Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2016.

Pamela; Or, Virtue Rewarded

Kuva: Wikipedia / public domain Samuel Richardson, Pamela; or, virtue rewarded (1740). Project Gutenberg EBook, 2009. http://www.gutenberg.org/ebooks/6124 Englantilainen kirjanpainaja Samuel Richardson (1689-1761) intoutui myöhäisessä keski-iässä kirjoittamaan joukon tarinoita, jotka yhdessä Daniel Defoen , Jonathan Swiftin ja Henry Fieldingin teosten kanssa nostivat romaanin 1700-luvulla kertomakirjallisuuden eturiviin. Erona historioihin romaani oli tietysti fiktiota, mutta toisaalta romansseista poiketen romaani pyrki realismiin: tarinan ja sen puitteiden tuli olla uskottavia ja tunnistettavia. Ei ole siis ihme, että Richardsonin ensimmäinen romaani Pamela (1740) kuvaa palvelustytön ja tämän isännän epäsopivaa suhdetta. Kaikin tavoin viattoman ja poikkeuksellisen kauniin Pamela Andrewsin emäntä kuolee, jolloin tyttö joutuu emännän pojan herra B:n suosionosoitusten kohteeksi. Kun lupaukset, ruusut, puvut tai rahat eivät horjuta Pamelan siveyttä, herra B. valjastaa käytt

Humanisteja ja romantikkoja

Pekka Matilainen, Humanisteja ja romantikkoja: Kirjoituksia varhaishumanismista ja romantiikan ajalta . Yliopistopaino, Helsinki, 2001. Vaikka erilaisten maallikoiden keskuudessa renessanssiajan kuviteltu henkinen ylevyys saa edelleen puheenpitäjien äänet väräjämään, monet keskiajantutkijat eivät edes mainitse koko aikakautta. Tekstilähteet ja esineistö eivät muutu suuresti, ja sodat jatkuvat entisellään tai itse asiassa alkavat kiihtyä endeemisiksi. Silti 1400-luvun tietämillä eurooppalaisessa kulttuurielämässä tapahtui jokin muutos — olkoonkin, että se koski vain eliitin pientä osaa. Aikakauden kirjoituksissa alkaa näkyä antiikin esikuvallisuus uudella tapaa. Vanhoja, etenkin kreikankielisiä teoksiä käännetään. Taloudellisen toimeliaisuuden ylläpitämä erikoistuminen Pohjois-Italiassa synnyttää uudenlaista ajattelua: puhutaan vapaudesta ja kansalaisuudesta. Pekka Matilainen seuraa erilaisia yhtäältä renessanssin ja toisaalta romantiikan juonteita esseekokoelmassaan Humanisteja

Great Expectations

Charles Dickens, Great Expectations (1861). Toimittanut ja esipuhein varustanut Angus Calder. Penguin Books, Harmondsworth, Middlesex, UK, 1978. Charles Dickens on ehtinyt tulla hieman tutuksi, joten arvelin tietäväni, mistä aineksista romaani Great Expectations (1861, suom. Loistava tulevaisuus )  koostuu: orpoudesta, lyhyestä lapsuudesta, kovaotteisesta siirtymisestä aikuisten maailmaan, Lontoosta nähtävyyksien ulkopuolella, polveilevasta ja yksityiskohtaisesta kerronnasta, hassuista nimistä jne. Totta puhuen minulla ei ollut suuria odotuksia, mutta kirja onnistui silti yllättämään, sillä mielenkiintoisten henkilöhahmojen välillä oli oikeita jännitteitä. Kertoja on päähenkilö itse, Philip Pirrip eli "Pip", joka kokoaa historiastaan kasvukertomuksen. Hän jää orvoksi ja päätyy sisarensa talouteen soiselle seudulle Thamesin suistoalueella. Hän saa oppia sepän ammattiin, mutta sitten kylästä tulee omituinen kutsu. Rikas ja iäkäs vanhapiika Havisham haluaa pojan vierai

Rome as it was

Sergio Cartocci: Rome as it was a century ago: E. Roesler Franz and his water-colours . OTO Art Editions, Rooma, Italia, 1972. Olen heikko ja huono ihminen. Viihdyn kotona, pukeudun sulautuakseni ja pidän esittävästä maalaustaiteesta ajalta, kun se saavutti teknisen huippunsa. Pidän tietysti paljosta muustakin, käsitetaiteesta, Jackson Pollockista ja Marcel Duchampista , mutta katsellessani uusia taidenäyttelyitä tuntuu, että skenen sisusta on pitkälti kaavittu tyhjiin. Viritellään jotain purjeita salin kattoon siinä toivossa, että "joku saa niistä jotain". Olen niin paatunut, etteivät satunnaiset iloiset yllätykset riitä korvaamaan sitä pettymystä, joka tapaa seurata näyttelyistä kotiin ja käydä taloksi. Ystäväni Clemence Greenberg totesi aikoinaan, että taiteessa tekninen suoritus on sivuseikka, koska teknisen taidon voi oppia kuka tahansa. Hän oli tietysti aivan oikeassa. Niinpä veistoksen hitsaaminen tai valaminen ei ole enää entiseen tapaan tärkeä osa työtä

Myth

G. S. Kirk, Myth: Its meaning and functions in ancient and other cultures (1970). Cambridge University Press, London, UK, 1975. Myyttien tarkoituksesta on ollut monenlaista mielipidettä. Esimerkiksi Bronislaw Malinowskin mukaan myytit tallensivat, perustelivat ja vahvistivat kulttuurin instituutioita. Claude Lévi-Straussille myytit olivat pohdiskelevia ja spekulatiivisia; tosin niiden ymmärtäminen edellyttää niiden tutkimusta suhteessa muihin saman kulttuurin myytteihin. Ja niin edelleen. Kirjassaan Myth: Its meaning and functions in ancient and other cultures (1970) G. S. Kirk esittää, että myyteillä on monia muotoja ja merkityksiä. Kulttuuristen ilmiöiden universaalit yhden selityksen mallit ovat tietysti kovin alttiita kritiikille, mutta Kirkin argumentti tuntuu halvalta yksinkertaistukselta, kun hän ensin kirjan alkuosan pieksee aikaisempaa myyttien tutkimusta antropologian tuntemuksen voimin. Myyttien, legendojen ja kansantarujen rajat ovat epäselviä. Jotkut korostavat my

Michael Kohlhaas

Heinrich von Kleist, Michael Kohlhaas . Saksankielisestä alkuteoksesta Michael Kohlhaas (1810) englanniksi kääntänyt Frances H. King. Teoksessa Kuno Francke (toim.), The German Classics of The Nineteenth and Twentieth Centuries, Vol. IV . The German Publication Society, New York, NY, USA, 1914, s. 308-414. Project Gutenberg EBook, 2004. http://www.gutenberg.org/ebooks/12060 Patrick Süskind aloittaa r omaaninsa Das Parfym (1985) eräänlaisella kunnianosoituksella saksalaiselle romantiikan ajan kirjailijalle Heinrich von Kleistille (1777-1811). In eighteenth-century France there lived a man who was one of the most gifted and abominable personages in an era that knew no lack of gifted and abominable personages. Aloitus viittaa von Kleistin romaanin Michael Kohlhaas (1810) ensimmäiseen virkkeeseen. Toward the middle of the sixteenth century there lived on the banks of the river Havel a horse-dealer by the name of Michael Kohlhaas, the son of a school-master, one of th

Dashiell Hammett

Dennis Dooley, Dashiell Hammett . Frederick Ungar Publishing Co., New York, NY, USA, 1984. Kirjoituskokoelmassa Varjomiehen jäljillä  (1994) Kyösti Salovaara nostaa esiin pitkään kestäneen ja dekkaripiirejä jakavan kähinän Dashiell Hammettin ja Raymond Chandlerin paremmuudesta. Hän itse kertoo asettuneensa jälkimmäisen leiriin ja kuvailee Hammettin romaanien luku-urakkaa pettymykseksi. Omien näkemystensä ohessa Salovaara vetoaa mm. Gavin Lambertin huomioon Hammettin romaanien kerroksettomuudesta ja  Dennis Dooleyn havaintoon jäljittelijöiden käsissä tylsyneistä Hammettin tekniikoista. Kirjansa  Dashiell Hammett  (1984) loppupuolella Dennis Dooley todellakin toteaa näin, mutta hän sanoo toki paljon muutakin. Hammett alkoi kirjoittaa tarinoita Black Mask -lehteen vuonna 1922; kaikkiaan tarinoita syntyi miltei viisikymmentä. Valtaosassa esiintyy hänen nimetön päähenkilönsä, joka poikkeaa selkeästi aikaisemmista tai muista aikakauden yksityisetsivistä, Sherlock Holmesista, Hercul

The Jungle

Kuva: Wikipedia / public domain Upton Sinclair, The Jungle (1906). Project Gutenberg EBook, 2006. http://www.gutenberg.org/ebooks/140 Yhdysvallat syntyi yksilönvapaudesta ja valistusaatteista. Maa kehittyi ja kasvoi maahanmuuttajien kovan työteon varassa, mutta teollistumisen synnyttämä epätasainen vaurastuminen muutti yhteiskuntaa, lainsäädäntö ja yksilön asema jäivät taloudellisesta kehityksestä jälkeen, eivätkä valistusaatteet yhtyneet usein enää kovaan työtekoon. Paremman elämän toivossa Euroopasta lähteneet siirtolaiset päätyivät raatamaan lohduttomissa oloissa. Upton Sinclair oli muckraker eli tunkiontonkija, joka kaivoi päivänvaloon yhteiskunnallisia epäkohtia 1900-luvun alkupuolella. Hänen romaaninsa The Jungle (1906) kuvaa liettulaisen maahanmuuttajaperheen kohtaloa Chicagossa teurastamoissa. Maaseudulla kasvaneen Jurgis Rudkuksen silmissä lihateollisuuden mittakaava on henkeäsalpaava: kymmenentuhatta sikaa, kymmenentuhatta nautaa ja tuhansia lampaita teurastetti