lauantai 8. elokuuta 2015

Ihmiset ja jumalat

Kirsti Simonsuuri, Ihmiset ja jumalat: Myytit ja mytologiat. Kirjayhtymä, Hämeenlinna, 1996.

Narkissos, joenjumala Kefisoksen ja najadi Leiropen poika, oli kaunis, kopea ja kitsas omasta rakkaudestaan. Tästä jumalain rankaisemana hän tunnetusti nääntyi lähteen äärelle ihastuttuaan vedenpinnassa välkehtivään kuvaan ja muuttui lopulta kukaksi, valkoiseksi narsissiksi. Vaikka luullakseni harva uskoo myytin kuvaavan todellisia tapahtumia (selfie-keppien aikana kenenkään ei tarvitsisi nääntyä syrjäisen lähteen äärelle), se on silti loistava esimerkki myyttien totuudesta, niiden kyvystä jäsentää ihmisenä olemista aikakaudesta riippumatta. Claude Lévi-Straussin sanoin myytit ajattelevat meissä.

Kirsti Simonsuuri esittelee myyttien piirteitä, historiaa ja toimintaa kirjassaan Ihmiset ja jumalat (1996). Alunperin myytit ovat selittäneet ympäristön ilmiöitä, perustelleet instituutioiden olemassaoloa ja vastanneet suuriin kysymyksiin kaiken alusta, kuolemasta ja jumalista. Myytit ovat pukeneet abstraktit ja metafyysiset ideat henkilöiksi ja tarinoiksi, joista tulee kerronnan kautta todellista, jaettua ulkoista maailmaa. Nykyään arkikielenkäytössä myytti tarkoittaa epätotta, harhaa tai valhetta, mutta kuten myytti Narkissoksesta osoittaa myyttien totuus voi olla henkistä (Eliade), kulttuurista (Malinowski) tai psykologista (Jung).
Kaikissa yhteiskunnissa, joita tunnetaan, ihmisillä on kyky kuvitella yhdessä, luoda yhteisiä sopimuksia siitä, mitä menneisyys ja nykyisyys merkitsevät. Tämä yhdessä kuvitteleminen on on tarpeellista ja siitä on kauaskantoisia seurauksia. Myytit ovat kulttuurisia kertomuksia siitä, mitä yhdistää ihmisiä heidän kaikilla tasoilla, seksuaalisella, uskonnollisella, kulttuurisella ja yhteiskunnallisella tasoilla. 
Tutkimuksen on vaikea päästä kiinni myyttien luomiseen. Myyteillä on usein pitkä historia, ja ne ovat muotoutuneet pitkän suullisen perinteen kautta. Nykyään kirjailijat ja runoilijat ovat "modernin maailman valistuneita myytintekijöitä" tunnistaen ihmisyydestä tai yhteiskunnasta piirteitä, joita muuta eivät ehkä huomaa—riittää ajatella vaikkapa George Orwellin romaania Vuonna 1984 (1949). Simonsuuri lukee kuitenkin auki vanhempia, antiikin myyttejä. Aiskhyloksen Oresteia avautuu taidokkaaksi, omana aikanaan ajankohtaisen ja uuden oikeuskäsityksen perusteluksi ja verikoston hylkäämiseksi. Sofokleen Oidipus hukkuu tiedonjanoonsa, mutta taustalla on Theeban erikoinen suhtautuminen naisiin. Sisyfoksen ja Orfeuksen päältä Simonsuuri kuorii patinaa ja näyttää, miten ne ovat edelleen ajankohtaisia.

En ole aivan varma, mihin Ihmiset ja jumalat pyrkii, eikä esipuhekaan sitä tarkkaan selvitä. Kirja tarjoaa tietysti välineitä myyttien ymmärtämiseen, mutta se on ensisijaisesti kiehtova, hieman esseemäinen teos, jollaisiin kaltaiseni lukija voi helposti ihastua. Tutkimus ja lähteet vilahtavat taustalla, mutta kirjoittajan äänen harjoittama pohdiskelu, hänen kokoama näkemyksensä vievät mennessään. Kirjan takia tai ansiosta Aiskhylos menee het' lukupinoon.

4 kommenttia:

  1. Hm, postauksesi laittoin minut etsimään kyseisen opuksen kirjahyllystä, saimme sen vuonna 1994 joululahjaksi tädiltämme :). En ole lukenut uudestaan, sillä aikoinaan minua alkoi tökkiä kirjan huono toimitus. Jos Simonsuuri ei tiedä että englantilaisten "Hittites" ei käänny suomeksi "hittiläiset" (s. 65) vaan heettiläiset ja jos hän sekoilee erikielisten käytäntöjen kanssa ilmaista vuosisataa (8. vuosisata on 700-luku eikä 800-luku eKr.) niin silloin kirjoittaja ei ole saanut kipeästi tarvitsemaansa apua kirjan kieliasun toimittamisessa. Nämä asiat muistin heti, yli kahden vuosikymmenen jälkeenkin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa yllättävää, ettei tähän toiseen painokseen tehty korjauksia.
      Selvisin viittauksesta hittiläisiin helposti, enkä vuosisatoihin edes keksinyt kiinnittää huomiota. Maallikoilla on mukavampaa. :-)

      Mutta ymmärrän toki yskän. Huolimattomuus oman alani (tietojenkäsittelytiede) termistön kanssa aiheuttaa samanlaisia oireita, usein vielä kaikenlaisten cheerleadereiden vuoksi vakavampia.

      Poista
    2. Se että toiseen laitokseen ei ole tehty korjauksia ei taas yllätä minua lainkaan. Nekin olisivat tietysti kirjoittajan vastuulla, mutta vaikka annoin Simonsuurelle aikoinani palautetta, ei hän ilmeisesti säästänyt kirjettä, vaikka myösni kyllä, että ainakin tällaisia virheitä tekstistä löytyy.

      Poista
    3. En ole enää lainkaan yllättynyt, että kirja palasi kirkkaana mieleen. Kirjoittaminen tekee muistijäljestä vahvemman. :-)

      Poista