keskiviikko 18. helmikuuta 2015

The Call of the Wild

Kuva: Wikipedia /
Public Domain
Jack London, The Call of the Wild (1903). Project Gutenberg EBook, 2006. http://www.gutenberg.org/ebooks/215 

Buck on kookas bernhardilaisen ja skotlanninpaimenkoiran risteytys, joka varastetaan Kaliforniasta valjakkokoiraksi Alaskaan. Hillitty ja sivistynyt ympäristö muuttuu hetkessä kylmäksi erämaaksi ja kamppailuksi lauman herruudesta. Klondyken kultakuume tuo pohjoiseen monenlaista hiihtäjää, joista kaikki eivät selviä äärimmäisissä olosuhteissa heikkouttaan, ylpeyttään tai osaamattomuuttaan. Buck oppii vaihtelevien isäntien ja valjakoiden tavoille, mutta iskujen, paleltumien ja haavojen kautta hän myös muuttuu pehmeästä lemmikistä joksikin paljon alkukantaisemmaksi. Erämaassa omaisuus, sivistys ja moraali ovat painolastia.
Not that Buck reasoned it out. He was fit, that was all, and unconsciously he accommodated himself to the new mode of life. All his days, no matter what the odds, he had never run from a fight. But the club of the man in the red sweater had beaten into him a more fundamental and primitive code. Civilized, he could have died for a moral consideration, say the defence of Judge Miller's riding-whip; but the completeness of his decivilization was now evidenced by his ability to flee from the defence of a moral consideration and so save his hide. He did not steal for joy of it, but because of the clamor of his stomach. He did not rob openly, but stole secretly and cunningly, out of respect for club and fang. In short, the things he did were done because it was easier to do them than not to do them.
Seikkailukertomus The Call of the Wild (1903) (suom. Erämaan kutsu) lienee kuuluisin Jack Londonin teoksista. Se, kuten monet muutkin tuon ajan klassikot, ilmestyi ensin aikakauslehdessä jatkokertomuksena. Kertomus on siitä huolimatta eheä ja tiivis. En ole näiden eläintarinoiden suuri ystävä, mutta London pitää koirien psykologisoinnin yksinkertaisena. Valjakoiden matkoja reunustavat upeat kuvaukset Alaskan ja Yukonin talvisista maisemista.

6 kommenttia:

  1. Jack London on kirjoittanut liudan hienoja kirjoja ja itse pidän juuri hienoista luontokuvauksista ja seikkailuhenkisistä tarinoista. Itsellä möllöttää hyllyssä ikiklassikko Merisusi ja Klondyken Kuningas (alk. peräinen nimi Burning Daylight, vuoden 1955 painosta) joka menisi loistavasti tämän Erämään Kutsun jälimainingeissa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen joskus lukenut joitain Londonin novelleja puisevan Elsinoren kapinan lisäksi. Jostain syystä Alaskan lumimyrskyistä tulee aina mieleen sitten Charles Bronson, ja siinä se viikonloppu sitten menee. :-)

      Tänä keväänä lautasella on vähän vanhempaa kirjallisuutta.

      Poista
  2. Tarina kuulostaa tosi tutulta - olen varmaan lukenut kirjan noin 10-vuotiaana. Jos kirja on sama, muistan ajatelleeni tuolloin, että onpa siinä räikeä allegoria valkoisen miehen lännen valloituksesta. Tuleeko Buckista lopussa susi-/villikoiralauman johtaja? Muistaakseni sen johtajaominaisuuksia perusteltiin juuri sillä, että se on sivistyksen parissa vietetyn ajan vuoksi fiksumpi kuin muut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaapa tullakin. :-)

      Minusta sivistys on kirjassa jotain, mistä pitää luopua. Arvostus pitää ansaita voimankäytöllä. Buckista poikkeuksellisen tekee voimakkuus (vetää jotain tonnin rekeäkin jonkin matkaa) sitkeys (kaikki ei-huskyt menehtyvät) ja laskelmoivuus (malttaa väsyttää saaliinsa esimerkiksi suuren hirven kaadossa). Ehkä laskelmoivuus on sivistyksen tuomaa. Aggressiivisuus on sitten opittua tai ympäristön palauttamaa lajimuistia. Tappaminen kuten tietysti alistaminenkin tuottaa vallan tunteen. Kirja ei peittele darwinistisia juonteitaan.

      Valkoihoiset "sivistyneet" kultakuumeilijathan menehtyvät rekineen, kun eivät ole nöyriä ympäristön suhteen. He ajavat koirat loppuun, ottavat liikaa tavaraa matkaan, nainen istuu reessä eikä kävele, ruokaa on liian vähän, jäät ovat heikot. Jne. jne. Hyvät koirien omistajat ovat puoliverisiä tai pitkään pohjoisessa asuneita, eli osaavat liikkua erämaassa kuin alkuperäiskansat.

      Kulta tekee fiksuistakin valkoihoisista epäluuloisia ja petollisia. Se ajaa heidät väärälle reviirille, ja reviiri (inkkarit) kostaa. Sitten Buck ottaa reviirin haltuun. Wuff! :-)

      Poista
    2. En muista kirjan ihmishahmoja enää ollenkaan. Ne eivät ilmeisesti olleet tarpeeksi mielenkiintoisia 10-vuotiaalle. :)

      Poista
    3. Joo, no kyllä päähenkilö on Buck. Sivuhenkilöitä, jotka edistävät tavalla tai toisella Buckin muutosta, ovat ihmiset ja muut koirat.

      Poista