keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Meat, milk and climate

Risto Isomäki, Meat, milk and climate: Why it is absolutely necessary to reduce the consumption of animal products. Into, Riika, Latvia, 2016. Arvostelukappale

Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut (2012) käsitteli lihantuotannon etiikkaa lähinnä lihantuottajan ja -kuluttajan näkökulmasta ohittaen ympäristön ja tuotannon ulkoistetut kustannukset. Näin kirja ohitti kasvissyöntiä käsitellessään nähdäkseni painavimmat sitä koskevat argumentit käytännössä täysin. Omalla kohdallani lihansyönnistä luopuminen on johtunut ensisijaisesti tuotannon ekologisesta kestämättömyydestä: nykyisessä laajuudessaan se on resurssien kannalta tehoton, vaihtoehtojensa vuoksi paljolti tarpeeton ja maaperän ja vesistöjen kannalta monella tapaa tuhoisa tapa tuottaa proteiineja. Suljetussa järjestelmässä ei voi tehdä vain yhtä asiaa.

Risto Isomäki esittää tuoreessa kirjassaan Meat, milk and climate (2016), että lihantuotanto on todennäköisesti myös arvioitua suurempi kasvihuonepäästöjen tuottaja sekä suorasti että epäsuorasti. Luotettavien lukujen kohdalla media ja päättäjät nojaavat luotettuihin instituutioihin, joista arvostetuin lienee YK:n alainen elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO. Sen arvion mukaan 18% eli melkein viidennes kasvihuonepäästöistä on peräisin lihatuotannosta. Isomäki huomauttaa, että järjestö haluaa tuplata lihantuotannon vuoteen 2050 mennessä, mikä on ristiriidassa ilmastopäästöjä koskevien tavoitteiden ja sivilisaation jatkumisen kanssa.

Isomäki ei kuitenkaan tarjoa vaihtoehdoksi mitään täsmällisiä laskelmia. Hän käy läpi päästöjä ja haittoja, jotka "viralliset" luvut jättävät huomiotta. Esimerkiksi typen kiertokulku tunnetaan yllättävän heikosti. FAO:n mukaan typpioksidipäästöistä 65% tulee maataloudesta, mutta Isomäki kaivaa esiin tuoreita tutkimustuloksia, joiden mukaan osuus voi olla huomattavasti korkeampi. Myös ravinteiden valuminen rannikoille ja sisävesistöihin lisää huomattavasti niiden typpipäästöjä, joita ei oteta huomioon. Metaanin lähteet ja nielut tunnetaan paremmin, vaikka arvioissa on huomattava vaihteluväli. FAO:n mukaan ihmisten tuottamasta metaanista 35% tulee karjataloudesta, mutta valtavien teollisten sikaloiden ja navetoiden päästöt on pienten otostutkimusten mukaan hyvin todennäköisesti rankasti aliarvioitu.

Ihmisen kädenjälki näkyy myös hiilen kierrossa. Kirja tarkastelee erilaisia laitumeksi muutettuja maa-aloja niihin sitoutuneen hiilen suhteen. Kun metsät ja suot muuttuvat laitumiksi, ne sitovat vähemmän hiiltä, joka siis päätyy tyypillisesti ilmakehään. Isomäki esittelee laskelmia ja maankäytön tapoja, joissa eläinproteiinien tuottamisesta sijaan siirrytään kasviproteiinien tuottamiseen: maaperä kasveineen alkaa sitoa enemmän hiiltä samalla tarjoten ekosysteemien monimuotoisuutta elämyksineen ja tuottaen raaka-aineita esimerkiksi bio-dieselin tuottamiseen. En ole ehtinyt laskea itse lukuja itse läpi edes "tupakkiaskin kanteen", mutta Isomäen valoisan vision ylle lankeaa varjoja bio-dieselin alhaisesta nettoenergiasta.

Vaikka me Suomessa elämme jälkiteollista aikakautta, pari miljardia ihmistä elää edelleen esiteollisessa maailmassa käyttäen biomassaa ensisijaisena energianlähteenään, mistä seuraa huomattavia päästöjä. Kaskeaminen ja metsien sekä pensaikkojen raivaaminen polttamalla on samaan tapaan ongelma. Isomäen laskelmien mukaan neljännes poltetusta biomassasta — 2000 miljoonaa tonnia — johtuu lihan- ja maidontuotannosta.

Lääkkeeksi Isomäki esittää tarkempien tutkimusten lisäksi maatalouden tukipolitiikan ja erityisesti ruokavalion muuttamista. Tällä hetkellä monessa maassa halpa liha on saavutettu ja pysyvä etu. Lihantuotantoa ja erityisesti ongelmallisia tehdasmaisia karjatiloja tuetaan suoraan valtion kassasta. Karjalle jatkuvasti syötettävät antibiootit heikentävät niiden tehoa. Ihmiset syövät liikaa ja voivat pahoin.

Meat, milk and climate käsittelee ihmiskunnan kohtalonkysymystä, mutta tietokirjana se jättää lukijan hieman ymmälleen. Isomäki ei johdattele tai taustoita vaan esittää kuumeisesti tutkimustuloksia ja lukuja. Prosessit, joita luvut koskevat, pitää tuntea tai tarkistaa jostain muualta. Siten maallikko ei kirjaa lukemalla pääse sinuiksi ongelman kanssa vaan saa pelkästään aavistuksen ongelman laajuudesta. Toisaalta kirja ei ole akateeminenkaan puheenvuoro. Se muistuttaa tiedelehden artikkelia tai oikeastaan joukkoa artikkeleita. Kirjan rakenne on hajanainen: erillisiin aiheisiin sisältyvien lukujen sisällä kerronta poukkoilee toisinaan kauaskin varsinaisesta aiheesta. Kaaviot ja kartat olisivat auttaneet jäsentämään numeromaailmaa ja mittasuhteita. Kirja ei kiihkoile mutta sen äänessä on kuitenkin kiihkeyttä.

Olen lakto-ovo -vegetaristi, joten olen osa kirjan kuvaamaa ongelmaa. Aikoinaan kuvittelin siirtyväni kokonaan kasvispohjaiseen ravintoon muutamassa vuodessa, mutta olen seissyt nykyisillä sijoillani kohta parikymmentä vuotta. Olen kyyninen, mukavuudenhaluinen ja laiska. Isomäen kirja ei tietenkään tee päätöstä tai ota askelta mihinkään suuntaan puolestani, mutta se pakottaa ajattelemaan.

6 kommenttia:

  1. Eikö myös kasvissyönnin kestävyys tulisi kyseenalaiseksi siitä vaikeimmasta ongelmasta: väestöräjähdyksestä? Vaikka lihansyöntiin yhdistettynä se on tietenkin megamega ongelma..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Väestöräjähdys on kuitenkin ilmeisesti hiipumaan päin; populaatio ei tuplaudu enää samaan tahtiin kuin vihreän vallankumouksen alkuvuosina. Samaan aikaan kuitenkin elintaso nousee, mikä nostaa lihan kysyntää.

      Toisaalta eroosio ja ilmastonmuutoksen pahentama kuivuus nykyisillä viljelyalueilla johtavat ongelmiin, vaikka väestö ei kasvaisi. Lihantuotanto on kuitenkin tuhoisaa vesistöjen, maaperän ja ilmaston kannalta. Eroosiota voisi torjua järkevällä maankäytöllä, kasveilla, metsillä jne. vieläpä Isomäen mukaan tuottaen periaatteessa saman määrän kaloreita.

      Kasvissyönti siis torjuisi ympäristöongelmia, mutta jos väestö jatkaa nykyistä kasvuaan, joskus parin tuhannen vuoden päästä ihmisten massa ylittää maapallon massan. Kauan ennen sitä kuivalla maalla on ihminen jokaisella neliömetrillä. :-)

      Poista
  2. Minulla melko sama kuin sinulla. Olen ollut laktovege on yli puolet elämästäni, mutta en ole jaksanut (enkä halunnut, koska mukavuudenhalu, laiskuus ja nautinto) ryhtyä vegaaniksi. Puolustelen toimintaani itselleni sillä, etten muutenkaan vedä paljon maitotuotteita. Kahvimaidosta luopuminen olisi vaikeinta, sillä esim. mantelimaito on ihan hanurista. En vaan tykkää. Juusto maistuu myös, nom.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustot! Maustamaton jogurtti! Suklaa! Kaviaari! (ei vaiskaan)

      Pelastuin kahvimaitoriippuvuudesta edellisen duunipaikan kahvipannu-yhteismaa -tragedian ansiosta. Muuten mukavuudenhaluun ja laiskuuteen sekoittuu nykyään rauhattomuutta ja pistelyä. Ärsyttää.

      Yritän keksiä, miksi pitäisi lopettaa tyystin. Miksi ei riittäisi vain vähentää? Kokonaisuuden kannalta ero on aika pieni. Ainakin lopettaminen on selkeämpää itselle ja muille. Se jäsentyy paremmin identiteetiksi, joka huokuu moraalista voimaa. "Olen vegaani" kuulostaa terävämmältä kuin "olen viime aikoina yrittänyt vähentää maitotuotteiden kulutusta". :-)

      Niinpä sitten herää kysymys, onko tärkeämpää lopputulos (= kulutuksen väheneminen) vai jokin ulospäin annettava viesti tai rintanappi? Onko vaatimus selkeydestä sittenkin heikkouden merkki? Pitääkö nahkakengätkin tuhota johdonmukaisuuden nimissä?

      Nuoruuden kiihko ei ole enää kantamassa näiden pohdintojen ohi. Pitää ensin keksiä ratkaisut ja sitten tehdä päätös, eli toisin päin kuin nuorempana.

      Poista
    2. Minulla meni tämä ikään kuin väärinpäin eli lopetin lihansyönnin ihan muista kuin eettisistä syistä. Ne eettiset syyt tulivat mukaan myöhemmin kohdallani. En usein viitsi kertoa kasvissyönnistäni, ellei ole pakko, koska en jaksa niitä kettutyttöjuttuja ja juuri noita oletuksia, että luulee olevansa parempi tmv. Yhtä paska olen kuin kaikki muutkin. :D En sentään lisäänny ja tuota väkeä tähän maailmaan. Tosin siihenkin syy on pääasiassa ihan muu kuin huoli ylikansoituksesta. Vaikka voisihan tässä tietty kiillottaa kruunuaan, mutta en jaksa: en ole sellainen ihminen. Kukin voisi omalla kohdallaan miettiä, miten voisi toimia yhteisen hyvän hyväksi ja tehdä edes jotain. Se on tosiaan pidemmän päälle merkityksellisempää kuin se, että yksittäinen ihminen totaalikieltäytyy. :-)

      Poista
    3. WHO:kin listasi viime syksynä lihan ja erityisesti makkaran syöpäriskiä kasvattavien aineksien listalle. Jotkut sanovat, että liha on uusi tupakka, vaikkakin suuremmat ongelmat ovat tuotannossa. Uskallan hieman epäillä, vaikkakin muutosta on ilmassa.

      Kerran, pari syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen Atlantin yli lentäessäni kasvissyöjänä sain muoviset aterimet kun lihansyöjät saivat metalliset veitset ja haarukat. Yritin kovasti vakuutella, että ruokavaliostani huolimatta suhtauduin tappamiseen ihan yhtä luontevasti kuin kaikki muutkin, mutta muovisia aterimia ei vaihdettu.

      Poista