sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Primitive and Prehistoric Religions

F.-M. Bergounioux, Joseph Goetz, Primitive and Prehistoric Religions. Ranskankielisestä alkuteoksesta Les religions des préhistoriques et des primitifs (1958) englanniksi kääntänyt C. R. Busby. Hawthorn Books, New York, NY, USA, 1966.

F.-M. Bergouniouxin ja Joseph Goetzin Primitive and Prehistoric Religions (1966) esittelee nimensä mukaisesti esihistoriallisia ja primitiivisiä uskonnon muotoja. Kirja on jaettu kahteen osaan, joista edellisessä Bergounioux käy läpi kivikautisia kalmistolöytöjä, luolamaalauksia ja niiden pohjalta tehtyjä johtopäätöksiä senaikaisten ihmisten (tai ihmisten sukulaisten) uskonnoista. Jälkimmäisessä osassa Goetz luotaa tekstien, myyttien ja antropologien tekemien havaintojen pohjalta primitiivisten kansojen mytologioita ja uskontoja.

Mesoliittinen kausi eli keskimmäinen kivikausi alkoi suunnilleen jääkauden väistyessä. Ihminen oli metsästäjä-keräilijä, jolla oli käsitys kuoleman jälkeisestä elämästä ja sielun kuolemattomuudesta. Kalmistoista on löydetty sidottuja ja rampautettuja luurankoja; tulkinnan mukaan tarkoitus on ollut estää näitä palaamasta elävien keskuuteen. Kuolleita on tietysti myös lepytelty uhrilahjoin. Lepyttely ei ole kuitenkaan rajautunut pelkästään ihmisiin, sillä myös eläimiä on haudattu huolellisesti. Tappaminen on usein henkisesti raskasta, ja metsästäjät sovinnon hengessä ovat sitten pitäneet mm. peijaisia. Patsaat, kaiverrokset ja pääkallokokoelmat antavat viitteitä kulteista, mutta niiden sisällöstä Bergouniouxilla ei ole paljoakaan sanottavaa.
[Neolithic man] needed the sun whose benign influence could make the harvest grow and the needed to be fertile since sterility could weaken a tribe so that it became vulnerable to any attack.
Auringonpalvonta, joka nousi kukoistukseen pronssikaudella, sai alkunsa kuitenkin jo neoliittisella kaudella eli uudemmalla kivikaudella. Samaan aikaan ihmiset pystyttivät megaliitteja eli suuria kiviä tai kivirakennelmia, kuten Stonehenge. Tigriksen ja Portugalin väliin jäävältä alueelta löydettyjä muodokkaita naispatsaita on pidetty Äitijumalattarena, josta sitten kehittyi myöhemmin Magna Mater eli Kybele eli Gaia.

Primitiivisistä uskonnoista kirjalla on huomattavasti enemmän sanottavaa. Goetz ensin pahoittelee sanan "primitiivinen" käyttöä: sitä on lopultakin vaikea määritellä, vaikka kirjoitustaidon puutetta pidetään yhtenä merkittävänä tekijänä (inkoja ei kuitenkaan pidetä primitiivisinä, vaikka heillä kirjoitusta ei sellaisenaan ollut). Goetz jakaa tarkasteltavat kansat neljään: keräilijöihin (satunnaista metsästystä, ei perhettä laajempaa sosiaalista rakennetta, ei mainittavia työkaluja), erikoistuneisiin metsästäjiin (erikoistumista, päällikön johtamia heimoja), paimentolaisiin ja viljelijöihin, ja tarkastelee sitten erilaisten uskonnollisten ilmiöiden esiintymistä näiden parissa.

Primitiivinen teismi uskoo yliluonnolliseen persoonaan, usein taivaan isään (engl. sky god), joka on vastuussa maailman luonnista ja ympäristön elinvoimasta. Tämä jumala on lähellä, ja uskonnolla on keskeinen osa ihmisten, esim. keräilijöiden, arkielämässä. Erikoistuneempien kulttuurien yksinkertaisen deismin jumala on etäisempi ja luomansa maailman ulkopuolella. Taivaan isä vetäytyy taka-alalle, kuten kreikkalaisten Ouranos, jääden nuorempien jumalten varjoon, mutta palaa esiin, kun jotakin tärkeää on vaaka-laudalla ja kaikki muu pettää. Jumalten kehitys on rinnakkainen yhteiskunnalliselle kehitykselle.

Goetzin mukaan paras maaperä animismille on viljelijöiden parissa. Metsästäjä-keräilijä tuntee ympäristönsä ja tietää asioiden hyvät ja huonot käyttötavat, mutta paikoilleen asettunut viljelijä jakaa maailman tuttuun (kylä ja pellot) sekä vieraaseen ja pelottavaan (metsät ja vuoret). Vieraasta ja sen alueen hengistä kasvaa viljelijälle uhka, jota täytyy lepyttää uhrein. Goetz muistuttaa, että maanviljelyn keksiminen oli naisten ansiota tai syytä; monet myytit, eivät vähiten Raamatun paratiisin tapahtumat, säilyttävät muiston tästä. Viljelijöiden parissa maan ja naisten hedelmällisyyden assosiointi johtaa jumalatarkultteihin ja -uskontoihin. Nämä ovat kaukana pullantuoksuisista, lämpimistä äitihahmoista; ne ovat arvaamattomia, elämästä ja kuolemasta päättäviä jumalattaria (Miten kävi Catulluksen runon Attisin?). Maanviljely, kuten metsästyskin, on väkivaltaa. Sitä ovat Karen Armstronginkin mainitsemat veriset pellot (Fields of Blood).

Edistyksellisyys on vanhan kumoamista. Polyteismi, synkretia ja uudet jumalat peittivät alleen vanhat uskonnot. Vanhat myytit, joita sittemmin päädyttiin kritisoimaan, eivät puhuneet jumalista vaan elämästä ja maailmasta ja ihmisen paikasta siinä. Polyteismin myötä jumalista tuli kuitenkin persoonia. Samalla jumalilta riisuttiin esimerkillisyys ja moraalisuus. Niinpä kreikkalaisen pantheonin jumalat alkoivat koohottaa omia etujensa ja oikkujensa perässä paljon sivuilleen katsomatta.
The result like most syncretisms is disastrous; the Greeks in judging their gods were ignorant of the historical vicissitudes of which they were the result. They condemned their ancestors without understanding them.
Goetzin mukaan tuskin yksikään nykyisistä uskonnoista on "puhdas" synkretiasta, uskontojen sekoittumisesta. Polyteismi on hänen mielestään kömpelöin synkretian muoto.

Primitive and Prehistoric Religions on tietysti mielenkiintoinen, vaikka kirjoittajat eivät vältäkään omien uskonnollisten käsitysten esille tuomista; kun puhutaan jumalista, kirjoittajat haluavat mainita myös Jumalan. Kirjan edellinen osa on tosin sisällöltään enemmän hautalöytöjen luettelointia kuin johtopäätöksiä, mutta jälkimmäinen osa on pidempi ja painavampi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti