Medieval Town Plans

Brian Paul Shindle, Medieval Town Plans. Shire Publications, Princes Risborough, Buckinghamshire, UK, 1990.

Paul Shindle on toiminut Salfordin yliopiston maantieteen lehtorina vuodesta 1972 erikoisalanaan Englannin keskiajan maantiede. Medieval Town Plans on kirja Englannin keskiajan kaupunkikaavoista. Kirja yhdistää arkeologisia löytöjä, kirjallisia lähteitä, karttoja ja kaupunkien edelleen näkyviä piirteitä ja piirtää kevyet ääriviivat keskiaikaiselle kaupunkisuunnittelulle.

Brittein saarilla normannivalloituksen jälkeen urbanisoituminen lähti nopeaan kasvuun. Kaupunkeja oli perustettu seutujen puolustukseksi, mutta pian kaupankäynti alkoi vauhdittaa kehitystä, vaikka kaupan ja kaupunkien välinen suhde on Shindlen mukaan klassinen muna-kana -ongelma.  Kasvusta huolimatta vain noin 5% populaatiosta asui kaupungeissa aina 1700-luvun alkuun asti.

Mikä sitten on keskiaikainen kaupunki? Keskiajalla kaupungit palvelivat osin eri tarkoitusta kuin nykyään. Shindle luettelee joukon usein esiintyviä piirteitä, kuten perustamiskirja (charter), maanvuokra (burgage), burgus-viittaukset aikalaisteksteissä, verotus (taxed as a borough), edustaja parlamentissa, muurit tai vallit, suunniteltu pohjakaava, tori, rahapaja, tiivis asutus, asema paikallisena keskuksena jne. Englannissa oli keskiajalla tiivitä asutuskeskuksia, jotka eivät nauttineet kaupungin statusta.

Shindle esittelee piirteitä kaupunkien sijaintikohteista, mitkä piirteet vaikuttivat paikan valintaan ja sen elinvoimaisuuteen. Luonnollisesti tiet ja vesistöt suosivat kaupankäyntiä, mutta esimerkiksi Walesissa kaupunkeja perustettiin puolustukseksi englantilaisia hyökkäyksiä vastaan. Lisäksi alkuun kaupunkeja syntyi linnojen, luostareiden ja kirkkojen ympärille, mutta kaupan merkityksen kasvaessa ne näivettyivät ilman hyviä yhteyksiä.

Kaupunkien pohjakaava oli usein seurausta niiden synnystä ja kehityksestä. Teiden risteyksiin tai teiden varsille syntyneet kauppapaikat johtivat pääväyliä mukailevaan kaavaan. Jotkin kaupungit (esim. Ludlow, Salisbury) suunniteltiin ruutukaavan muotoon, jotkin olivat suorakaiteen muotoisia roomalaisten jäljiltä. Useimmat kaupungit olivat kuitenkin sekoitus erilaisia, eri aikoina tehtyjä päätöksiä.  Shindlen mukaan useimmat keskiaikaiset kadut olivat leveitä -- erityisesti pääkadut, joilla pidettiin markkinoita. Kapeat ja koukeroiset "keskiaikaiset" kadut ovat seurausta tonttien pilkkomisista (julkisivut pääkatujen varrella olivat hyvin haluttuja) ja torien "täyteen" rakentamisista, eli leveä katu jaettiin kahtia nauhana kulkevin rakennuksin.

Kirja esittelee lyhyesti muurien, kirkkojen, torien ja lähiöiden vaikutusta kaupunkikaavaan. Lopuksi Shindle esittelee keskiaikaisen Ludlowin eri piirteitä ikään kuin malliesimerkkinä. Hän toki alleviivaa, että keskiajasta voidaan tehdä vain karkeita yleistyksiä. Paikalliset erot olivat suuria, eikä monista asioista ole säilynyt tietoa meidän päiviimme. 

Puilla paljailla

George Orwell, Puilla paljailla Pariisissa ja Lontoossa. Englanninkielisestä alkuteoksesta Down and Out in Paris and London (1933) suomentanut Jukka Kemppinen. WSOY, Vantaa, 2003.

George Orwell, oikealta nimeltään Eric Blair (1903-1950), oli brittiläinen kirjailija ja lehtimies, jonka tunnetuimmat teokset lienevät Vuonna 1984 (1948) ja Eläinten vallankumous (1945). Häneltä on julkaistu omaelämänkerrannallisia teoksia ja esseitä, kuten siirtomaavirkamiesajoistaan kertova Burmese Days (1934), Espanjan sisällissotareportaasi Katalonia, Katalonia (1938),  kokoelma kirjoituksia Kun ammuin norsun ja muita esseitä (suom. valikoima esseitä kirjasta The Collected Essays) ja tämä Puilla paljailla (1933).

Monien muiden aikalaiskirjailijoiden tapaan Orwell muutti Pariisiin 1920-luvun lopulla. Osan aikaa hän kirjoitti, opetti ja teki lehtijuttuja. Jonkin aikaa hän perehtyi köyhien elämään --joko pakosta tai uteliaisuudesta-- tehden satunnaisia hanttihommia, asuen köyhissä oloissa ja ajoittain nähden nälkää. Hän panttasi vaatteensa ja yhdessä venäläisen emigrantin kanssa etsi kuumeisesti tapoja tienata edes muutaman frangin perunoihin ja leipään. Nälkäinen ihminen ei jaksa tehdä juuri mitään.

Kurjuus hellitti, kun hän sai töitä astianpesijänä, mitä hän piti epäinhimillisenä ja tarpeettoman raskaana työnä. Pariisin köyhät, ne joilla oli työtä, tekivät raskasta, pitkää päivää vailla tulevaisuutta tai suunnitelmia välittömän ulkopuolella. Vapaa-aika meni pääosin nukkuessa. Pienet säästöt kuluivat lauantai-iltaisin bistroissa.

Sitten hän palasi Englantiin, Lontooseen, missä hänellä piti olla työpaikka, mutta töiden alku viivästyi kuukaudella. Hän vietti sen ajan harhaillen kulkurina pitkin poikin Lontoota muiden kulkureiden seurassa.

Puilla paljailla on matkakirja. Orwell maalaa köyhistä, lähes kaikkensa menettäneistä ihmisistä monitahoisia muotokuvia ja kuvaa sivukujien ääniä, likaa, luteita ja näköalattomuutta seikkaperäisesti. Palataankohan länsimaissakin energian kallistuessa ja työpanos-elintaso -vaihtosuhteen heiketessä pitkiin, harmaisiin, lihaksia jäytäviin työpäiviin, jotka suojaavat nälältä vain päivän tai kaksi?

Description

Monica Wood, Description. Writer's Digest Books, Cincinnati, OH, USA, 1995.

Monica Wood on yhdysvaltalainen kirjailija, joka on kirjoittanut lukuisia novelleja, neljä romaania ja pari kirjoittamisopasta. Description ilmestyi Writer's Digest Books -sarjassa muiden samankaltaisten oppaiden jatkona.

Deskriptio juontuu latinasta ja tarkoittaa kuvausta tai esitystä. Sanan sisällä on scribere, kirjoittaa, vaikka suomennos sisältää sanan kuva. Oli miten oli, Description käsittelee fiktion kerrontaa eli sitä, miten kirjoittaja välittää tarinansa sanoin ja mitä asioita tulisi ottaa huomioon ja mitä välttää. Wood kytkee mukaan kaikki kirjoittamiseen liittyvät valinnat lauserakenteista kertojan näkökulmaan ja dialogiin. Niinpä kahdeksassa luvussa käydään läpi paljon aiheita, mutta monien WDB-sarjan muiden teosten tapaan kirja on luku-urakkana kevyt.

Wood on kirjoittanut valtaosan kirjassa käsiteltävistä esimerkeistä. Niinpä hän voi havainnollistaa ja korjata huonoa kerrontaa ilman vaaraa tekijänoikeusrikkomuksista tai loukkaantuneista kollegoista.

Ehkä kirjoittamiskirjoihinkin voi jäädä koukkuun.

Fasismi

Leif Sundström, Fasismi. Like, Keuruu, 2007.

Leif Sundström on freelance-toimittaja, jolla on takanaan monipuoliset kansainväliset opinnot. Fasismi on viime vuosisadalla vaikuttanutta poliittista ideologiaa käsittelevä yleisteos, joka syntyi esipuheen mukaan opinnäytteen sivutuotteena. Kirja esittelee hieman vaikeasti määriteltävän ideologian tyypilliset piirteet, ihmis- ja yhteiskuntaihanteet ja erilaiset fasistiset hallinnot eri puolilla maailmaa. Mussolinin Italian ja Hitlerin Saksan lisäksi enemmän tai vähemmän fasistisina voidaan pitää Stalinin Neuvostoliittoa, Maon Kiinaa, Francon Espanjaa, Pinochetin Chileä ja Perónin Argentiinaa.

Fasismia ei ole helppo määritellä. Sen periaatteita ei ole kirjattu selkeäksi poliittiseksi doktriiniksi, vaan jokainen fasistinen hallinto on muotoutunut paikallisten erityispiirteiden mukaan. Lisäksi fasismi korostaa ennen kaikkea käytäntöä, tekemistä ja toimintaa sitoutumatta tiukasti omiin ohjelmajulistuksiinsa. Historiassa julistuksista on luovuttu, jos käytännön tarve on sitä vaatinut, ja seurauksena on ollut usein irrationaalinen tai ristiriitainen ohjelma. Määritelmiä on kuitenkin yritetty tuottaa, ja Sundström jakaa määritelmät neljään ryhmään. Ensimmäisen mukaan fasismi keskeisesti vastustaa mm. kommunismia, liberalismia ja demokratiaa. Se kieltää kansalaisoikeudet, moniarvoisuuden ja kansainväliset lait. Toinen ryhmä määritelmiä liittää fasismiin muita ismejä: autoritarismin, imperialismin, totalitarismin ja mm. näiden lisäksi valtion junaileman talouden ja ideologian mukaisen kulttuuri-ilmapiirin. Molemmat määritelmät näkevät yksilön oikeudet ja poliittiset vaikutusmahdollisuudet uhkana kansalliselle yhteisöllisyydelle. Kolmas ryhmä korostaa toimintatapoja, joiden mukaan fasismi kulkee muassaan ideologian mukainen estetiikka, integroi ihmismassat mukaan politiikkaan, ihannoi väkivaltaa, korostaa maskuliinisuutta, ihailee nuoruutta ja elinvoimaa sekä arvostaa henkilökohtaista kutsumusta ja uhrautumista. Neljäs ryhmä koostuu fasismin valtaannousun selityksistä (esim. pettyneen keskiluokan ideologia). Fasismi on aina autoritaarista ja totalitaristista, mutta kaikki autoritarismi ja totalitarismi ei ole fasismia.

Yhteistä monille fasismin sovellutuksille on yhteisöideologia, jossa oman kansan historiaa, ominaisuuksia ja perinteitä ihannoidaan, minkä vastapainona nähdään "epäpuhtauksien" siivoaminen. Fasistinen ulkopolitiikka on aggressiivista, ja muihin kansoihin katsotaan alaspäin. Fasismi tähtää totalitarismiin, jossa valtio ohjaa poliisin ja byrokratian avulla kaikkea. Näin ihmisen yksityinen alue rajautuu uniin. Totalitaristinen yhteiskunta saa kasvot autoritaarisessa ja palvotussa Johtajassa. Totalitarististen hallintojen tapaan oppositio nujerretaan terrorin avulla. Valtaan päästyään fasismi liittoutuu perinteisen porvarieliitin kanssa, vaikka puolueen lähtökohdat ovat usein kumoukselliset, työväen tukeen nojaavat ja kapitalismia vastustavat. Fasistinen valtio ei julista teoriaansa kirjoituksissa, vaan julkisen tilan valtaamissa puheissa, lauluissa, symboleissa, univormuissa ja kulkueissa. Fasismi edustaa kannattajilleen sosiaalidarvinismia ja voittajien ideologiaa, vaikka tosiasiassa sitä kannattavat häviäjät: ne, jotka jonkin kriisin yhteydessä ovat menettäneet asemansa tai kärsineet arvovaltatappion ja jotka nyt toivovat häviönsä mitätöimistä ja menetetyn aseman palauttamista. Onnelliseen ja tyytyväiseen kansaan fasismi ei tartu.

Sundström käy läpi syyt fasismin nousuun Saksassa, Italiassa ja muutamassa muussa maassa, joskin rajanveto on hankalaa autoritaristisen sotilashallinnon ja fasismin välillä. Fasistisen yhteiskunnan erityispiirteitä ja ihmiskuvaa ruoditaan parin luvun verran. Lopuksi Sundström luotaa fasismin tulevaisuutta. Kirjassa on fasismin kehitykseen liittyvä aikajana, runsaasti lähdeviitteitä ja pitkä kirjallisuusluettelo. Sundströmin asiateksti on moitteetonta, mutta paikoin toistoa olisi voinut karsia ja jäsennystä täsmentää.

Lepakkomies

Jo Nesbø, Lepakkomies. Norjankielisestä alkuteoksesta Flaggermusmannen (1997) suomentanut Outi Menna (2001). Like, Juva, 2008.

Norjalainen Jo Nesbø toimi pörssimeklarina ennen kirjailijan uraansa. Hän on myös Di Derre -yhtyeen laulaja ja sanoittaja. Hän on kirjoittanut pääosin dekkareita, joiden päähenkilö on oslolainen rikosetsivä Harry Hole. Lepakkomies on dekkareista ensimmäinen. 

Australiassa on tapettu raa'asti norjalainen nuori nainen, ja Harry Hole komennetaan paikalle auttamaan paikallisia poliiseja tutkimuksissa. Pian kuoleman taustalta paljastuu laajempia yhteyksiä, ja poliisit huomaavat jahtaavansa sarjamurhaajaa. Harry Hole, englantilaisittain Holy, kahvaa huumekauppiaiden, pummien, parittajien ja prostituoitujen kanssa menettäen pari hammasta ja murtaen muutaman kylkiluun kielimuurin ja keskusteluvaikeuksien takia. Tosin Hole ei ole itsekään aivan puhdas pulmunen.

Nesbøn debyytti on ainakin vauhdikas. Aboriginaalien kova kohtalo on esillä kannesta kanteen, ja tavalliset ihmiset tuntuvat kiinnittävän historiaan tavanomaista enemmän merkitystä.

Paluu pimeään

Asko Sahlberg, Paluu pimeään. WSOY, Juva, 2006.

Asko Sahlbergin Paluu pimeään päättää kolmiosaisen tarinan Göteborgiin ihmisiä ja itseään paenneesta suomalaismiehestä. Jälleen on kulunut viisi vuotta edellisen kirjan tapahtumista. Levottomuus on hellittänyt: mies on vakituisessa työssä, vakituisessa suhteessa ja vakituisessa asunnossa. Olutmerkit ja kuppilat ovat vaihtuneet tasokkaampiin. Silti jalat vetävät öisille kaduille ihastelemaan hämärää, pimenevää kaupunkia ja sen ihmisiä. Päähenkilön kohtaamat Göteborgilaistuneet suomalaiskohtalot kompastelevat ylpeyteensä ja tyhjiin pulloihin.

Sahlbergin kuvaama ympäristö välittyy harkittujen, osin runollisten kielikuvien kautta. Paluu pimeään välittää edeltäjiensä tapaan syksyisen tunnelman, mutta se sisältää enemmän toimintaa ja vähemmän ahdistusta.

Hämärän jäljet

Asko Sahlberg, Hämärän jäljet. WSOY, Juva, 2002.

On kulunut viisi vuotta Pimeän äänen tapahtumista. Suomalaismies asuu edelleen Göteborgissa, hän edelleen harhailee kaupungin katuja kuin riivattu, mutta hänen vihansa on laantunut. Kenties pitkä yksinäisyys on tehnyt tehtävänsä, koska hänen havaintonsa ei ole entiseen tapaan ladattu, ja hän osoittaa jopa myötätuntoa. Naapurin eksynyt tunisialaisnainen ja palvelutalon vaikeasti sairas nuori nainen herättävät hänessä hyväntekijän.

Kirjan ruotsinsuomalaiset on kaikkinensa surkeaa sakkia. Heidän alkoholin ympärille käpertyvät kohtalonsa liukuvat kohti loppuaan ilman huomista. Omakotitaloalueiden ulkopuolinen monikulttuurinen Göteborg on väkivallan, huumeiden ja prostituution sekamelska.