tiistai 5. syyskuuta 2017

The Lost Cottage

David Leavitt, ”The Lost Cottage”. Kokoelmassa Family Dancing: Stories by David Leavitt (1983). Penguin Books, London, UK, 1986.

Ainakin varhaisemmassa tuotannossaan David Leavitt pureutuu murroksen ravistelemaan amerikkalaisperheeseen. Romaanissa The Lost Language of Cranes (1986) newyorkilaisperheen seesteinen rutiini järkkyy ensin asumiseen liittyvien muutosten ja sitten perheenjäsenten identiteettiin liittyvien paljastusten vuoksi. Novellissa ”Territory” (1983) perheidyllin rikkoo perheen pojan miesystävän vierailu — eli reviiriloukkaus. 

Samaan tapaan novellissa ”The Lost Cottage” (1983) sään pieksemä mökki Atlantin rannikolla Massachusettsissa on enemmän kuin Dempsonin perheen kesälomien näyttämö 26 vuoden ajalta. Se on koko perheen hellimä kuva itsestään. Vuotavat hanat ja hilseilevät ovenpielet ovat osa kotoista tunnelmaa, jossa jokaisella on oma paikkansa.

Kun Dempsonin perheen vanhemmat kertoivat eroavansa, heidän aikuiset ja kotoa muuttaneet lapsensa järkyttyivät. Perheen koti meni myyntiin, nurkkia siivottiin. Isän uusi suhde nuoreen naisen langetti myös synkkiä varjoja perheen jokakesäisen merenrantaloman ylle.
”No matter what's happened,” she insisted over two thousand miles of telephone wire, ”we're a family. We've always gone, and we'll continue to go.”
Yritys viettää lomaa entiseen tapaan alkaa hyvin mutta törmää väistämättömiin ongelmiin. Mökki eli käsitys perheestä pysyy ennallaan, vaikka ihmiset ovat muuttuneet. Lapset ovat aikuisia: Douglas kohdistaa huomionsa tyttöystäväänsä, eikä Mark mahdu enää suoristautumaan sängyssään. Perheen äiti alkaa löytää puutteita tiskeistä ja mökistä. Sopeutumisyritykset ilmenevät ponnekkaina korjausprojekteina, mutta perinteessä alkaa maistua hengetön toisto. Mökkiä ei voi korjata.

Yhteistä lukemilleni Leavittin teoksille on äidin rooli perheen sideaineena. Se joutuu koetukselle miesten ilmaistessa muutosta tai tehdessä valintoja. Äidin reaktiot eivät hehku lämpöä tai viisautta, mutta ne ovat inhimillisiä ja uskottavia.

Peukutus: teema
David Leavittin novelli ”The Lost Cottage” (1983) tarkastelee perhettä murroksessa, kun aikuiset lapset ovat aloittamassa itsenäistä elämää ja kun vanhemmat huoltajan roolista vapautuneina alkavat miettiä omaa elämäänsä. Ihmiset ovat muuttuneet ja kasvaneet, eivätkä he mahdu entisille sijoilleen pienessä kesälomamökissä. Novellin kerronta on sujuvaa, vaivatonta ja ilmavaa vailla koukeroita tai räikeää yrittämistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

O niin kuin oikeus

Kun entisen aviomiehen (so., ensimmäisen entisen aviomiehen) pienvaraston sisältö päätyy huutokaupattavaksi maksamattomien laskujen vuoksi,...