tiistai 30. syyskuuta 2014

Armonlaukaus

Marguerite Yourcenar, Armonlaukaus. Ranskankielisestä alkuteoksesta Le coup de grâce (1939) suomentanut Inkeri Tuomikoski. WSOY, Juva, 1988.

Nelikymppinen Eric von Lhomond haavoittuu Zaragozan offensiivissa ja odottaa Pisassa junayhteyttä takaisin Saksaan. Hän päätyy muistelemaan tapahtumia viitisentoista vuotta aikaisemmin Kuurinmaalla Venäjän sisällissodassa. Hän oli liian nuori ensimmäiseen maailmansotaan mutta lähti rauhan tultua vapaaehtoisena Baltiaan taistelemaan bolševikkeja vastaan. Se oli hänen säätynsä langettama vaatimus. Eric oli identifioitunut preussilais-ranskalaiseen ylhäisösukuunsa, vaikka asemasta ja vauraudesta ei ollut jäljellä kuin nimi. Myöhemmin Espanjassakin hän taisteli Francon joukoissa.
Saksalaisessa balladissa sanotaan, että kuolleet kulkevat nopeasti, mutta niin elävätkin. Itsekään en enää viidentoista vuoden kuluttua muista Liivin- ja Kuurinmaalla käydyn bolševisminvastaisen taistelun vaiheita, sille sisällissodalle ominaisia yllättäviä leimahduksia ja petollisia käänteitä jotka toivat mieleen kytevän nuotion tai ihotaudin.
Marguerite Yourcenarin tositapahtumiin perustuva pienoisromaani Armonlaukaus kulkee Ericin itsensä kertomana tarinana. Nuorempana viettäessään aikaansa sukulaisten huomassa Kratovicessa hän ystävystyi noin ikäisensä vaalean Conradin kanssa, joka asutti sikäläistä kartanoa siskonsa ja tätinsä kanssa. Kratovice jää Ericin mieleen maanpäällisenä paratiisina, ja Venäjän sisällissotaan osallistuttuaan hän hakeutuu juuri sinne.

Sota on muuttanut Kratovicen luonteen. Taisteluita käydään kartanon pelloilla ja metsissä. Kartanossa asuu paitsi sotilaita myös Conradin sisko Sophie, joka ihastuu Ericiin. Sophie tekee lähestymisiä, tarjoutuu ja tunnustaa rakkauttaan, mutta Eric ei osaa lämmetä. Hän hakeutuu tytön seuraan mutta kieltäytyy lähentelyistä vaikkei niitä selkeästi torjukaan. Hän antaa ristiriitaisia viestejä: "inho, hellyys ja iva". Tästä symmetriasta käynnistyy tragedia.
Suvaitsevan asenteeni valossa kovuuteni, kielteisyyteni, jopa ylenkatseenkin muuttuivat hänen silmissään tutkinnoksi, jonka tärkeyttä hän ei ollut tajunnut, kokeeksi jota hän ei ollut onnistunut läpäisemään. Hän oli kuin nääntynyt uimari joka tuntee uppoavansa aivan rannan tuntumassa, juuri sillä hetkellä jolloin ehkä olisin alkanut rakastaa häntä.
Ensimmäinen maailmansota tuhosi jo sen maailman, jossa Eric kuvittelee elävänsä. Vaikka mennyt loisto vilahtaa tanssiaisasuissa ja epoleteissa, vanhan aseman rappio näkyy lukijalle selvimmin Sophiessa, tämän vaatteissa, ahavoituneessa niskassa, työn arpeuttamissa käsissä ja laihtumisessa. Kartano on muuttunut parakiksi, yksityisyys yhteismajoitukseksi. Sisällissota on kumonnut Kratovicen normaalin järjestyksen, ja nyt nuoret hapuilevat aikuisten rooleissa.Ympärillä riehuva sisällissota muuttuu kartanon sisäiseksi sukupuolten väliseksi sisällissodaksi. Eric ja Sophie ovat samaa säätyä ja samanikäiset, mikä tuntuu vain eskaloivan henkistä väkivaltaa. Rehellisyys ja suorapuheisuus muuttuvat aseiksi.

Vaikka Eric kiertelee ja välttelee aihetta, kiinnostus Conradiin on myös -tai nimenomaan- seksuaalista. Eric kuvaa tätä pitkään vaaleana ja herkkänä, tyttömäisenä. Nuoruudessa onni on sama kuin Kratovice ja Conrad, mutta vietettyään vuosia sodassa Conrad onkin enää "seikkailu häviöön tuomitun aatteen varjossa". Sophie muuttuu paitsi rahvaanomaisemmaksi myös miesmäisemmäksi: ensin puheillaan, sitten käytöksellään ja lopulta pukeutumisellaan. Ericille hän on vain olosuhteiden kolhima uhri tai taistelun osapuoli.

Ericin havainto ja sitä kautta kieli muuttuvat sodan ja kokemuksen myötä viattomista kyynisiksi. Hän on epäluotettava kertoja, joka väistelee vaikeita aiheita mutta paljastaa ajatuksiaan sivulauseissa. Kertojana hän tulkitsee muiden tunteita itsevarmasti ja omaksi edukseen. Eric ei muista sisällissodan vaiheita tai taisteluita, mutta pystyy palauttamaan mieleensä Sophien kanssa käymänsä keskustelut. Ajallinen etäisyys tuo väliaikaista rauhaa, mutta Sophien arvoitus kiusaa vielä viisitoista vuotta myöhemminkin.

Kirja jatkaa myös ponnisteluitani ihminen sodassa -lukuhaasteessa.
 
Kirja päättää minun osaltani laihaksi jääneen Vive la France -lukuhaasteen. Saldoksi jäi neljä kirjaa eli trikolorista jäi saamatta punainen raita. Aioin vielä lukea Henri Barbussea ja Victor Hugoa, mutta huomenna onkin jo lokakuu. Mihin tämä syksy oikein katoaa?

2 kommenttia:

  1. Tämähän on minulle aivan tuntematon teos, mutta vaikuttaa kiehtovalta tai ainakin analyysisi siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kirja on aika lyhyt, joten suuresta investoinnista ei ole kyse. :-)

      En tiedä, onko Yourcenar Suomessa enää kovinkaan tunnettu. Ehkä teokset ovat vähän hautautuneet. Tämäkin nide on 25 vuotta vanha. Muut tuolla hyllyssä ovat vielä vanhempia.

      Käy kohti pimeää ja Hadrianuksen muistelmat pitäisi kyllä lukea uudestaan.

      Poista