sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Thinking about Religion

Ivan Strenski, Thinking about Religion: An Historical Introduction to Theories of Religion. Blackwell Publishing, Oxford, UK, 2006.

Brittiläisen kulttuurikriitikon Terry Eagletonin mukaan teoriat ovat seuraus havaituista ongelmista — siitä, että jonkin ei ole kohdallaan. Teoria pyrkii korjaamaan ongelman selittämällä sen alkuperän, ehkä samaan kuin raudan syntysanojen oli tarkoitus sulkea kirveen aiheuttama haava. Useat nimekkäät ajattelijat 1500-luvulta eteenpäin ovat heittäneet ilmaan oman uskontoteoriansa, mutta näiden ympärille kehittyi sitten systemaattinen ja ahkerasti tarkasteltu ongelmakenttä vasta joskus 1800-luvun jälkipuolella. Sittemmin modernissa lännessä teoretisointi on kehittynyt virusepidemian tavoin nopeasti ja laajalle.

Kirjassaan Thinking about Religion (2006) uskontotieteilijä Ivan Strenski kartoittaa tätä virusepidemiaa uskonnon piirissä. Perinteisesti uskontoa oli pidetty luonnollisena osana ihmisenä olemista, mikä oli pohja kaikelle uskonnollisuudelle. Tämän luonnollisen uskonnon päälle ilmestysuskonnot teksteineen toivat pelastuksen, jota ihmiset eivät omin voimin olisi löytäneet. Ongelmat alkoivat 1500-luvulla. Yhtäältä uskonpuhdistus esitti mutkien kautta kysymyksen: mitä on uskonnollisuus? Toisaalta Uudella mantereella kohdattiin uskontoja, jotka eivät olleet missään suhteessä tunnettuun perinteeseen. Elivätkö alastomat ja rauhanomaiset alkuperäiskansat, "jalot villit", edelleen paratiisissa syntiinlankeemuksen ulottumattomissa?

Uskonnoille etsittiin yhteistä kantamuotoa, joka selittäisi uskonnollisuuden ja perustaisi uskonnollisen ajattelun uudelle pohjalle, mutta sitä ei yrityksistä huolimatta löytynyt. Raamattua alettiin kuitenkin tulkita ja lukea kriittisesti. Protestantit alkoivat pitää Raamattua vertauskuvana: esimerkiksi luomiskertomus oli Jumalan majesteetillisuuden ylistys pikemminkin tieteellinen kuvaus.

Saksalainen kielitieteilijä Max Müller (1823-1900) uskoi kaikissa uskonnoissa kytevän jonkinlaisen totuuden. Hän yritti rakentaa äärettömyyden herättämästä ihmetyksestä ja kaipuusta uskontokäsitystä tai -tiedettä, joka tyydyttäisi sekä rationalisteja että skeptikoita. Hän etsi menneiden aikojen kadotettua yksinkertaisuutta ja hartautta erityisesti idästä. Müller käänsi intialaisia myyttejä, joihin saksalaiset, jotka eivät polveutuneet kreikkalais-roomalaisesta länsimaista kulttuuria hallitsevasta perinteestä, tarrautuivat hanakasti nostaen ne omaksi kansalliseksi mytologiakseen.

Missä Müller näki kulttuurin rappeutuvan, siellä muut alkoivat nähdä kehitystä. Britannian ensimmäinen antropologi E. B. Tylor (1832-1917) näki uskonnon maailmanselityksenä, joka perustui tietämättömyyteen ja jonka luonnontiede oli korvaava. William Robertson Smith (1846-1894) perehtyi aavikon kansoihin ja tietojensa pohjalta hahmotti Raamatun muuttuvaa uskonto- ja jumalkäsitystä. Kristinuskolle löytyi pakanallinen pohja rituaalisine uhreineen. James Frazer (1854-1941) vertaili myyttejä ja uskontoja, ja tunnistamiaan rinnakkaisuuksia ja analogioita hän käytti mytologioiden ja rituaalien aukkokohtien täydentämiseen.

Strenski nimeää nämä britit evolutionaarisiksi uskontotieteilijöiksi. He pitivät uskontoa yksinkertaisena asiana redusoiden sen historiasta käsin joksikin muuksi: vanhentuneeksi jäänteeksi, lapselliseksi animismiksi tai pelkästään tietämättömyydeksi. Näitä ideoita vastaan nousi uskonnon fenomenologia. Se hylkäsi uskonnon evoluution ja asettui ilmiön ymmärtämiseksi tutkimiensa ihmisten eli uskovaisten asemaan. Rudolf Otto (1869-1937) esitti, ettei uskonto palaudu joksikin muuksi. Ninian Smart (1927-2001) puhui uskonnosta myyttien, rituaalien, oppien, etiikan, sosiaalisten muotojen ja organisaatioiden, tunteiden ja kokemusten sekä aineellisten että esteettisten ulottuvuuksien muodostamana kokonaisuutena, jossa yksittäisiin ulottuvuuksiin liittyvät ilmiöt (esim. rituaalit) voidaan ymmärtää toisten ulottuvuuksien kautta (myytit, opit). Strenski käyttää esimerkkinä koripalloa, jossa pelikentän ja -katsomon tapahtumat, vapaaheitot, kannustus ja vaikka pelaajien liikkeet selittyvät sääntöjen, taitojen, sosiaalisen perinteen yms. kautta.

Tylor, Robertson Smith ja Frazer yrittivät antaa selityksen uskonnon olemassa ololle, kun 1900-luvun teoreetikot, kuten Émile Durkheim (1858-1917), Sigmund Freud (1856-1939), Bronislaw Malinowski (1884-1942) ja Mircea Eliade (1907-1986), pyrkivät selittämään uskonnon ja erityisesti uskonnolliset kokemukset (sosiaalinen, yksilöpsykologinen, funktionaalinen ja uusmyyttinen). Fenomenologit pidättäytyivät selityksistä tyytyen kuvaamaan ja luetteloimaan uskonnollisia ilmiöitä. Max Weber (1864-1920) toimi näiden ryhmien välissä. Hän esitti rohkeasti syy-seuraus -suhteita uskonnollisen ajattelun ja yhteiskuntien välillä. Weber ei pitänyt länsimaalaisia mitenkään biologisesti ylivertaisina, vaan esimerkiksi kapitalismi oli hänelle maailmaan kohdistuvaa askeettisuutta, itsensä kieltämistä ja pidättäytymistä, jotka puhkesivat kukkaan protestanttisessa Euroopassa ja joilla oli juuret nimenomaan uskonnollisessa ajattelussa. Luther oli korostanut ihmisen velvollisuuksia nimenomaan tässä maailmassa, ja kalvismi herätti ajatuksen, että maanpäällinen menestys oli merkki "valituksi" tulemisesta.

Thinking about Religion on kirjoitettu uskontotieteen oppikirjaksi. Se yrittää hahmottaa, miten ihmiset ajattelevat (tai ajattelivat) uskonnosta ja miksi. Kerronta ei ole tieteellisen tekstin tapaan tiivistä. Se on silti kuivahkoa eli se pysyy teoriassa ilman mainittavaa kosketusta konkreettisiin esimerkkeihin. Strenski kirjoittaa pitkälti Weberin, Malinowskin, Freudin, Durkheimin ja Eliaden elämästä. Vaikka ajattelijoiden taustoilla on merkitystä, paikoin kerronta karkaa melko kauas kirjan varsinaisesta aiheesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti