torstai 14. tammikuuta 2016

Myth

G. S. Kirk, Myth: Its meaning and functions in ancient and other cultures (1970). Cambridge University Press, London, UK, 1975.

Myyttien tarkoituksesta on ollut monenlaista mielipidettä. Esimerkiksi Bronislaw Malinowskin mukaan myytit tallensivat, perustelivat ja vahvistivat kulttuurin instituutioita. Claude Lévi-Straussille myytit olivat pohdiskelevia ja spekulatiivisia; tosin niiden ymmärtäminen edellyttää niiden tutkimusta suhteessa muihin saman kulttuurin myytteihin. Ja niin edelleen.

Kirjassaan Myth: Its meaning and functions in ancient and other cultures (1970) G. S. Kirk esittää, että myyteillä on monia muotoja ja merkityksiä. Kulttuuristen ilmiöiden universaalit yhden selityksen mallit ovat tietysti kovin alttiita kritiikille, mutta Kirkin argumentti tuntuu halvalta yksinkertaistukselta, kun hän ensin kirjan alkuosan pieksee aikaisempaa myyttien tutkimusta antropologian tuntemuksen voimin. Myyttien, legendojen ja kansantarujen rajat ovat epäselviä. Jotkut korostavat myyttien ja rituaalien välistä kytkentää, toiset eivät. Sitten hän esittelee Lévi-Straussin kehittelemää monimutkaista ja sekavaa myyttien algebraa ja osoittaa sen "harhaanjohtavaksi, kuten kaikki universalisoivat teoriat myyteistä". Esittämästään kritiikistä huolimatta Kirk ottaa tuekseen Lévi-Straussin kehittelemän strukturalismin käsitteistöä.

Kirk oli klassisen kreikan professori. Kun alun jotenkin pahantuulisesta sävystä päästään Mesopotamian ja sitten Kreikan myytteihin, teksti alkaa vaikuttaa melkein innostuneelta. Kirk korostaa em. myyttien kirjallisuudellisuutta ja kertomuksellisuutta ja pureutuu niihin yksinkertaistetuin strukturalistisin välinein. Sumerilaisten myyttien, jotka käsittelevät hedelmällisyyttä (ja insestiä), hän päättelee liittyvän kasteluun: liika kastelu tuottaa hedelmättömyyttä.

Akkadilaisissa myyteissä painopiste siirtyy hedelmällisyydestä sosiaaliseen järjestykseen, hallintoon ja oikeuteen. Toki Gilgamesh asettelee luontoa ja kulttuuria vastakkain, samoin kuin Kreikassa jättiläiset, kentaurit ja kykloopit. Kirk kokoaa listoja kreikkalaisten myyttien teemoista ja motiiveista. Edellisiin kuuluvat mm. kilpailut, arvoitukset, vahingossa tappamiset, muuttumiset (ihmisestä eläimeksi tai kasviksi) ja jälkimmäisiin hirviöt, isän estämät tytärten avioitumiset jne. Maantieteen vuoksi hedelmällisyys näkyy myyteissä Kirkin mukaan eri tavoin Kreikassa kuin Mesopotamiassa.

Kirja luonnostelee kolme keskeistä funktiota myyteille. Ensinnäkin myytit ovat säilyneet ja muovautuneet kertomuksina. Epäkiinnostava kuolee pois ja viihdyttävä kerää yleisöä (viihde). Toiseksi myytit ovat osa toistuvia uskonnollisia toimituksia tarjoten vahvistuksen instituutioiden alkuperästä tai auktoriteetista (vahvistaminen). Kolmanneksi myytit selittävät tai tutkivat ihmisten kohtaamia ongelmia, kuten kuolema (selittäminen).

Kirjassa on paljon hyvää ja mielenkiintoista, vaikka johtopäätökset ovat hieman väljiä ja hajallaan. Kirkin kerronta on herkullista akateemista ylätyyliä, joka olisi ehkä kaivannut paksumman punaisen langan.

2 kommenttia:

  1. Itse kuitenkin löysit tuon punaisen langan kiitettävän hyvin, kuten yleensäkin. Hauska adjektiivi, tuo 'alun jotenkin pahantuulinen'. Se kuulostaa kuuluvan hieman ylimieliselle akateemiselle tyypille, joka uskoo olevansa se paras auktoriteetti alallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, muistiinpanoista huolimatta piti palata kirjaan ja lukea katkelmia ja tuijottaa kirjan otsikkoa miettien, miten nämä kaikki liittyvät kirjan nimeen. :-)

      Kirk kyllä tunnustaa, ettei hän antiikin Kreikan ulkopuolella ole mikään auktoriteetti (ja sitten alkaa mäiske). Ehkä Kirk vain yllätti folkloristiikan/mytologiikan sen (moderneista) yhden selityksen unelmista.

      Luin pari aikalaiskritiikkiä, ja ilmeisesti Kirk todellakin yhdistää jotenkin uudella tapaa antropologiaa myyttien lukemiseen, mutta hänen Lévi-Strauss tulkintansa saa kyllä kyytiä asiantuntemattomuudesta.

      Hyvää ja mielenkiintoista luettavaa, yhtä kaikki.

      Poista