tiistai 7. huhtikuuta 2015

Rouva Bovary

Gustave Flaubert, Rouva Bovary. Ranskankielisestä alkuteoksesta Madame Bovary (1857) suomentanut Anna-Maija Viitanen (1994). WSOY, Juva, 2005.

Gustave Flaubertin Rouva Bovary ilmestyi samana vuonna 1857 kuin Charles Baudelairen Pahan kukat. Molemmat kirjat joutuivat myös samana vuonna tuomiolle yleisen moraalin vastaisina, mutta, missä Flaubertin romaani, joka oli ilmestynyt edellisenä vuonna lehden jatkokertomuksena, sai vapauttavan tuomion, Baudelairen runokokoelma tuomittiin sakkoihin ja osittaiseen sensuuriin. Baudelaire kirjoitti Flaubertin romaanista myös kritiikin tai esittelyn, mutta peläten sen vaikuttavan hänen omaan oikeusprosessiinsa hän odotti kritiikin julkaisemista juttunsa ratkaisuun asti.

Kirjoituksessaan Gustave Flaubertin Rouva Bovary* Baudelaire spekuloi ironiseen tapaan Flaubertin ajatuksenjuoksua, jonka tuloksena romaani syntyi.
[K]oska olemme saaneet kuulla puhuttavan kirjallisesta liikkeestä, joka on nimetty realismiksi -- sana joka on analyyttiseen tarkkuuteen pyrkivien kirjailijoiden kasvoja vasten syljetty inhottava herjaus, epämääräinen, kaikkiin suuntiin venyvä käsite, jonka rahvas käsittää uuden taiteellisen metodin asemasta lavasteiden pikkutarkaksi kuvailuksi; koska tilanne on tämä, ihmisten epätietoisuus ja yleinen tietämättömyys koituvat meidän eduksemme. Maalaamme puhki kuluneelle kankaalle väkevällä, maalauksellisella, herkällä ja täsmällisellä tyylillä. Suljemme kiihkeimmät ja polttavimmat tunteet mahdollisimma lattean tarinan sisään. Juhlallisimmat ja kohtalokkaimmat sanat saavat putkahdella mahdollisimman typeristä suista. (s. 90-91)
Tapahtumapaikaksi valikoituu typerysten ja tollojen kansoittama maaseutu, aiheeksi aviorikos, tuo "ikäloppu posetiivi", ja päähenkilöksi kaunis ja parempaan kunnianhimoisesti pyrkivä nuori nainen. Näistä vähäisistä ja kulahtaneista aineksista syntyy taideteos, jota ylistäessään Baudelaire ei säästele sanojaan.

Rouva Bovary on kaikin tavoin Baudelairen kiitosten arvoinen. Emma on maaseudulla kasvanut ja romantiikan hengen kyllästämä haaveilija, joka avioituu keskinkertaisen maalaislääkärin Charles Bovaryn kanssa. Avioliitto ei tarjoa onnen täyttymystä, ja pikkusieluisen maalaiskylän puuduttava arki pyörii ahdasmielisten ihmisten varassa. Edelleen äitinsä otteessa elävä aviomies ei osaa vastata vaimonsa taiteellisiin, henkisiin, sosiaalisiin tai materiaalisiin tarpeisiin. Naisen mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen ovat kapeat. Vailla vertaistaan yleisöä Emma sulkee pianon kannen.
   Heinäkuun alettua hän laski sormillaan viikkoja lokakuuhun arvellen, että d'Andervilliersin markiisi saattaisi taas järjestää tanssiaiset Vaubyessardissa. Mutta syyskuu meni ohi tuottamatta kirjeitä tai vierailuja.
   Selvittyään tämä pettymyksen tuottamasta harmista hänen sydämensä oli taas tyhjä: sama päivien sarja alkoi.
   Ne siis seuraisivat vastedes toinen toistaan ikuisesti samanlaisina, tuottamatta mitään uutta! Muiden elämään, ikävimpäänkin, sisältyi sentään mahdollisuus, että jotain tapahtuisi. Sattuma sysäsi joskus liikkeelle muutosten ketjun, näyttämö vaihtui. Mutta hänelle ei tapahtunut mitään. Se oli Jumalan tahto! Tulevaisuus oli pitkä pimeä käytävä ja ovi sen päässä tiukasti kiinni.
   Emma jätti musiikin. Miksi soittaa? Kuka häntä kuuntelisi? Ei kannattanut nähdä harjoittelun vaivaa, koska hän ei kuitenkaa saisi tuntea ihastuksen hyminän pyörteilevän ympärillään tuulenhengen lailla, kun hän lyhythihainen samettimekko yllään juoksuttaisi konsertissa sormiaan kepeästi Érard-flyygelin norsunluisilla koskettimilla. Hän jätti piirustuslehtiät ja kirjomukset kaappiin. Mitä se kannatti? Ompeleminen ärsytti häntä.

Flaubertin kerronta on taiturimaista, koristeellista ja tarkkanäköistä. Häntä ja Baudelairea yhdistää kyynisyys ja jonkinlainen ihmisviha (sekä jollain tapaa epäonnistunut sosiaalistuminen); he vihaavat aikansa modernia ja moukaroivat hengetöntä keskiluokkaa. Niinpä ihmiset Emman ympärillä estävät häntä saavuttamasta tavoittelemaansa onnea ja ovat kyvyttömiä edes tunnistamaan mitään perustarpeet ylittävää. Vaikka Flaubert karrikoi Emman romanttisuutta, hän esittää tämän lohduttoman epätoivon ja moraalisen luisun hyvin myötätuntoisesti. Nuori vaimo ei alistu ympäristön paineeseen, joten väistämättä esteitä kiertäessään hän valitsee tuhoisia polkuja.

[*] Charles Baudelaire, Gustave Flaubertin Rouva Bovary (1857). Teoksessa Charles Baudelaire, Modernin elämän maalari ja muita kertomuksia. Suomentanut ja selitykset laatinut Antti Nylén. Desura, Jyväskylä, 2001. 85-97.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti