tiistai 10. kesäkuuta 2014

Egill Yksikätinen - muinaissaagoja Pohjolasta

 Helga Hilmisdóttir, Kirsi Kanerva ja Sari Päivärinne (toim.), Egill Yksikätinen - muinaissaagoja Pohjolasta. Finn Lectura, 2013.

J. A. Hollo, Jyrki Mäntylä ja Antti Tuuri ovat suomentaneet useita nimekkäistä saagoista, mutta työmaata riittää. Muinaisislannin kurssilla Helsingin yliopistossa opiskelijat onnistuivat heille annettujen katkelmien käännöksissä sen verran hyvin, että Helga Hilmisdóttir päätti järjestää käännöstalkoot. Tuloksena syntyi seitsemän muinaissaagan ja parin katkelman käsittävä Egill Yksikätinen - muinaissaagoja Pohjolasta. Talkoisiin osallistui toistakymmentä kielen ja historian harrastajaa ja ammattilaista.

Muinaissaagat ovat satua. Ne pohjautuvat germaaniseen kertomusperinteeseen ja sijoittuvat ehkä noin 400-800 -luvuille. Tarinoissa on kytkyjä todellisiin paikkoihin, hallitsijoihin ja taisteluihin, mutta maantiede tai historialliset yksityiskohdat eivät rajoita tapahtumia. Sankarit kohtaavat jättiläisiä, kääpiöitä, hirviöitä, kirouksia, loitsuja, petosta ja suunnattomia aarteita. Tarinat eivät pureudu sankareiden psykologiaan vaan keskittyvät sanomisiin ja tekemisiin. Imperfekti vaihtuu hetkessä preesensiin, kun miekat alkavat heilua.

Kokoelma on samantyyppinen kuin aiemmin lukemani Seven Viking Romances. Itse asiassa Bósin saaga (Bósa saga ok Herrauðs) sekä Egill Yksikätisen saaga (Egils saga einhenda ok Ásmundar berserkjabana) esiintyvät molemmissa. Tarinoissa vilisee myös muista saagoista tuttuja henkilöitä, kuten Nuoli-Odd, Ketill Lattanenä ja kuningas Gautrek. Kirjan lopussa on nimilista, joka sisältää saagoissa esiintyvät henkilöt lisänimineen ja alkuperäisasuineen. Lisänimet ovat ylistäviä (Sviði Uljas, Ólafr Merikuningas, Ìngjaldr Julma), kuvaavia (Brynjólfr Kameli, Ása Määräilevä, Hergill Nappiahteri) tai hauskoja (Ragnarr Karvahousu, Ketill Makoilija, Thormóðr Katkera). Luku- tai käännöspiirissä on varmasti naurettu. Tarinat ja niiden henkilöt todistavat, että huumori ei ole moderni keksintö. Romantiikkakaan muinaissaagoille vierasta.
"Mitä sinä haluat?" kysyi tytär.
"Haluaisin kastaa varsani viinilähteessäsi", hän sanoi.
Työssä on tähdätty kaunokirjalliseen lopputulokseen ja se näkyy: käännökset ovat sujuvia. Paikoin harhaileva kerronta ja nimien luettelointi ovat elimellinen osa "saagatekniikkaa". Kirjan toimittajat ovat kirjoittaneet saagakirjallisuutta, kääntämistä ja valittuja tekstejä täydentävän esipuheen. Kirjan taittoon ja ulkoasuun on nähty erityisesti vaivaa. Painojälki on kaksiväristä; teksti on mustaa, otsikot punaisia. Taitto on siisti, teksti nähdäkseni virheetöntä ja jokaisen tarinan käynnistää Eva Eskelisen mustavalkokuvitus. Mikä ihmeellisintä, kirja on lankasidottu. Lankasidottu!

Toivottavasti näitä tulee lisää.

2 kommenttia:

  1. Kiehtovan kuuloinen kirja. Tämä on näköjään kirjastossakin saatavilla, piti heti tarkistaa. Kuulostaa siltä, että tämän suomentaminen on ollut oikea kulttuuriteko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. Tarinoissa ei ole aivan modernia rakennetta & rytmiä mutta vauhtia riittää. Islantilaissaagoissa meininki on hieman seesteisempaa ainakin silloin, kun ollaan kotivesillä.

      Käännöshanke on ihailtavaa talkootoimintaa. Kulmia ei ole oiottu.

      Poista