maanantai 23. kesäkuuta 2014

Ristiretket

Régine Pernoud, Ristiretket silminnäkijäin ja muiden aikalaisten kuvaamina. Ranskankielisestä alkuteoksesta Les Croisades (1960) suomentanut Reino Hakamies. WSOY, Porvoo, 1965.

Ranskalainen Régine Pernoud (1909-1998) oli keskiajan historioitsija ja museokuraattori. Akateemisen työn ohessa hän kirjoitti myös laajemmalle yleisölle suunnattuja keskiaikaa käsitteleviä tietokirjoja, joista monet käsittelevät Jeanne d'Arcia. WSOY:n Historiakirjasto-sarjassa ilmestynyt Ristiretket on ainoa suomennettu teos. 

Johdannon ensimmäisessä, polveilevassa virkkeessä Pernoud irtisanoutuu historian "tuomaroinnista", jota ilmeni sodan jälkeen huolimatta tieteen piirissä vallinneesta selkeästä pyrkimyksestä objektiivisen tiedon tuottamiseen. 
Ristiretket ovat saaneet historiankirjoittajat esittämään mitä erilaisimpia arvostelmia ja niistä puheen ollen on erikoista panna merkille, kuin nykyaikana Historiasta on tullut moralisoiva ja kuinka harvat historiankirjoittajat ovat voineet vastustaa kiusausta ruveta tuomitsemaan tai käsittelemään sensorien tavoin kertomiaan tapahtumia.
Pernoud kokoaa kirjan alaotsikon lupaaman aikalaisnäkemyksen ristiretkistä kristittyjen ja muslimien kirjoittamista historiikeista, kirjeistä ja kronikoista. Hän kirjoittaa lainausten väliin vähän tulkintaa tyytyen liimaamaan kaksi tekstikatkelmaa toisiinsa niukoin taustoituksin. Kerronta ei nosta katsettaan montakaan kertaa lähteistä, minkä seurauksena narratiivi on katkelmallinen. Pernoud ei ihmeemmin arvioi lähteitä, niiden luotettavuutta tai niiden kirjoittajia. Ehkä lähteiden poiminnan eri osapuolilta (kristityt, muslimit, bysanttilaiset) on tarkoitus toimia jonkinlaisena objektiivisuuden takeena.

1000-luvun lopulla varhaiskeskiajan kulttuurin paikallisuus alkoi väistyä ja esim. paavien ote kirkoista vahvistua. Vuonna 1095 Paavi Urbanus II ilmoitti Jumalan tahtovan Jerusalemin vapauttamista. Pyhään sotaan osallistuminen pyhään sotaan kuittaisi synnit - nykyiset ja tulevat. Ristiretkiä pyhälle maalle tehtiinkin sitten kaikkiaan yhdeksän. Nimitys itsessään on myöhempää perua; aikalaiset puhuivat toivioretkistä tai -matkoista. Nykyisen Syyrian, Libanonin ja Israelin rannikolle syntyi nauhamainen jalansija, josta sitten tapeltiin pari sataa vuotta. Muun tappamisen ohessa ryöstettiin Konstantinopoli ja pari muuta kaupunkia. Vilpittömän idealismin ja uskonnollisen fanaattisuuden värittämään projektiin mahtui paitsi lyhytnäköistä politiikkaa, ehdottomuutta, väkivaltaa, petoksia ja ahneutta myös diplomatiaa, rauhan kausia ja molemminpuolista kulttuurivaihtoa.

Lopulta historiaa ei ole se, mitä tapahtui, vaan se, mitä joku sanoo tapahtuneen. Ristiretket on kokoelma useiden eri kirjoittajien teksteistä, joita Pernoud pelkästään sommittelee tarinaksi, ja se pysyy mielenkiintoisena, vaikkei se tarjoakaan tapahtumiin yleisnäkemystä. Aikalaisritareiden, -pappien, -kauppiaiden, -kuninkaiden, -kronikoitsijoiden ja -pyhiinvaeltajien kuvaus tapahtumien läheisyydestä on kuitenkin piristävää vaihtelua varovaiseen akateemiseen näkökulmaan. Ristiretket on siten maallikolle ihan mukavaa luettavaa. 

Kirja jatkaa ponnistelujani ihminen sodassa ja Vive la France -lukuhaasteissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti