Ihmisellä ei ole luontaisia vihollisia, jotka pitäisivät populaation kokoa aisoissa. Teknologiset keksinnöt ovat vähentäneet kuolleisuutta ja pidentäneet elinikää siten kiihdyttäen populaation eksponentiaalista kasvua. Jos nykyinen 1,1% kasvu jatkuu, maapallon väkiluku kaksinkertaistuu noin 65 vuoden välein (rule of 72). On selvää, että jossain vaiheessa väestö saavuttaa tasapainon eli nollakasvun, jolloin ihmisiä kuolee yhtä paljon kuin heitä syntyy. Muussa tapauksessa esimerkiksi noin 800 vuoden päästä kuivalla maalla on ihminen jokaisella neliömetrillä.
Nollakasvu syntyy joko ihmisen omien valintojen tai elinympäristön muutosten seurauksena. Varsinainen dilemma on, kuten professori Albert Bartlett on todennut, että kaikki hyvinä pitämämme asiat, lääketiede, teknologia, koulutus, rauha jne pidentävät elinikää, vähentävät kuolleisuutta ja siten pahentavat väestöongelmaa. Eksponentiaalisen kasvun maallikkosaarnaajana Bartlett ei ole linkolalainen mutta toteaa, että ihmisen kannattaisi valita nollakasvun keinot ennen kuin ympäristö tekee sen ihmisen puolesta.
Suomalainen tietokirjailija ja eläintieteilijä Jussi Viitala liikkuu hieman samoilla linjoilla. Kirjassaan Miten maailma loppuu? hän kokoaa erilaiset maailmanlopun mahdollisuudet yhteen ja arvioi kunkin riskejä. Viitala esittelee ensin luonnon aiheuttamat tuhon skenaariot: maahan osuvat suuret asteroidit ja supertulivuorten purkaukset voivat aiheuttaa "ydintalven" eli peittää ilmakehän pölyllä niin, ettei auringonvalo pääse maan pinnalle. Maapallon historia tuntee näiden käynnistämiä äkkikuolemia. Lisäksi ihmistä ovat uhanneet taudit, kuten rutto, jotka ovat niittäneet kymmeniä prosentteja populaatiosta seilatessaan edestakaisin.
Ihmisen toimet ovat käynnistäneet ilmastonmuutoksen, mutta sen jarruttamiseksi on saatu kovin vähän aikaan. Maapallon ekosysteemi ei ole lineaarinen systeemi, vaan kynnysarvojen ylittyessä muutokset voivat kehittyä hyvin nopeasti. Lämpeneminen aiheuttaa myrskyjä ja sulattaa napajäitä sekä jäätiköitä, mikä nostaa merenpintaa ja vähentää käytettävissä olevaa makeaa vettä. Viitala esittelee nopeasti myös ympäristömyrkkyjä ja joukkotuhoaseita.
Kirjan takakansikin kuitenkin paljastaa, että Viitala pitää kuitenkin väestöräjähdystä todennäköisimpänä uhkana. Siihen ei ole edes vakavissaan harkittu mitään lääkettä. Koulutus hidastaa väestönkasvua, mutta se myös pidentää elinikää ja tapaa kasvattaa kulutusta. Ruoantuotannon kanssa tulee ongelmia melko pian.
Maailman väkimäärän ruokkimiseksi maapallolla on vähän yli 8,5 miljardia hehtaaria viljelykelpoista pinta-alaa. Jokaista ihmistä kohti on siis lähes 1,3 hehtaaria viljelykelpoista maata, joka on suureksi osaksi otettu viljelykseen. Lisämaan ottaminen ihmisen käyttöön merkitsee suunnatonta sukupuuttoaaltoa, joka on itse asiassa jo jatkunut kymmeniä vuosia.Viitala ei lähde kahlaamaan (uus)malthuslaisessa virrassa, mutta toteaa, että vihreän vallankumouksen (maatalouden koneistumisen, torjunta-aineiden ja lannoitteiden käyttöönoton) tarjoamat hyödyt on pitkälti nautittu ja että vallankumouksen jatkaminen vaikeutuu, kun energian ja erityisesti öljyn hinta nousee.
Viljelysmaan määrä näyttää ihmisen kannalta vielä lähes kohtuulliselta. Huolestuttavia ovatkin kehityssuunnat. Maapallon väkiluku lisääntyy joka sekunti kolmella ja joka kolmaskymmenes sekunti viljelykelpoinen maa-ala pienenee neljällä hehtaarilla.
Viitala kirjoittaa siistiä tietoproosaa. Hän ei voitele tekstiään optimismiin eikä toisaalta paisuttele esimerkiksi taivaankappaleiden tuomaa uhkaa, vaikka niistä elokuvia tehdäänkin. Kirja on lyhyt, ja asiaa on paljon, mikä johtaa melko pinnalliseen käsittelyyn. Paikoin Viitala käyttää selityksissään termejä, jotka eivät selviä tekstistä itsestään. Kirja maalailee uhkakuvia epätodennäköisistä todennäköisiin, mutta se ei tarjoa uhkien hajanaisuudesta johtuen varsinaista kokonaisnäkemystä -- paitsi että elämä tällä kivisellä planeetalla keskellä tyhjää avaruutta on haurasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti