sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Blogger Recognition Award


Minnalta ja Marjatalta saamani Blogger Recognition Award -haaste on kummitellut taka-alalla pitkin viikkoa. Haaste on periaatteessa yksinkertainen, mutta joihinkin sen asettamiin kysymyksiin on vaikea tarjota hyvää tai mielenkiintoista vastausta.

Kas, niin, tämähän on palkinto. Kiitos, kiitos.

Ohjeet palkituille:
  1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen.
  2. Kerro lyhyesti, kuinka aloitit bloggaamisen.
  3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille.
  4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi.
  5. Nimeä kymmenen bloggaajaa palkinnonsaajiksi.
Kuinka aloitin bloggaamisen

Lyhyesti: kesällä 2007 kirjauduin Bloggeriin, perustin uuden blogin ja aloin kirjoittaa.

En katsellut sivuilleni, en verkostoitunut enkä vieraillut muissa blogeissa ensimmäiseen viiteen vuoteen. (Toimi näin, jos haluat bloggailla omassa rauhassa.)

Alkuun kirjoitin muistiinpanoja ja lyhyitä kommentteja. Kaunokirjallisuuden lukemiseen ja siihen liittyvään kirjoittamiseen kunnianhimo heräsi vasta vuosia myöhemmin, kun olin lukenut pari niin yhdentekevää teosta, ettei koko harrastuksessa tuntunut olevan enää mieltä.

Ohjeita aloitteleville bloggaajille

Lukemiseen ja kirjabloggaamiseen on monia hyviä syitä ja tapoja, joten muiden antamien ohjeiden noudattaminen voi olla pelkästään haitaksi.

Bloggaamisen ongelmat ovat samat kuin kaikessa kirjoittamisessa.
  1. Tuoli + perse = teksti. (Oliver Stone)
    Kirjoittaminen on (usein) hidasta ja huolellista ajattelua, joten se on työlästä myös internet-aikana. Joskus se on saatanallista vääntämistä (kuten nyt :-)).

  2. Toistuvat motivaatio-ongelmat.
    Kyseessä on harrastus, jossa on vähän tekemistä tukevia rakenteita. Mikään ulkoinen aikataulupaine ei kirjoittamista pelasta. Koska kirjoittaminen on ajattelua, tekstit tarjoavat kirjoittajalle myös julman peilin, johon voi olla vaikea katsoa. Kirjoittaminen punnitsee ihmistä aivan eri tavalla kuin vaikka juokseminen tai cappuccinojen valokuvaaminen Facebookia varten. Sitä ei tarvitse silti ottaa yhtä vakavasti.

    Motivaation kanssa luullakseni kaikki joutuvat painimaan — toistuvasti. Itse mietin pari vuotta sitten lopettamista, koska itseäni palkitsevan tekstin kirjoittaminen vei tolkuttomasti aikaa. Nyt paneudun enemmän korkeintaan yhteen kirjoitukseen viidestä, koska lopultakin tämä on harrastus. Näin muodoin vähintään neljä viidestä postauksesta on hutaistua täytettä, mutta asiantuntematonta tekstiä syntyy, satoi tai paistoi.

    Stalinin sanoin: määrä on omanlaisensa laatu.

  3. Hitaasti tiliytyvät hyödyt.
    Kirjablogi on helppo aloittaa ja vielä helpompi lopettaa. Kuten lenkkeilyn tai ristisanatehtävien myös kirjabloggaamisen hyödyt, mikäli niitä ylipäätään on, alkavat tuntua vasta ajan kanssa. Taidot kehittyvät, ja vuosien mittaan toistuva tekeminen tulee osaksi identiteettiä, jolloin ajoittaisista motivaatio-ongelmista pääsee helpommin yli. Tai näin minulle on kerrottu.
Vaikka kirjablogeille ei ole säänneltyä muotoa tai tyyliä, bloggaaminen on kuitenkin julkaisemista ja julkista taideteoksen vastaanottamista. Julkaisemisen kautta kirjoittamiseen tulee panos.
  1. Ole rehellinen.
    Vaikka bloggaaminen on enimmäkseen harrastelijoiden puuhastelua ja vaikka välillä voi olla mukava irroitella, kirjoittajan pitää voida seistä sanojensa takana. Jos väitän lukeneeni jotain, olen usein vähintään kuullut kirjailijasta.

  2. Varaudu leimautumiseen.
    Monella kulttuurialalla ruohonjuuritason osallistuminen on iloinen asia. Uusi sunnuntaifutaaja, öljymaalari tai antiikkimotoristi tavataan ottaa vastaan avosylin, eikä esimerkiksi kankeiden ukkojen hiekkakentällä pelaama jalkapallo-ottelu ole uhka suomalaiselle jalkapallopuheelle tai vaarallinen esimerkki nuoremmille harrastajille, jotka kuumeisesti etsivät kopioitavia kikkoja ja tekniikoita.

    Kirjallisuus on tässä mielessä poikkeus. Siinä ei ole alempia sarjoja tai harrastajaseuroja, joissa tekeminen olisi turvallisesti "sivussa". Lisäksi kirjallisuusala on pienenevä piirakka, jonka  jakamiseen kohdistuvat muutokset herättävät katkeruutta.

    Muutama vuosi sitten väistyvä Kirjailijaliiton puheenjohtaja ilmestyi hiekkakentän laidalle ja alkoi esittää kirjabloggaajia syyllisinä kirjallisuuskritiikin ja sitä kautta kirjallisuuden heikkenevään asemaan. Samaan sävyyn ovat puhuneet muutkin etabloituneet äänet, vaikka pariin vuoteen tätä viestiä ei ole toistettu ainakaan julkisesti. (Valitettavasti UTF-8 -erikoismerkki reversed hand with middle finger extended ei näytä tulevan läpi Bloggerissa.)

    Julkaisemisen kautta periaatteessa kaikkia kirjoituksia ja taiteen vastaanottoja kohdellaan samalla tavalla. Se ei ole ongelma, mutta se voi olla yllätys: bloggaaminen ei ole täysin harmitonta. Kirjablogien epäselvä asema kirjallisuuskentässä — lähinnä osana markkinointia — on ehkä selkeytymässä, mikä ei tee niistä monien silmissä yhtään toivotumpaa ilmiötä, etenkään niille, joiden identiteetti nojaa kirjallisuuden tuottamiseen tai tulkitsemiseen. Elävä kirjallisuuskenttä on taistelua.
  3. Käytä nimimerkkiä.
    Internet voi aiheuttaa kaikenlaisia tartuntoja, ihottumia, kutinoita ja pahanhajuisia vuotoja. Tutkimusten mukaan nimimerkki tarjoaa suojan 99% tartunnoista ja ehkäisee vuodoista syntyviä ongelmia. Voit jatkaa suhteellisen normaalia elämää, vaikka kirjoittaisitkin kirjablogia.
Koska haaste on kiertänyt jo melkein kaikkialla, en lähde kompuroimaan jatkohaasteiden kanssa.

20 kommenttia:

  1. Nyt jos olisi se peukutusmerkki, niin käyttäisin sitä! Juha, onpas hyvä, räväkkä kirjoitus!

    Kirjoittaminen punnitsee ihmistä - totta. Aikamoista itsereflektointia tämä harrastus kyllä on. Omat käsitykseni ovat muuttuneet monesta asiasta kolmen vuoden aikana. Jos olisin kirjoittanut vain itselleni, niin kehitystä (nöyrtymisiä) ei olisi niinkään tapahtunut.

    Perfektionismi saattaa olla monen kirjoittajan piirre. Hyvä niin, syntyy hyvää tekstiä.

    Pidän blogistasi. Kun tänne tulee, tietää, että löytää punnittuja ajatuksia.

    Minä en silloin aloittaessa pohtinut ollenkaan, kirjoitanko nimimerkillä vai omalla nimellä. Omasta nimestä ei ainakaan toistaiseksi ole ollut haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä julkaiseminen tuo kirjoitteluun sellaisen panoksen, että sitä joutuu miettimään kirjan edes jotenkin läpi. Vaikka kirjoittaessa sitä haluaa tekstin valmiiksi yhdeltä istumalta, jälkikäteen joskus toivoisi, että olisi jaksanut vielä hetken viilailla.

      Taisin itse aloittaa kirjoittelun nimimerkin takaa, mutta jossain vaiheessa ilman hyvää syytä luovuin siitä.

      Poista
  2. Heh, olenkin välillä miettinyt, että miten pystyt motivoimaan itsesi kirjoittamaan pitkiä punnittuja tekstejä. Itsekin painin jatkuvasti tuon kanssa, että haluaisin kirjoittaa syvemmin ja tarkemmin, mutta se vie tuhottomasti aikaa. Mitään ns. hyötyä paneutuneempien tekstien kirjoittamisesta ei ole lukuunottamatta, että silloin voi mahdollisesti olla tyytyväisempi itseensä. Koen usein jonkinasteista allergiaa kirjablogeja kohtaan, kun huomaan, mitkä ne toimintaraamit on ja tiedän hyvin, että niihin minusta ei ole (enkä oikeastaan edes halua, että minusta niihin olisi. Hieman kryptisesti ilmaistu tuo edellinen, luotan lukutaitoosi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on erittäin hyvä pointti: mitään suoranaista hyötyä kirjoittamisen hiomisesta ei ole. :-) Ehkä siinä voi syntyä tiheämpää ymmärrystä, ja joskus teokseen voi syntyä uusia näkökulmia, mutta riski on yleensä melko pieni.

      Kunpa tietäisi, mitä hyvä blogikirjoitus on nimenomaan blogikirjoituksena, niin olisi jokin esimerkki. En haluaisi ajautua väärään suuntaan.

      Poista
  3. Olipas tämäkin taas riemullista luettavaa, kiitos :) En tiedä, kuinka paljon olet kehittynyt alusta, mutta näyttää että pitkälle olet päässyt joka tapauksessa. Olen lukenut blogiasi ehkä vuoden pari.

    Minäkin olen ymmärtänyt, että tässä harrastuksessa on vaaransa, mutta onko se sitten sen kummallisempaa kuin muukaan some, ei kai. Julma peili, se on kyllä osuvasti ilmaistu. Omituisia ylpeyden ja häpeän sekaisia tunteita sinkoilee 'julkaisun' jälkeen. Epämukavaa välistä. Selvästi lukeminen terävöityy kun joutuu kirjaa vielä jälkikäteen läpikäymään. Siitä en ole ihan varma, kärsiikö lukemisen rentous. Vai onko rentous vain toinen sana laiskuudelle, sekin on mahdollista, on se semmoista ähellystä ja pienen aivopähkinän hieromista toisinaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omaan lukemiseeni kirjoittaminen on vaikuttanut aivan varmasti. Vaikka sitä tuntuu liukuvan tekstin pinnalla ja joutuu toistuvasti palaamaan taaksepäin, lukiessa koko ajan peilaa sanottua ja tapahtunutta suhteessa koko teokseen. "Onko tämä nyt tärkeää? Onko tämä se, mitä teos käsittelee?" Usein noiden romaanien kanssa joutuu olemaan niin hereillä, että rentoudun pikemminkin tietokirjallisuuden äärellä.

      Samat fiilikset "julkaisemisesta". Olen tosin miettinyt, miltä lukeminen ilman bloggaamista mahtaisi olla. Nyt teoksia yrittää jotenkin epätoivoisesti ymmärtää, mutta ilman tätä omaa panosta lukemisesta katoaisi jotain. Lukemisesta tulisi yhdentekevää, mikä on monestakin syystä typerä ajatus, mutta siltä se tuntuu. Lukeminen on ikään kuin kirjoittamisen väline ja toisin päin.

      Poista
  4. Tuo pysäyttävä kohta "elävä kirjallisuuskenttä on taistelua". Kyllähän kirjablogeilla sillä tavalla valtaa on, että kustantajat seuraavat, mitä kehutaan ja ottavat sen huomioon siinä, mitä julkaistaan. Siis jos luemme vain uutuuksia ja toistamme niitä kehuja, mitä mainosteksteissä on, niin eipä ole toivoa vanhojen hyvien kirjojen uusintapainoksista.

    Tietokirjahaaste oli hyvä, ja onhan klassikkohaastekin ollut menossa. Keksin juuri tuolla hammaslääkärikäynnillä (hyvä paikka pohdiskeluun) esseehaasteen, jonka täräytän käyntiin juhannuksen jälkeen. Aiemmin en ehdi, kun huomenna lähdetään loppuviikoksi muuttoapulaisiksi. Voitte Juha ja edellä kommentoineet ryhtyä jo valitsemaan esseekirjaa, jonka haluatte nostaa esiin.
    Runoille ja aforismeille pitäisi tehdä sama.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla meni pitkään ennen kuin ymmärsin, ettei bloggaaminen kaikesta harrastelijamaisuudestaan huolimatta ole ihan niin viatonta ja harmitonta kuin voisi luulla. Se kiilaa jo jaettuun kenttään itselleen tilaa, joten se joutuu perustelemaan itsensä. Kirjabloggaamisen takana ei ole tai ollut mitään ohjelmajulistusta tai päämäärää, joten Variksen kommentit tuntuivat kohtuuttomilta, mutta sitten nyt, kun tietää vähän, missä mennään, tilanne on ohi eikä kukaan enää lauo mitään typerää (kirjabloggaamisesta).

      Silti maailma, jossa ihmiset keskustelevat kirjoista on aina parempi kuin se, jossa keskustelu ei ole tai se käydään virallisen liturgian muodossa.

      Poista
    2. Kirjakeskustelu lisää aivan varmasti lukemista.

      Ehkä bloggaajat alkuun pitivät itseään enemmän kriitikoina. Nykyään keskustelu kirjoista ja niiden ympärillä on tärkeintä.

      Nämä haasteet antavat mukavia sysäyksiä keskusteluihin.

      Poista
    3. Erinomainen pointti. Kirjabloggaaminen on väistämättä lukemista, kirjoittamista ja taiteen vastaanottamista ja arvottamista, mutta ehkä se tosiaan on ensisijaisesti yhteisö, jossa yksinkertaisesti osallistuminen on tärkeintä ja kaikki muu toissijaista.

      Haasteet ovat hyvin keskustelun avaajia, jos ne ovat haastavia. :-)

      Poista
    4. Olisi kiinnostavaa tietää, miten bloggarit kokevat kirjabloggarit yhteisönä. Itse kun olen sillä tavalla tylsä, että mulle lukeminen ja kirjat on se juttu ja varmasti juuri tämän vuoksi koenkin yhteisöllisessä mielessä olevani aika ulkopuolinen.

      Poista
    5. En käy maantiepyöräilyn ryhmäajoissa tai kilpailuissa enkä seuraa Giro d'Italiaa tai Le Touria. Silti tien päällä muut maantiepyöräilijät moikkaavat, koska näytän maantiepyöräilijältä. Tämä on hyvin, hyvin pieni asia, mutta se virittää sellaisenaankin kuulumisen johonkin, josta seuraa myönteistä vastavuoroisuutta; mahdollisissa taukopaikoissa käydään kohteliasta keskustelua, rengasrikkojen kohdalla on itsestään selvää pysähtyä tarkistamaan, että korjaajalla on tarvittavat välineet jne. Vaikka erot eivät ehkä ole suuren suuret, pyöräileminen yhteisön "sisällä" on erilaista kuin sen ulkopuolella.

      Tarkoitin, että kirjabloggaaminen on olennaisemmin yhteisöllisyyttä kuin tietty tekstilaji, siis se "kirjabloggaaminen kirjabloggaamisena", jota olen yrittänyt keksiä. Se on piiri, jossa jaetaan tekstejä. Kommenttikentät, tempaukset ja haasteet ovat aika ohut liima yhteisön sideaineeksi, mutta ehkä tämä on yhteisönä enemmänkin harsomaista usvaa kuin sidottu kimppu. Silti väitän, että yhteisön "sisällä" on erilaista blogata kuin sen ulkopuolella. Ulkopuolisuutta on helppo kokeilla: kommenttikentät, tempaukset, haasteet ja vierailut jäihin viideksi vuodeksi.

      En ole itsekään aktiivinen blogiyhteisössä tai sen tapahtumissa — osin juuri tuon maantiepyöräilyn vuoksi, osin epäsosiaalisuuttani — ja kirjoitan enimmäkseen kirjoista, jotka eivät kiinnosta ketään muuta. Silti minua moikataan, mistä syntyy mukava kuulumisen tunne, mistä seuraa kohteliasta vastavuoroisuutta.

      Poista
  5. Kiitos erinomaisesta haastevastauksesta! :)

    Itsekin kirjoitin blogiani alussa vain itselleni, enkä ollut juurikaan vuorovaikutuksessa muihin bloggareihin. Hitaasti mutta varmasti olen kuitenkin aktivoitunut enemmän ja enemmän täällä kirjaystävien blogosfäärissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! :D

      Joo, korpitaival kesti aika pitkään, ja sen olisi voinut päättää aikaisemmin. Voisin olla aktiivisempi. Voisin myös panostaa blogin ulkoasuun, tehdä kuvitusta, käyttää enemmän värejä jne., mutta nyt näillä nyt mennään. :-)

      Poista
  6. Blogit ovat kirjoittajiensa oloisia, hyvässä, pahassa ja tylsän harmaassa välimaastossa. Onneksi blogien lukijoitakin on moneen lähtöön, joten kaikille löytynee mieluisaa luettavaa.

    Rehellisyys onkin hyvä pointti blogihommissa. Ise olen todennut, että oman rehellisen mielipiteen kirjoittaminen on joskus yllättävän haastavaa. Vanhoja tekstejä lukiessa huomaan toisinaan sen jääneen jonnekin rivien väliin, kiedottuna niin ympäripyöreisiin sanoihin ettei siitä välttämättä kirjoittajan lisäksi moni ota selkoa... mutta jokainen teksti on uusi mahdollisuus parempaan ilmaisuun ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sanamuodot alkavat pyöristyä, kun ei ole ihan varma tai kun ei ole ollut ihan tikkana. Yksinkertaiseen viimeiseen kappaleeseen tai sen viimeisiin virkkeisiin menee joskus tolkuttomasti aikaa, kun etsii jonkinlaista väylää tekstistä ulos niin, ettei sanoisi liikaa tai liian vähän. :-)

      Poista
  7. Erinomainen palkintohaaste vastaus.

    "Taidot kehittyvät, ja vuosien mittaan toistuva tekeminen tulee osaksi identiteettiä, jolloin ajoittaisista motivaatio-ongelmista pääsee helpommin yli."

    Tilasin itselleni juuri t-paidan, jossa lukee "Kirjabloggaaja". Melkein 8 vuotta bloggaamista takana, joten päätin vahvistaa identiteettipalastani ulkoisestikin. Ei sillä, että minulla olisi ollut motivaatio-ongelmia.

    Genrebloggaajana koen olevani hyvin marginaalissa ja välillä kohut bloggaajien vaikutusvallasta tai asemasta tuntuvat erittäin kaukaisilta. Meitä on moneen lähtöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :-) Olen huudellut aika säästeliäästi bloggaamistani lähipiirin ulkopuolella, mutta tuollainen "pelipaita" voisi olla hauska.

      En minäkään koe olevani mitenkään lähellä kirjabloggaamisen tai kirjallisuuden valtavirtaa. Omalla kohdallani motivaation heilahtelut liittyvät muuttuneisiin odotuksiin ja tavoitteisiin. Kävin pari vuotta sitten Nuoren Voiman Liiton kritiikkikurssin, ja, vaikkei se ollut mitenkään intensiivistä tai tarjonnut salaista tietämystä, opin ehkä lukemaan omaa tekstiäni kriittisemmin. Se teki kipeää.

      Jos tietää, mitä tekee het' alusta ja miksi, ei joudu ongelmiin. Ehkä keskittyminen on se juttu. :-)

      Poista
    2. Minä kirjoitan tieteellisiä juttuja ja esityksiä, jotka ovat aina kollegojen arvostelun alaisia. Oikeastaan mikään kirjoitus (sähköposteja lukuunottamatta) ei lähde eteenpäin ilman, että joku sen vertaislukee ja kommentoi. Mikä on luonnollisesti pelkästään hyvä asia. Teen itse vastaavaa muille. On kuitenkin aika vapauttavaa saada kirjoittaa blogiin muodollisuuksien ohi, murresanoineen ja kirjoitusvirheineen. Toki yritän jälkimmäisiä korjata, mutta en enää stressaa.

      Poista
    3. Kuulostaa mukavalta hommalta. Kirjoittamisesta saa aika vähän palautetta, varsinkin opintojen jälkeen.

      Ainakin tietojenkäsittelytieteessä argumentaation perinne on hyvin kaavamainen. Monografiat ja ehkä jotkut pidemmät artikkelit ovat sitten juttu erikseen; niissä kirjoittajalla voi olla "ääni".

      Poista