lauantai 2. heinäkuuta 2016

The End of the Affair

Graham Greene, The End of the Affair (1951). William Heinemann Ltd., London, UK, 1962.

Sodan sanotaan tuottavan merkitystä. Asiat selkenevät, kontrastit kirkastuvat, kaikki on tärkeää ja samalla epävarmaa — ainakin taistelussa. Kaukana kotirintamalla sodan vaikutukset vääristyvät. Graham Greenen romaanissa The End of the Affair (1951, suom. Jutun loppu) sodan ja Lontoon pommitusten luoma poikkeustila tarjoaa syyn avioliiton ulkopuoliselle suhteelle. Aviorikos, tuo "ikäloppu posetiivi", tietysti enteilee rakkausromaania, mutta tarina kääntyy mustasukkaisuuden, ahdistuksen ja — kuten muutamat Greenen sodanjälkeisistä romaaneista — uskonnollisen ristiriidan tutkielmaksi.
When I began to realise how often we quarrelled, how often I picked on her with nervous irritation, I became aware that our love was doomed: love had turned into a love-affair with a beginning and an end.
Lontoolainen kirjailija Maurice Bendrix alkaa tapailla korkeahkon virkamiehen Henry Milesin vaimoa Sarah Milesia. Suhde on intohimoinen ja sen kuvaus kenties (ottaen huomioon julkaisuvuoden) rohkea turvautuessaan hieman lyhyempiin kiertoilmauksiin. Suhdetta hallitsee kuitenkin pelko. Mauricen turvattomuus ja pelko suhteen loppumisesta sekä rakastetun erikoisaseman menettämisestä tummuu ilkeäksi mustasukkaisuudeksi.
In misery we seem to be aware of our own existence, even though it may be in the form of a monstrous egotism: this pain of mine is individual, this nerve that winces belongs to me and no other. But happiness annihilates us: we lose our identity.
Sarahia kalvaa syyllisyys: hän ei rakasta miestään, mutta ei halua loukata tätä eroamalla tästä. I want ordinary corrupt human love. Hänen sisäinen taistelunsa mutkistuu, kun pommi tuhoaa Bendrixin asunnon, josta pari ei ole välittänyt lähteä ilmahälytyksen kuultuaan. Hetken aikaa romahtaneen talon raunioissa Sarah luulee pölyn peittämää Mauricea kuolleeksi ja katkaisee suhteen pian tämän herättyä.

Kirja alkaa vuodesta 1946. Sota ja suhde ovat jo takanapäin. Maurice päätyy sattumalta juttuun Henryn kanssa. Aviomies kuvailee epäilyjään vaimonsa uskottomuudesta ja pohtii yksityisetsivän palkkaamista. Eron katkeroittama Maurice lupaa ottaa Henryn huolet hoidettavakseen. Sitten Greene alkaa liikkua Mauricen nykyhetken, muistojen ja Sarahin päiväkirjan välillä ohjaten teemaa lankeemuksesta pelastukseen.

Greenen ryhti ei sorru ladattujen ja vaikeiden aiheiden alla, ja katoliset juonteet pysyvät mysteereinä ja tarinan sisällä eheinä. Vaikuttavampia ovat kuitenkin sodanaikainen Lontoo, sen mauton ruoka, raunioituneet rakennukset, ilmahälytykset, tylsät illalliset ja tarkka psykologinen kuvaus rakkaudesta, itsekkyydestä, ahdistuksesta ja mustasukkaisuudesta.

En tiedä, onko sillä mitään merkitystä, että Maurice on Greenen kevyesti peitelty omakuva. Kenties Mauricen kertomus on tarkkanäköinen juuri kirjailijan omakohtaisten oireiden vuoksi. Greenen asunto tuhoutui Lontoon pommituksissa. Romaanin brittiläinen laitos on omistettu "C:lle" mutta yhdysvaltalaisessa laitoksessa omistus sanoo suoraan "rakkaudella Catherinelle". Greenellä oli puolijulkinen suhde Henry Walstonin vaimon Catherinen kanssa — ja problemaattinen suhde katolisuuteen.

2 kommenttia:

  1. Syyllisyys ja sovitus - siinäkö Greenen romaanien ydin?

    Mielennkiintoista tietysti on, että Greene totesi että marxilaiset kriitikot ovat parhaiten ymmärtäneet mistä hän kirjoitti. Uskonto ja "uskonto" - niinkö? Vai puhuiko hän ehdottomasta "moraalista" jota voi etsiä katolilaisuudesta ja sosialismista - sellaisesta mikä ei kai koskaan ole toteutunut ihanteen mukaisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Greene on tiettävästi sanonut, että Brighton Rock oli laskeutuminen helvettiin, The Power and Glory nouseminen taivaaseen, ja The End of the Affair tarina kiirastulesta, jonne siis joutuvat ne, jotka eivät sovi suoraan kahteen edelliseen. Ihminen voi puhdistautua synnistä katumuksen ja hyvien töiden kautta (eli kohdistamalla rakkautensa Jumalaan). Siinä mielessä tarina on syntiä ja sovitusta, mutta Greene jättää mysteerin äärellä lukijalle tilaa (ja olisi jälkikäteen halunnut jättää enemmän).

      Mikä oli Greenen kanta aviorikokseen, kiirastuleen tai ehdottomaan moraaliin? Ainakin hän jatkoi suhdettaan (katolilaisuuteen kääntyneeseen) Catherineen vuodesta 1946 vuoteen 1966 asti. Catherinen aviomies oli vaatinut suhteen päättämistä romaanin ilmestyessä 1951.

      Greene kirjoitti paljon, ja minä olen lukenut vähän. Kuitenkin esim. romaanissa The Quiet American kyseessä ei ole syyllisyys tai sovitus, kun Britannia ja Yhdysvallat kamppailevat Kaakkois-Aasiasta kirjaimellisesti ja symbolisesti. Se väistyvän ja nousevan suurvallan aikakausien raja tai maailmankuvien kamppailu, ei niinkään ehdottoman moraalin tutkielma.

      Poista