Ensimmäinen maailmansota oli aikanaan uudenlaista sodankäyntiä. Tappamista, tuhoa tai mielettömyyttä ei ollut aikaisemmin nähty vastaavassa teollisessa mittakaavassa. Koska sodan osapuolet ennen amerikkalaisten liittymistä sotaan olivat jokseenkin tasaveroiset, konflikti muuttui nopeasti pitkäkestoiseksi väsytystaisteluksi, joka asetti viime kädessä osapuolten asetuotantokapasiteetin vastakkain. Sodan jälkeen ilmestyi rintamatodellisuutta kuvaavia kirjoja, joista yksi nimekkäimmistä lienee Ernst Jüngerin Storm of Steel (suom. Teräsmyrskyssä). Se ilmestyi omakustanteena vuonna 1920. Vuosien mittaan kirjasta ilmestyi useita, hieman toisistaan poikkeavia painoksia, koska Jünger työsti kirjaansa vuosikymmenten mittaan useaan otteeseen.
Storm of Steel on päiväkirjojen pohjalta kirjoitettu muistelmateos. Kirja alkaa, kun sotamies Jünger liittyy vapaaehtoisena 73. fusilieerirykmentin riveihin Champagnen maakunnassa elokuussa 1914. Rintamalle saapuminen on täynnä innostunutta odotusta.
The train stopped at Bazancourt, a small town in Champagne, and we got out. Full of awe and incredulity, we listened to the slow grinding pulse of the front, a rhythm we were to become mightly familiar with over the years. The white ball of a sharpnel shell melted far off, suffusing the grey December sky. The breath of battle blew across to us, and we shuddered. Did we sense that almost all of us - some sooner, some later - were to be consumed by it, on days when the dark grumbling yonder would crash our heads like an incessant thunder?Illuusiot karisivat nopeasti. Sota olikin likaa, valvomista, tylsää odotusta kuoleman läheisyydessä. Jünger haavoittui ensimmäisen kerran Les Épargesin taisteluihin huhtikuussa 1915. Pian taistelun jälkeen hän käy läpi upseerikoulutuksen ja palaa rintamalle Arrasin kaistalle vänrikkinä. Jünger osallistui taisteluihin mm. Sommessa, Arrasissa, Cambraissa, Ypresissä ja Saksan vuoden 1918 kevätoffensiivissä. Hän keräsi mitaleita ja eteni komppanianpäälliköksi, mikä ei lainkaan lieventänyt hänen asemansa vaarallisuutta. Hän haavoittui 14 kertaa ja selvisi vain tuurinsa - läheltä piti -tilanteita on jatkuvasti - ja nopean hoitoonpääsynsä ansiosta.
We had come from lecture halls, school desks and factory workbenches, and over the brief weeks of training, we had bonded together into one large and enthusiastic group. Grown up in an age of security, we shared a yearning for danger, for the experience of the extra ordinary. We were enraptured by war. We had set out in a rain of flowers, in a drunken atmosphere of blood and roses. Surely the war had to supply us with what we wanted; the great, the overwhelming, the hallowed experience.
Sotilaille kieli tuntui riittämättömältä kuvaamaan rintaman todellisuutta. Jüngerin kirjan nimi viittaa tykistökeskitykseen: elottoman rintamakaistaleen maanpäällinen osa on räjähdysten ja kranaatin sirpaleiden peittämä. Meteli on huumaava. Räjähdysten synnyttämä paine lennättää maata, savea ja ruumiita ympäriinsä. Ilmaa on vaikea hengittää, räjähdykset tuntuvat imevän kaiken ilman.
Kirjassa ei ole varsinaista juonta, kasvamista tai muutosta vaan raaka päiväkirjoista koottu tapahtumaketju. Se kuvailee tapahtumia ilman sen kummempaa tulkintaa. Jünger ei puhu toiveista, tunteista, perheestä, sodan syistä tai moraalista, eikä hän juuri pohdi tappamista tai toveriensa kuolemaa. Hän kuvailee taistelun odotusta, sen tuomaa innostusta. Hän kuvailee pelkoa, vaaraa ja toverihenkeä. Hän kuvailee rintaman maisemaa ja belgialaisten ja ranskalaisten kylien muutoksesta elävistä yhteisöistä rauniokasoiksi, kun ne joutuvat tykistökantaman piiriin.
The defile and the land behind was strewn with German dead, the field ahead with British. Arms and legs and heads stuck out of the slopes; in front of our holes were severed limbs and bodies some of which had had coats or tarpaulins thrown over them, to save us the sight of the disfigured faces. In spite of the heat, no one thought of covering the bodies with earth.Jünger ei valita ruoasta äänekkäästi, mutta brittiläisten vallatuista asemista löydetyt muonavarat herättävät laajaa ihastusta vuonna 1918. Hän kertoo kuin ohimennen valtavista tappioista, kuinka kaksi pataljoonaa kutistuu komppaniaksi, mutta ei jää murehtimaan niitä eikä palaa niihin. Vaikka kuolema arkipäiväistyy, vaara tuottaa maailman, jossa kaikki on tärkeää joka hetki ja josta ei katsella taaksepäin. Yllättävä iskee silti läpi suojakerroksista: komppanianpäällikkönä hän itkee miestensä edessä 20 nuoren tulokkaan äkillistä yksittäisen kranaatin tuomaa kuolemaa.
The village of Guillemont seemed to have disappeared without trace; just a whitish stain on the cratered field indicated where one of the limestone houses had been pulverized. In front of us lay the station, crumpled like a child's toy; further to the rear the woods of Delville, ripped to splinters.
Kirjaa on kritisoitu sodan glorifioinnista. Storm of Steel ilmestyi melko pian sodan jälkeen. Toisin kuin esimerkiksi Remarque, Jünger ei selkeästi tuomitse sotaa. Millainen teos olisi ollut, jos Jünger olisi kirjoittanut sen vasta vuonna 1929 kuten Remarque? Missä Remarquen sotaromaani paloi ensimmäisten joukossa natsien kirjarovioissa, Teräsmyrskyssä kuului Hitlerin suosikkeihin. Silti Jünger pysyi etäällä kansallissosialisteista -- edelleen selkeästi tuomitsematta heidän toimintaansa.
Kun Remarque palveli rintamalla muutaman viikon, Jünger palveli neljä vuotta uskoen voittoon viimeiseen haavoittumiseensa asti. Jünger selvästi sopeutui sotaan ja asemaansa siinä. Kirjan ja sodan loppua kohden tuttujen kaatuessa yksi toisensa jälkeen ja saksalaissotilaiden nuorentuessa vuosi vuodelta kuolema tuntuu saavan merkitystä. Ohimennen Jünger mainitsee sodanjälkeisen, tappamisen synnyttämän katumuksen, mutta siirtyy pian eteenpäin.
Esipuheessaan kääntäjä Michael Hofmann kertoo kirjan taustoista ja edellisen englanninnoksen ongelmista. Kirja jatkaa ponnistuksiani ihminen sodassa -lukuhaasteessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti