustuslaitoksen kanssa sodan rahoittamiseksi verovaroin, mutta kampanjaansa käynnistäessään ruhtinas tai kuningas oli hyvin tietoinen, etteivät hänelle myönnetyt varat riittäisi pitkään. Juuri näistä kysymyksistä Martines kaivaa esiin moraalisia ongelmia, joita myös aikalaiset alkoivat pyöritellä: Mikä oikeuttaa sodan? Mikä valtion tehtävä? Mikä oikeuttaa hallitsijan aseman? Jotkut reagoivat kaaokseen ja epävarmuuteen vaatimalla itsevaltiaita, joita sittemmin saatiin. Sotien seurauksena myös kansallisvaltiot ja niiden valtiokoneistot alkoivat saada muotoaan.

Furies: War in Europe 1450 - 1700 on erinomaisen kiinnostava. Kirja tarjoaa läpileikkauksen ajasta ja sen sodista, jotka perushistoria piirtää muutamaksi nuoleksi, kenraaliksi ja vuosiluvuksi. Martines ei ole sotahistorioitsija, mutta maallikkoa, joka ei ole perehtynyt aikakautta käsittelevään akateemiseen keskusteluun, se ei ehkä haittaa. Kirjoittaja piirtää sotaa seuraavat onnettomuudet terävinä tapahtumien, kirjeiden ja muiden aikalaistekstien kautta muttei vääntele käsiään tai moralisoi vaan siirtyy eteenpäin.

Kirja on osa ihminen sodassa -lukuhaasteurakkaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti