Nipvet

Otto Brunner, Euroopan keskiajan sosiaalihistoria. Alkuteoksesta Sozialgeschichte Europas im Mittelalter (1958) suomentanut Tapani Hietaniemi. Vastapaino, Jyväskylä, 1992. Otto Brunner oli itävaltalainen keskiaikaan erikoistunut historioitsija. Hänen työssä keskeinen ajatus on, että keskiaikaista yhteiskuntaa ei voi ymmärtää suoraan nykyaikaisin käsittein vaan keskiaikaisten instituutioiden kautta. Sosiaalinen rakenne on ymmärrettävä jatkeena germaanien patriarkaaliselle valtarakenteelle herruuspiireineen ja uskollisuuksineen - historialliset käsitteet on siis käsitettävä ehdollisina. Eurooppalainen kulttuuriperintö on levinnyt monin tavoin eri puolille maailmaa osin halliten tai korvaten paikallisen perinteen. Euroopan keskiajan sosiaalihistoria tarkastelee Euroopan poikkeuksellisen kehityksen alkumetrejä, tutkii yhteiskunnallisia käsitteitä keskiaikaisten lähteiden kautta ja pohtii syitä myöhempään kehitykseen. Kristikunta oli roomalaisen kirkon ja sen paavin alainen yhteisö

Michaël Wächter, Aivopesu - tutkielma käyttäytymisen valvonnasta . Alkuteoksesta Hjärntvätt. En studie i beteendekontroll (1965) suomentanut Ape Kuronen. Gummerus, Jyväskylä, 1968. Michaël Wächter oli kirjan kirjoittamisen aikoihin psykologian lehtori Tukholman yliopistolla. Aivopesu on parisataasivuinen johdanto väljästi ymmärrettyyn joukkoon tekniikoita, joilla ihmisen persoonallisuutta voidaan muokata. Ensin persoonallisuus tuhotaan, ja sitten se kootaan uudestaan. Alkuun Wächter luo katsauksen historiaan. Saksan valtiopäivätalo paloi vuonna 1933, ja kiinnisaatu Marius van der Lubbe istui passiivisesti oikeudenkäyntinsä lukuunottamatta hetkeä, jolloin hän tulisesti julistautui ainoaksi syylliseksi. Neuvostoliiton puhdistuksia tarkastellaan parin ulkomaalaisen syytetyn - erityisesti Alex Weissberg in - muistelmien kautta. Syytetyistä puristetaan ulos mielettömiä tunnustuksia alati kiihtyvissä kuulusteluissa, joissa syytetty väistämättä ennen pitkää murtuu. Weissbergin pelasti

Tuomas M. S. Lehtonen (toim.), Keskiajan kevät: kirjoituksia eurooppalaisen kulttuurin juurista. WSOY, Juva, 2001. Tuomas M. S. Lehtonen on historian dosentti, Suomen Kirjallisuuden Seuran pääsihteeri ja entinen Renvall-instituutin johtajana. Hän on toimittanut muutaman kulttuurihistoriaa käsittelevän kirjoituskokoelman, joista yksi on Keskiajan kevät . Kirja pureutuu kristilliseen yhteiseurooppalaiseen kulttuuriperintöön ja sen keskiajalla tapahtuneisiin käännekohtiin 10 kirjoituksen voimin. Kirjoittajat ovat pääosin suomalaisia historian, teologian ja kirjallisuustieteen tutkijoita. Kirja jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen tarkastelee sydänkeskiajan (n. 1000-1300) opillista murrosta tai "heräämistä". Samalle ajanjaksolle on sijoitettu myös aineellisen kulttuurin kehittyminen, eivätkä nämä kaksi linjaa kulje erillään. Luostareiden ideologinen valta ja linnanherrojen maallinen valta liukui kasvavan taloudellisen toiminnan myötä maaseudulta kaupunkeihin. Kasvava kaupank

Poltetun Njállin saaga. Islanninkielisestä alkuteoksesta Brennu-Njáls saga kääntänyt Antti Tuuri. Esipuheen kirjoittanut Njörður P. Njarðvík. Otava, Keuruu, 1996. Saagakirjallisuus syntyi viikinkiajan lopulla, islantilaisen vapaavaltion loppumetreillä 930-1260 -luvuilla. Islantilaissaagoja voidaan pitää romaanikirjallisuutena, jota on siis ollut olemassa kauan ennen Cervantesin Don Quijotea. Poltetun Njállin saaga kertoo verikostojen kierteestä kuningas Haraldr Harmaaturkin (961-976), Islannin kristinuskoon kääntymisen (999) ja Clontarfin taistelun (1014) aikaan. Esipuheen mukaan saaga on todennäköisesti kirjoitettu 1200-luvun lopulla. Saagoille tyypilliseen tapaan kieli on napakan toteavaa, ja moraaliset johtopäätökset jäävät lukijan tehtäviksi. Pahoja ihmisiä ei ole, vain huonoja ja riidanhaluisia. Verikostokierteen molemmat osapuolet voivat esiintyä suoraselkäisinä ja rehellisinä, mutta riidat saavat usein kuitenkin alkunsa kateudesta, solvauksista tai perintöriidasta. Aikan