torstai 24. syyskuuta 2015

Kirjallisuus antiikin maailmassa

Sari Kivistö, H. K. Riikonen, Erja Salmenkivi, Raija Sarasti-Wilenius, Kirjallisuus antiikin maailmassa. Teos, Jyväskylä, 2007.

Kotimaisen tietokirjallisuuden markkina ei liene taiteilija- tai urheilijaelämäkertojen ulkopuolella suuren suuri. Kirjallisuushistorian yleisteokset ovat erityisen pieni osa sitä. Yleistajuiset tietokirjat eivät myöskään edistä tutkijoiden uraa, vaikka yliopistojen tehtäviin kuuluu myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen—ja mitä muuta sivistäminen on. On siis suoranainen ihme, että kirjoja, kuten Kirjallisuus antiikin maailmassa (2007), kuitenkin kirjoitetaan ja julkaistaan.

Kirjallisuus antiikin maailmassa on kiehtova kirja alusta loppuun, mikä koskee jo kirja ulkomuotoa. Kustantamona Teos tekee kirjoista kauniita kirjoina, ja tämäkin on tyylikkäästi ladottu, lankasidottu ja painettu napakalle paperille. Tekijät ovat klassisen filologian ja kirjallisuustieteen tutkijoita ja professoreita. Vaikka kirja jakautuu itsenäisiin lukuihin, joista kustakin vastaa siis yksi kirjoittaja, kirjassa ei ole epätasaisuutta, jota tämänkaltaiselta artikkelikokoelmalta voisi odottaa. Toistoa on hyvin, hyvin vähän. Vika voi olla minussa, mutta hetkittäin koin ymmärtäväni jotain antiikista ja kirjallisuudesta.

Kirja käsittää kolme osaa. Alkuun kerrotaan kirjallisuudesta, kirjasta fyysisenä esineenä ja instituutioista näiden ympärillä. Kirjat kirjoitettiin pääosin papyrukselle, joka kuivan autiomaan ulkopuolella säilyi hieman huonosti. Kirjoja piti siten kopioida säilyttämistä ja jakelua varten. Koska kopioiminen oli työlästä eikä kaikkea voinut kopioida, piti tehdä valintoja.  

Sitten kirja pureutuu antiikin kirjallisuuteen lajeittain: kreikkalainen/roomalainen epiikka, näytelmäkirjallisuus, lyriikka ja niin päin pois. Tästä seuraa, että kirjailijoita, esimerkiksi Horatiusta, käsitellään useissa eri luvuissa, mikä voi haitata sellaista lukijaa, joka haluaa nielaista yhden kirjailijan kerrallaan. Kirjailijoittain tai aikakausittain etenevä kerronta olisi puolestaan hajoittanut lajit pitkin kirjan 600 sivua, mikä olisi kiusannut kaikkia muita lukijoita.

Kirjoittajien oma proosa katkeaa tämän tästä esimerkkikatkelmiin antiikin teoksista. Lisäksi tekstin seassa on lyhyitä "tekstilaatikoita", jotka käsittelevät sellaista aiheeseen liittyvää asiaa, jolle ei ole haluttu kirjoittaa kokonaista lukua, kuten antiikin runomitat, epigrammit tai esittely Platonin teoksista. Kirjassa on myös jonkin verran valokuvia, kaavioita ja karttoja.

Lopuksi tekijät käsittelevät Kreikan ja Rooman perintöä. Länsimainen kirjallisuus, teologia ja filosofia kamppailivat monta vuosisataa myöhäisantiikista uudelle ajalle antiikin esikuvallisuuden kanssa. Joillekin lukijoille ei ole varmaankaan yllätys, että perinnön käsittelyssä nähdään myös viittaus James Joycen Odysseukseen (1922).

Kuten sanottua, teos on minun makuuni parhautta. Ainoa särö tässä teoksessa ovat kansipapereihin painetut kartat. Ne koostuvat rannan ääriviivoista ja numeroiduista palluroista, joiden selitykset on koottu kartan laitaan. Tuloksena on ehkä graafisesti kiihottava ja minimalistisen hallittu kokonaisuus, mutta karttana tulos on täysin hyödytön. Paikkojen välille ei synny yhteyttä, kun numeroita pitää etsiä sivun laidasta kuin jossain sudokussa. Sisarteos Kulttuuri antiikin maailmassa (2009) ja Paavo Castrénin Uusi antiikin historia (2011) samanlaisine karttoineen herättävät pelon, että kyse on laajemmasta trendistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti