Osattomien planeetta

Ursula K. Le Guin, Osattomien planeetta. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Dispossessed - An Ambiguous Utopia (1974) suomentanut Kalevi Nyytäjä. WSOY, Juva, 1979.

Osattomien planeetta on yhdysvaltalaisen Ursula K. Le Guinin Urras-planeetalle ja sen Anarres-kuuhun sijoittuva tieteistarina. Vehreä Urras on maapallon tapaan jakautunut kahteen valtioiden leiriin, jotka kylmän sodan supervaltojen tapaan jakoivat muut valtiot kahteen ideologiseen leiriin. Planeetan vallankumoukselliset odolaiset, siis johtajaansa Odoa seuraavat anarkistit, perustivat siirtokuntia karulle Anarresille 160 vuotta ennen kirjan tapahtumia. Anarresiin kehittyi valtioton yhteiskunta, joka ei käytä rahaa, tunnusta omaisuutta tai minkäänlaista valtaa. Ihmiset saavat sen, mitä tarvitsevat vastikkeetta. Ihmiset tarjoavat osaamisensa laskentakeskuksen jakelemiin töihin siellä, missä heistä on eniten hyötyä.

Tarinan päähenkilö fyysikko Shevek, kehittää simultaanista aikateoriaa, joka istuu heikosti vallitsevaan aikakäsitykseen. Käsikirjoitukset tahtovat pysähtyä syndikaatin rattaisiin, kirjeenvaihto muiden fyysikoiden kanssa on vaikeaa, ja niin Shevek lähtee Anarresista työskennelläkseen Urrasissa. Planeettojen väliset erot asuvat jo kielessä, mutta Shevek huomaa pian olevansa poliittisen juonittelun keskipisteessä vieraiden käsitteiden ja ajatustapojen ympäröimänä. Tarina kuljettaa samanaikaisesti Shevekin taustaa aina Urrasiin siirtymiseen asti.

Anarres ei ole mitään paratiisi, vaan kivinen planeetta tarjoaa epävarman toimeentulon. Valtioton järjestelmä alkaa vaivihkaa tuottaa valtakoneistoa. Vallankumouksellisten kirjaama yksilönvapaus ja totunnaiset tavat sekä yhteisön etu hakevat tasapainoa. Le Guin kuljettaa utopiaa paitsi ihmisten tavoissa ja instituutioissa myös kielessä, alkuperäisten anarkistien konstruoimassa pravikissa, joka  rajaa ilmaistavissa ja ajateltavissa olevat asiat. Pravikista puuttuvat mm. omistamiseen liittyvät pronominit. "Minäily" on Anarresissa tuomittavaa itsensä esiintuomista tai omistussuhteen esittämistä.

Le Guinin romaani on loistava. Anarresin pölyiset tasangot, karut asuntolat ja vaatimattomat ihmiset muodostavat todentuntuisen utopian. Kahden hyvin erilaisen maailman kohtaaminen synnyttää herkullisia konflikteja. Kirja voitti -aivan syystä- Nebula-, Hugo ja Locus-palkinnot.

Suicide Hill

James Ellroy, Suicide Hill. Englanninkielisestä alkuteoksesta Suicide Hill (1986) suomentanut Juha Ahokas. Like, Keuruu, 2009.

Suicide Hill on yhdysvaltalaisen kirjailijan James Ellroyn Lloyd Hopkins -trilogian kolmas osa. Psykiatri antaa tyrmäävän lausunnon ylikonstaapeli Hopkinsin mielentilasta ja suosittelee tämän välitöntä siirtämistä työkyvyttömyyseläkkeelle. Hopkinsin pitkä ja ansiokas ura on juuri täyttämässä 20 vuotta, ja hän saa siihen asti palvella LAPD:n FBI-yhteyshenkilönä pankkiryöstötutkimuksessa. Hopkins keplottelee itsensä mukaan varsinaisiin tutkimuksiin, ja ryöstäjien koventaessa otteitaan Hopkins joutuu paitsi selvittämään joukon veritöitä myös pelastamaan oman uransa ja puhdistamaan maineensa.

Suicide Hill on Ellroyn kuudes romaani. Edeltäjiensä tapaan siinä on vauhtia, mutta tällä kertaa ympäristö heijastelee vahvemmin Hopkinsin pakkomielteitä ja kovia otteita. Poliisilaitoksen sisäinen köydenveto näkyy myös selvemmin. Lloyd Hopkinsin hahmossa on jotain samaa kuin Nesbøn Harry Holessa.

One Second After

William R. Forstchen, One Second After. Tor, New York, NY, USA, 2011. 

Yhdysvaltalainen William R. Forstchen on sotahistorian professori. Tieteellisen proosan lisäksi hän on kirjoittanut romaaneja enimmäkseen Amerikan sisällissodasta. One Second After sijoittuu kuitenkin 2000-luvun Pohjois-Carolinaan Black Mountainin pikku kaupunkiin. Kirja nousi Best Seller -listalle nopeasti julkaisunsa jälkeen 2009, ja sen kuvaamat tapahtumat herättivät keskustelua kongressissa ja tiettävästi Pentagonissa. Esipuheen on kirjoittanut kirjailijan ystävä, entinen edustajainhuoneen puhemies, Newt Gingrich.

Yhdysvaltojen yläilmakehässä laukaistaan pari ydinasetta, joiden synnyttämä elektromagneettinen pulssi käräyttää kaiken elektroniikan. Kun sähkölaitteet pimenevät, autot lakkaavat kulkemasta ja puhelimet sekä radiot hiljenevät, suurvalta palaa hetkessä 1800-luvulle. Kirjan päähenkilö John Matherson, sotahistorian professori ja entinen armeijan eversti, on nopeasti kartalla ja organisoi yhdessä kaupungin silmää tekevien kanssa sopeutumisen uuteen tilanteeseen. Tieto ei liiku, isompien kaupunkien maanteitä kansoittavista asukkaista tulee riesa, ja pyörien päällä kulkevien varastojen pysähdyttyä niukkuus istuu ruokapöytään nopeasti: malthuslainen korjausliike on raju.

One Second After on mielenkiintoinen post-apokalyptinen tarina, joka ei säästele iskuja. Forstchen onnistuu kokoamaan uskottavan kuvan pienen pohjoiscarolinalaiskylän kohtalosta kriisin kourissa. Kirjan henkilöt ja heidän välisensä dialogi eivät aivan yllä samaan. Miehet, joilla on tarinassa mitään arvoa, ovat kaikki palvelleet armeijassa, ja tarinassa huokuu republikaaninen fantasia. Henkilöiden sisäisen maailman Fortschen tulkitsee lukijalle vuoropuhelun lomassa.

Yhtä kaikki, One Second After on ihan mukiinmenevää kesälukemista.

Pataljoona 2-16

David Finkel, Pataljoona 2-16. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Good Soldiers (2009) suomentanut Markku Päkkilä. WSOY, Juva, 2010.

David Finkel on yhdysvaltalainen Pulitzer-palkittu toimittaja. Hän seurasi  Yhdysvaltain ensimmäisen jalkaväkidivisioonan neljännen taisteluprikaatin kuudennentoista jalkaväkirykmentin toista pataljoonaa, kun se palveli Irakissa vuosina 2007-2008 osana Hyökyä eli tuolloisten Bagdadia ja Anbaria miehittävien joukkojen vahvistamista. Yhdysvaltain puolustusvoimat halusi voittaa paitsi aseelliset konfliktit myös informaatiosodankäynnin, ja Finkel oli yksi sulautetuista toimittajista, jotka liikkuivat Irakin sodan aikana jonkin joukko-osaston mukana. Vastaavassa tehtävässä palveli mm. Evan Wright, joka kirjoitti kirjan Generation Kill, josta on tehty samanniminen televisiosarja.

Kirja alkaa vuoden 2007 tammikuusta, jolloin eversti Ralph Kauzlarich perustaa pataljoonaa Fort Rileyssa, Kansasissa. Pataljoona sijoitetaan Bagdadin esikaupunkialueelle ja saa tehtäväkseen

auttaa irakilaisia alueiden rauhoittamisessa ja rauhan vakiinnuttamisessa, auttaa heitä paikallisen väestön suojelemisessa ja huolehtia siitä, että tehtävää myöhemmin jatkavat irakilaiset yksiköt kykenevät takaamaan Bagdadin kaipaaman turvallisuuden. (s. 19)

Irakin sota ei ollut aivan perinteinen sotilaallinen konflikti. Sota oli epäsymmetristä ja irakilainen vastarinta hyökkäsi yksinkertaisin tienvarsipommein ja raketti-iskuin teknologisesti ylivoimaista vihollista vastaan. Taisteluita käytiin asutetussa kaupungissa, jossa vastarintataistelijat sulautuivat siviilien sekaan. Demokraattinen miehittäjävaltio ei voinut turvautua vanhoihin imperiumien käyttämiin raakoihin keinoihin vastarinnan kukistamiseksi.

Eversti Kauzlarich tarttui toimeen ja taisteli sissisotaa vastaan. Hän yritti luoda paikallisiin siviileihin ja poliiseihin hyvät suhteet, mutta amerikkalaisten kanssa yhteistyötä tekevät saivat uhkauksia (jotka eivät jääneet katteettomiksi), joita vain harvat uskalsivat uhmata. Avustusraha rakennusprojekteihin katosi korruption sekaan, hankkeet pysähtyivät. Yhdysvaltalaiset eivät tienneet, keihin saattoi luottaa. He partioivat, tekivät pidätyksiä ja käynnistivät koulutusta - sekä lukutaitoa että sotilastoimintaa varten. He kohtasivat paikallisten tyytymättömyyden endeemisistä sähkökatkoista, heikosta viemäröinnistä, työttömyydestä jne. Turvallisuustilanne oli huono, ja he asuivat rakentamissaan ilmastoiduissa linnakkeissa eristettynä paikallisväestöstä.

Huhtikuussa kaatuu ensimmäinen pataljoonan sotilas. Tienvarsipommit paitsi tappavat myös silpovat sotilailta käsiä, jalkoja ja silmiä. Finkel kuvaa iskuja, niiden uhreja ja tappioiden vaikutusta seikkaperäisesti. Hieman yli vuoden mittaan kuolleita tulee 14, haavoittuneita moninkertaisesti. Perinteisiin sotiin nähden tappiot ovat pienet. Silti jatkuva iskujen pelko syö mielialaa ja mielenterveyttä (jonka hoitaminen joidenkin arvioiden mukaan tulee kalliimmaksi kuin itse sota), paikallisten yhteistyöhaluttomuus ja vastarinnan sitkeys moraalia. Moni sotilas ihmettelee, mitä Yhdysvallat tekee Irakissa.

Finkel seuraa pataljoonan 2-16 toimintaa johto- ja miehistötasolla. Hän on saanut tietää paljon pataljoonan komentajan aivoituksista - jopa niin että paikoin kerronta muistuttaa romaania. Finkel on ollut ilmeisesti tapaamisissa ja tilanteissa paikalla -- hän vietti Irakissa kahdeksan kuukautta. Lisäksi hän vieraili mm. sotilassairaalassa Yhdysvalloissa, haastatteli sotilaita ja heidän omaisiaan jne.

Osa luvuista on kirjoitettu lyhempien Washington Postissa julkaistujen reportaasien pohjalta. Finkel pysyy kohtalaisen neutraalina tapahtumien ja poliittisen kädenväännön suhteen. Tapahtumat hän kuitenkin kuvaa nimenomaan amerikkalaisesta näkökulmasta - tulkkeja lukuunottamatta hänellä ei liennyt kontakteja.

Sota on hulluutta. Silpoutuneiden sotilaiden kautta Hyöky välittyy juuri sellaisena.

Yön syli

James Ellroy, Yön syli. Englanninkielisestä alkuteoksesta Because the Night (1984) suomentanut Juha Ahokas. Like, Keuruu, 2011.

Yön syli on Lloyd Hopkins -trilogian toinen osa ja yhdysvaltalaisen James Ellroyn viides romaani. Kolme ihmistä ammutaan kylmäverisesti viinakaupan ryöstön yhteydessä. Vähäiset johtolangat näyttävät tuottavan vähän tuloksia. Päähenkilö etsiväylikonstaapeli Lloyd Hopkins heittäytyy murhatutkimuksiin maanisesti: hän ottaa työnsä ja tehtävänsä vakavasti.

Ellroyn 1980-luvun Kaliforniassa ei näy keskiluokkaa. Vahva sortaa heikkoa ja viekas ohjaa vahvaa. Myöhempien dekkareiden tutkimusrutiini, sortuneet kollegat, poliisilaitosten rikostutkimukseen kietoutunut politiikka ja häikäilemättömyys ovat jo kohdallaan, mutta eivät kuljeta tarinaa aivan vielä L.A. -kvartetin romaanien tavoin.
 

61 tuntia

Lee Child, 61 tuntia. Englanninkielisestä alkuteoksesta 61 Hours (2010) suomentanut Jukka Jääskeläinen. Karisto, Hämeenlinna, 2012.

Entinen sotilaspoliisi ja nykyinen maankiertäjä Jack Reacher jää lumen saartamaan Boltoniin Etelä-Dakotaan. Häntä kuljettanut linja-auto liukastelee tieltä lumimyrskyssä, mutta matkalaiset majoitetaan boltonilaisiin koteihin. Kun poliisit varmistuvat Reacherin taustoista, hän ajautuu mukaan moottoripyöräjengin huumekauppaa vastaan todistavan silminnäkijän suojeluun. Moottoripyöräjengi asuttaa Boltonin ulkopuolella sijaitsevaa vanhaa armeijan rakennusta, mutta kukaan ei tunnu tietävän sen alkuperäistä käyttötarkoitusta. Reacher turvautuu palvelusajan yhteyksiinsä.

Child kuljettaa tarinaansa edelleen vauhdikkaasti.  Kirjan takakansi puhuu suljetun huoneen mysteeristä, mutta tapahtumat etenevät liian nopeasti sentyyppiselle murhatutkimukselle.

Zombie: An Anthology of the Undead

Christopher Golden (toim.), Zombie - An Anthology of the Undead. Piatkus, London, UK, 2010.

Christopher Golden on yhdysvaltalainen kauhukirjailija, joka on koonnut 19 zombinovellia kokoelmaksi. Esipuheessaan hän kertoo hakeneensa hieman erilaisia näkökulmia. Niinpä novellien tarinat ja niiden zombit poikkeavat romerolaisesta perinteestä.

Esimerkiksi John Connolly kertoo tarinan Raamatun Lasaruksesta elävänä kuolleena, jota perhe vieroksuu ihmeparantumisen jälkeen. David Wellingtonin novellissa Weaponized zombit ovat eräänlaisia Yhdysvaltain armeijan taistelurobotteja. David Lissin erinomaisessa tarinassa What Maisie Knew kuolleista on tehty kuuliaisia palvelus- ja seksirobotteja, jotka heräävät hetkelliseen tietoisuuteen seksin ja väkivallan kokemusten kautta. Mike Carey kirjoittaa pörssimeklarista, joka haluaa eroon ihmisruumiin vaivoista ja rajoista tehostaakseen kaupankäyntiään.

Jotkin tarinat kuvaavat maailmanlopun jälkeiseen maailmaan sopeutumisesta. Tim Lebbonin In the Dust kertoo armeijan yrityksistä rajata zombiepidemia pienkaupunkiin ja erityksiin jääneiden yrityksistä selvitä kaupungissa. Jonathan Maberryn Family Business kuvaa elämää suojattujen, kohtuu normaaliin elämään palanneiden pienkaupunkien ulkopuolella.

Zombeja on tulkittu monin eri tavoin, ja kokoelma on tyyliltään ja tasoltaan vaihteleva.