lauantai 9. toukokuuta 2009

Escape from Freedom

Erich Fromm, Escape from Freedom (1941). Holt Paperpacks, New York, NY, USA, 1994.

Erich Fromm (1900-1980) oli saksalais-amerikkalainen sosiaalipsykologi, joka kouluttautui Saksassa, mutta muutti Yhdysvaltoihin 1934, kun natsit pääsivät valtaan. Escape from Freedom (suom. Pako vapaudesta) on Frommin ensimmäinen näkyvyyttä saanut teos. Se tutkii syitä ja mekanismeja, joiden takia ja joiden kautta moderni ihminen on sosiaalisessa ja kulttuurillisessa kriisissä. Fromm lataa keskeisen pointin aivan kirjan alkuun ja työstää sitä kolmisen sataa sivua. Pointti on yksinkertaisuudessaan seuraava: moderni, yksilöä ja vapautta korostava kulttuuri luo turvattomuuden tunteen. Ihmiset eivät tiedä, keitä he ovat, mitä varten he elävät ja mitä mieltä heidän tulisi olla. Turvattomuuttaan lääkitäkseen he auliisti hyväksyvät ulkopäin tulevat valmiit vastaukset ja mallit. Poliittinen, kulttuurinen ja sosiaalinen kriisi syntyy siitä, että ihmiset ovat taipuvaisia omaksumaan autoritaarisia näkemyksiä, jotka suoraan tai peitellysti kampanjoivat yksilöä ja vapautta vastaan.

Kiekkoa lähdetään hakemaan hieman kauempaa, aina keskiajalta asti. Esiteollinen yhteiskunta oli tiukasti säännelty. Kaikki elämänalueet olivat joko sosiaalisten instituutioiden, kiltojen erioikeuksien, aatelisten privileegioiden, kirkon oppien tai suvun sanelemia. Ammatti, sääty ja suku sanelivat liikkumavaran. Typistetyistä mahdollisuuksista kuitenkin seurasi, että ihmisellä oli paikka yhteiskunnassa; sitä ei tarvinnut etsiä tai epäillä. Uskonpuhdistus siirtää uskon yksilön omaksi asiaksi, ja orastava kapitalismi murtaa perinteistä säätyjakoa. Yksilöllinen vapaus alkaa muovautua. Luterilaisuus tai kalvinismi eivät kuitenkaan helli yksilöä. Pelastus ei riipu teoista vaan uskosta (Luther) tai kohtalosta (Calvin). Tiukalla velvollisuuksien noudattamisella ja kovalla työllä ihminen voisi kuitenkin todistaa itselleen (ja muille) olevansa pelastuksen tiellä. Ehkä kyse on pelastuksesta tai kenties voimattomuuden repressiosta. Joka tapauksessa reformaatio ja renessanssi aloittavat poliittisen ja taloudellisen vapautumisen.

Vapautuminen on lisännyt negatiivista vapautta (=vapautta perinteisistä auktoriteeteista, "vapautta jostakin") ja positiivista vapautta (=vapautta toteuttaa halujaan ja taipumuksiaan, "vapautta johonkin"). Negatiivisen vapauden kasvaessa ihmiset kokevat eristymistä, yksinäisyyttä ja levottomuutta. Yhteisö ei jaa enää samoja arvoja, joten jäsenten välillä kytee epäluottamus. Positiivisella vapaudella ei puolestaan osata tehdä mitään. Taloudellinen vapautuminen tuottaa epävarmuutta, ja erikoistuminen ja työnositus vieraannuttaa ihmisen työstään. Näistä seuraa pelkoa, joka on yksilölle kestämätöntä.

Pelon torjumiseksi on toki keinoja. Ensimmäinen niistä on autoritarismi. Autoritaarinen luonne korvaa riippumattomuutensa jollain ulkoisella vahvistaakseen sisäistä heikkouttaan. Auktoriteetin valtaan alistunut vaihtaa turvattomuuden ja pelon varmoihin vastauksiin. Tätä Fromm kutsuu masokismiksi. Sadisti puolestaan alistaa muut valtaansa tekemällä itsestään muille korvaamattoman, käyttämällä muita hyväkseen tai mahdollisesti satuttamalla muita. Vaikka sadistin riippuvuus ei ole yhtä ilmeistä kuin masokistin, hän on samaan tapaan riippuvainen muista ja tarvitsee muita torjuakseen yksinäisyyttään. Vaikka riippuvuudelle on psykologinen selitys, se ei ratkaise yksilön ongelmaa. Mielenterveys edellyttää, että voimat löytyvät ihmisestä itsestään.

Toinen keino on destruktivismi. Destruktiivinen luonne muistuttaa sadistia, mutta siinä missä sadisti haluaa jotain itselleen, destruktivisti vain tuhoaa sen, mitä ei voi hallita.

Kolmas keino on konformismi, mukautuminen, joka on näistä yleisin. Yksilö pelkää erottua ja tehdä omia ratkaisuja. Jotta yksilö voittaisi muiden hyväksynnän, hän mukautuu ympäristön odotuksiin ja tiedostamattaan omaksuu ympäriltään normatiivisia uskomuksia sekä ajatusmalleja pitäen niitä ominaan. Samassa yksilö menettää yksilöllisyytensä ja on vaarassa kadottaa omantuntonsa.

Fromm analysoi natsien ideologiaa Mein Kampfin pohjalta, ja toteaa Hitlerin autoritaariseksi luonteeksi, koska tämä haluaa palauttaa kansalle itsetunnon ja varmuuden tulevaisuudesta. Tietenkin Hitler halusi myös alistaa muut valtaansa.

Lopuksi Fromm tarkastelee modernia demokratiaa. Vaikka selvää auktoriteettia ei entiseen tapaan ole, ihmisiä hallitsevat asiantuntijalausunnot ja mainokset. Vain spontaani itseilmaisu ja käytös johtaa vapaisiin yksilöihin, koska se kytkee ihmisen ympäristöönsä ja muihin positiivisen vapauden kautta. Kun yksilöt toimivat näin, Frommin mukaan epäily itseen ja omaan asemaan liittyen katoaa. Ihminen saa uudenlaista (tervettä) turvaa spontaaniudesta.

Frommin teksti on siistiä ja hyvin jäsenneltyä. Se ei ehkä yllä brittiläisten oppineiden loisteliaseen ylätyyliin, mutta sitä on helppo lukea. Analyysi jättää lukijaan jälkensä, joskaan spontaani elämänasenne ratkaisuna yksilön ongelmaan ei ihan vakuuta, mikä voi johtua historian ruokkimasta pessimismistä. Olemme sivilisaationa maalanneet itsemme nurkkaan. Ehkä tuotantotapamme ja taloudelliset rakenteet todellakin johtavat epäluottamukseen ja epävarmuuteen, ja nämä voisi korjata. Ehkä edessä oleva niukkuus (à la peak oil & ilmastomuutos) voitaisiin puskuroida, jos saisimme kunnon kansalaiset tekemään oikeita valintoja. Miten saadaan aikaan kulttuurinen steiner-koulu, jossa ihmiset eivät lankea helppoon? Kuka haluaa mielenterveyttä, jos sen hintana on kulutusyhteiskunnan romahdus? Ihmiset tapaavat valita Barabbaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti