keskiviikko 18. toukokuuta 2016

1914

Paul Ham, 1914: The Year the World Ended (2013). Random House Australia, Sydney, Australia, 2015.

Ensimmäisen maailmansodan syttymisestä kukaan ei tietenkään ole halunnut ottaa vastuuta. Päättäjät, virkamiehet ja diplomaatit päiväkirjoissaan ja muistelmissaan kertovat olleensa suurempien voimien armoilla kyvyttöminä estämään sotaa. Toisen vakiintuneen selityksen mukaan sotaan ajauduttiin strategisen ja diplomaattisen epäonnistumisten kautta. Virheitä kieltämättä tehtiin, kommunikointi meni kiville monta kertaa, mutta tapahtumaketjua ei voi pitää australialaisen journalistin ja historioitsijan Paul Hamin mukaan tahattomana kompasteluna, sokeana harhailuna tai unissakävelynä.

Kirjassaan 1914: The Year the World Ended (2013) Ham esittää sodan taustalle tunteita, joista erityisen kohtalokkaita olivat suljettujen ovien takana päätöksiä tekevien vanhojen miesten kokemat tunteet. Diplomatiaa ajoi epäluulo, pelko, vainoharhaisuus ja viha. Koko aikakausi oli konservatismin läpitunkema. Sosiaalinen ja poliittinen murros oli uhka, tieteen ja taiteen totuttujen käsitysten ravistelu vain marginaalin riemua. Saksa koki itsensä saarretuksi ja toisaalta olevansa myöhässä siirtomaavaltauksista. Ranska janosi kostoa vuosien 1870-1871 sodan kirvelevästä tappiosta ja menetetyistä alueista. Lahoavat imperiumit Itävalta-Unkari ja Venäjä kokivat tarvitsevansa ulkoista uhkaa pysyäkseen koossa.

Ham seuraa myös sotaan johtanutta diplomatiaa. Jos sota ei olisi käynnistynyt Sarajevon laukauksista, se olisi Hamin mukaan voinut käynnistyä lukuisista muista konflikteista tai riidoista. Vaikka sotaan oli monta syytä, eikä mikään valtio ollut täysin viaton, Ham langettaa syyllisyyden ensisijaisesti Saksan niskaan. Ympärysvallat olisivat voineet antaa korkeintaan selkeämpiä uhkauksia (ja täydentää kohdan "tai muuten me..."), mutta Saksa teki ratkaisevimmat päätökset huolimatta tunnistamistaan riskeistä.

Kirja seuraa sodan kulkua elokuun tykeistä Marnen taisteluun keskittyen länsirintaman tapahtumiin. Käytännössä Saksa hävisi sodan jo vuonna 1914, kun Schlieffen-suunnitelma Ranskan nopeasta lyömisestä ennen Venäjän liikekannallepanoa epäonnistui. Miljoonien kuolemaan johtanut nelivuotinen väsytystaistelu ei saavuttanut mitään. Saksalaisten raakuuksista Belgiassa Ham huomauttaa, etteivät ne olleet pelkästään humalaisten sotilaiden satunnaista riehuntaa vaan ylimmän sodanjohdon laatima suunnitelma valloitetun ja vastahankaisen alueen hallitsemiseksi. Kylät paloivat, ja siviilejä teloitettiin mielivaltaisesti.

Aihepiiri on melko laaja kuuteensataan sivuun. Ham jättääkin erikseen mainiten monia aiheita kirjansa ulkopuolelle, kuten suurelta osin itärintaman tapahtumat. Teos on suurelle yleisölle suunnattu ilmestymishetkellään erityisen ajankohtainen tietokirja ja nojaa toissijaisiin lähteisiin siirtäen puheenvuoron monesti esimerkiksi John Keeganille ja Barbara W. Tuchmanille. Hamilla on kuitenkin journalistista silmää, ja toissijaistenkin lähteiden kautta hänen argumentaationsa on purevaa. Kertojana hän on erinomainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti