sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Gods and Demons, Priests and Scholars

Bruce Lincoln, Gods and Demons, Priests and Scholars: Critical Explorations in the History of Religions. The University of Chicago Press, Chicago, IL, USA, 2012.

Uskonto on niitä yleiskielen sanoja, joita ladotaan kiihkeästi keskustelun ja mielipiteiden pohjaksi joka puolella, mutta jotka murenevat ammattilaisten käsissä. Maailma tai ihmiselämä ei tunnu jäsentyvän kauniisti selkeisiin käsitteisiin. Ainakin maallikosta tuntuu, että jo kahden tai kolmen toisilleen vieraan kulttuurin (toinen vaikea sana) kattaminen samoin, niille vierain käsittein alkaa sisältää valtavat määrät ehtolauseita ja epävarmuutta. Yksinkertaisuutta ja varmuutta kaipaavat ihmiset saattavat kompastella, repiä vaatteensa ja —mikä pahinta— muuttua poiketessaan vakiintuneilta teiltä humanismin vaikeakulkuisempaan maastoon.

Yhdysvaltalaisen uskontotieteilijän Bruce Lincolnin Gods and Demons, Priests and Scholars (2012) ei ole ensisijaisesti muutokseen tai sisäiseen kasvuun houkutteleva artikkelikokoelma, vaikka sen sisältämät tekstit tarkastelevat mytologioita ja niiden tulkintamenetelmiä. Esseet pohtivat esimerkiksi, miten lukea uskonnollisia tekstejä, mistä asemasta tekstit puhuttelevat lukijaa, ja miten ne suostuttelevat tai asettelevat oman totuudellisuutensa. Lincoln esittelee keinoja kuoria tekstiä ja tarjoilee esimerkkinään Chandogya Upanisad -kirjoituksia. Toisaalla kirja pohtii mm. pantheonien syntyä sisäisten ja ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta, kaaoksen asemaa maailman syntytarinoissa tai väkivallan asemaa ja luonnetta esimerkkeinään indoeurooppalaiset mytologiat.

Pohtiessaan siirtymää antiikista sen jälkeiseen aikaan Lincoln tulee luonnostelleeksi uskonnolle neljä piiriä tai aluetta: yliluonnollista koskeva diskurssi, maailman muokkaamiseen tähtäävät käytännöt, diskurssiin ja käytäntöihin identifioituva yhteisö ja näitä kolmea ohjaava ja sääntelevä instituutio. Antiikin aikana uskonnollinen diskurssi siirtyy huomattavassa määrin muistinvaraisesta runoudesta kirjoitettuun asuun. Temppeleiden ympärille kehittyneet uskonnolliset yhteisöt alkavat rakentua jaettujen uskomusten, tekstien ja kiertävien saarnaajien ympärille. Myös temppelit vapautuvat valtion ohjauksesta.

Kirjan toinen otsikkossakin heijastuva katsaus persialaisten demonologiaan ja pahoihin henkiin on tietysti mielenkiintoinen. Lincoln tiivistää sen zarathustralaiseksi tai tarkemmin mazdalaiseksi yritykseksi nimetä ja ymmärtää kaikki asiat, jotka uhkaavat, pelottavat ja vahingoittavat ihmisiä. Niinpä demoneiksi kelpaavat paitsi ahneus, puute, himo, kipu ja sairaus myös laiskuus, heikkous, väsymys, fatiikki jne., jotka Paha henki vapautti maailmaan. Vaikka väitteessä, että tämän demonologian voi nähdä kattavan mm. nykyisen fysiologian, meteorologian ja entomologian, kaikuu tylorilainen reduktionismi, Lincoln ei yritä selittää uskontoa ilmiönä, vaan luonnostelee persialaista maailmankuvaa, jossa kosminen hyvä ja paha alati kamppailevat ympäristöstä.

Lincolnin kokoelma on tietysti hajanainen. Samalla se on selvästi suunnattu asiantuntijoille, sillä seikkaperäiset lähdeviitteet ja pitkä kirjallisuusluettelo vievät kirjasta yli kolmanneksen. Viitteet on sijoitettu kirjan loppuun, joten sanojen tai nimien etymologiset pohdiskelut eivät katkaise esseiden sujuvaa kerrontaa. Lincoln ei yritä yksinkertaistaa tai redusoida vaan tarjota menetelmiä ja näkökulmia uskonnon historiaan risuineen ja okaineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti