Zombie: An Anthology of the Undead

Christopher Golden (toim.), Zombie - An Anthology of the Undead. Piatkus, London, UK, 2010.

Christopher Golden on yhdysvaltalainen kauhukirjailija, joka on koonnut 19 zombinovellia kokoelmaksi. Esipuheessaan hän kertoo hakeneensa hieman erilaisia näkökulmia. Niinpä novellien tarinat ja niiden zombit poikkeavat romerolaisesta perinteestä.

Esimerkiksi John Connolly kertoo tarinan Raamatun Lasaruksesta elävänä kuolleena, jota perhe vieroksuu ihmeparantumisen jälkeen. David Wellingtonin novellissa Weaponized zombit ovat eräänlaisia Yhdysvaltain armeijan taistelurobotteja. David Lissin erinomaisessa tarinassa What Maisie Knew kuolleista on tehty kuuliaisia palvelus- ja seksirobotteja, jotka heräävät hetkelliseen tietoisuuteen seksin ja väkivallan kokemusten kautta. Mike Carey kirjoittaa pörssimeklarista, joka haluaa eroon ihmisruumiin vaivoista ja rajoista tehostaakseen kaupankäyntiään.

Jotkin tarinat kuvaavat maailmanlopun jälkeiseen maailmaan sopeutumisesta. Tim Lebbonin In the Dust kertoo armeijan yrityksistä rajata zombiepidemia pienkaupunkiin ja erityksiin jääneiden yrityksistä selvitä kaupungissa. Jonathan Maberryn Family Business kuvaa elämää suojattujen, kohtuu normaaliin elämään palanneiden pienkaupunkien ulkopuolella.

Zombeja on tulkittu monin eri tavoin, ja kokoelma on tyyliltään ja tasoltaan vaihteleva. 

World War Z

Max Brooks, World War Z - An Oral History of the Zombie War. Duckworth, London, UK, 2006.

Yhdysvaltalainen Max Brooks kirjoittaa maailmanlaajuisen zombie-epidemian historiasta. Kirja koostuu eloonjääneiden haastetteluista noin 10 vuoden ajalta ensimmäisistä tartunnoista jonkinlaiseen toipumiseen asti. Tapahtumat alkavat Kiinasta, leviävät hallituksen toimista huolimatta salakuljetusreittien ja laittomien elinkauppojen kautta pian muualle maailmaan. Perinteinen sodankäynti osoittautuu tehottomaksi eläviä kuolleita vastaan, ja valtiot sekä niiden tuotanto- ja jakeluketjut romahtavat. Vähitellen muodostuu uusia yhteisöitä, uusia tekniikoita ja menetelmiä ja uutta toivoa.

Tarinat eivät ole erityisen puoleensa vetäviä -- sikäli kun zombitarinat ylipäätään ovat -- eikä kirja kokonaisuutena ole kummoinen. Brooksin aikaisemman kirjan The Zombie Survival Guiden teesit ovat monin kohdin esillä.

Plague of the Dead

Z. A. Recht, Plague of the Dead - The Morningstar Strain. Permuted Press, UK, 2006.

Keski-Afrikasta saadaan hajanaisia tietoja tappavasta viruksesta, joka huhujen mukaan herättää kuolleita henkiin. Yhdysvaltain armeija osallistuu yrityksiin eristää rabieksen tavoin leviävä tauti, mutta "vihollisen" epäsymmetrinen taktiikka tekee perinteisestä jalkaväestä tarpeettoman, ja kenraali Shermanin johtama yksikkö vetäytyy kohti kotia. Samaan aikaa Yhdysvaltain armeijan epidemiologi ja tv-toimittaja joutuvat tiedustelupalvelun kynsiin salaisten tietojen paljastamisesta, ja pakenee henkensä edestä zombien riivaamassa Yhdysvalloissa.

Recht pitää zombit sivuosassa. Epävarmuus, paine ja pelko heijastuvat lyhytjännitteisissä amerikkalaissotilaissa. Tarina kulkee, ja pienistä asioista kasvaa ongelmia, kun maailma sortuu ihmisten ympäriltä.

The Rising

Brian Keene, The Rising. Leisure Books, New York, NY, USA, 2004.

Brian Keene on yhdysvaltalainen kauhukirjailija, jonka teoksia on julkaistu parisenkymmentä ja joka on voittanut kaksi Bram Stoker -palkintoa. The Rising kertoo zombien riivaamasta maailmasta, jossa työtön rakennusmies Jim Thurmond säntää itärannikkoa pohjoiseen pelastaakseen isäpuolensa ullakolle linnoittautuneen poikansa. Hän tiensä risteää papin, tiedemiehen ja prostituoidun kohtaloiden kanssa.

Keene kirjoittaa vaivattomasti ja toiminta vyöryy sivulta toiselle. Tarina sen sijaan lähtee tavanomaisen zombie-kehyksen ulkopuolelle ja valitettavasti kompastelee.

Dying to live

Kim Paffenroth, Dying to live - a novel of life among the undead. Permuted Press, UK, 2006.

Paffenrothin romaanissa omituinen viruspandemia on muuttanut ihmiset lihaa himoitseviksi zombeiksi. Päähenkilö Jonah Caine harhailee raunioituvilla seuduilla kaikkensa menettäneenä, kunnes törmää pienen kaupungin museoon linnoittautuneeseen pienyhteisöön, jonka rutiini ja ihmiset antavat hieman toivoa. Kaikki pandemiasta selviytyneet eivät kuitenkaan jaa samanlaista arvomaailmaa.

Paffenrothin tavoittelema haikeus ei aivan kanna, ja toimintakohtauksiakin kuormittaa filosofinen hapuilu.

The Zombie Survival Guide

Max Brooks, The Zombie Survival Guide. Complete Protection from the Living Dead. Three Rivers Press, USA, 2003.

Max Brooks on yhdysvaltalainen kirjailija ja käsikirjoittaja, jonka tähänastisista teoksista keskeisimmät ovat liittyneet zombeihin, eläviin kuolleisiin. Tämä eloonjäämisopas on kirjakaupoissa sijoitettu huumoriosastoon, vaikka kirja ei yritä olla hauska - ainakaan suoraan. Kirjan ohjeet ovat mietittyjä, ne muodostavat eheän ja johdonmukaisen kokonaisuuden, eikä missään kohtaa kerronta sorru leikkisäksi. Hauskuus onkin juuri siinä, että ohjeet ovat järkeviä tunnettun jos kohta keksittyn uhan varalta. Kylmän sodan yhdysvaltalaiset oppaat ydintalvea varten ovat samaan tapaan hauskoja ("Duck and cover!") - vaikka ydinsota onkin todellinen uhka.

Brooks aloittaa zombeista itsestään. Heikosti tunnettu Solanum-virus muuttaa aivojen toiminnan ja tekee tartunnan saaneista ihmisistä lihaa himoitsevia automaatteja. Brooks piirtää jyrkän rajan jyrkän oikeiden zombien ja Hollywood-zombien välille, mutta ei selvitä eroja sen enempää. Hollywood-zombit taipuvat käsikirjoittajan käsissä ensisijaisesti viihdyttämään, mutta oikeat zombit ovat armoton ja todellinen uhka.

Zombeja voi pysäyttää vain tuhoamalla niiden aivot. Tätä silmällä pitäen Brooks esittelee liudan lähitaistelu- ja ampuma-aseita. Sorkkarauta on monipuolinen ja tehokas ase. Hyviä ovat myös machete, katana ja ehkä suomalaisittain vesuri. Kivääreistä pienoiskivääri on hyvä, koska sen ammukset ovat keveitä ja läpäisykyky riittävä. Muutoin puoliautomaattikiväärit keräävät pisteet. Tuli on kyseenalainen ase, samoin hapot, myrkyt tai radioaktiiviset aineet - ne eivät tuhoa zombien aivoja mitenkään tehokkaasti eivätkä tunnusta vihollista vaan toimivat ihmisiä vastaan myös sangen tehokkaasti. Suojaliivit tai haarniskat on syytä unohtaa, koska liikkuvuus on tärkeä etu zombeihin nähden. Äänenvaimennin on myös hyvin tärkeä, koska kovat äänet houkuttelevat paikalle elävien kuolleiden armeijan.

Sitten Brooks puhuu puolustus- ja hyökkäystaktiikasta. Zombihyökkäys kääntää kaikki kriisiohjeet päälaelleen. Ihmisjoukkoja tulisi välttää, ja siten sairaala, poliisiasema ja kirkko ovat erinomaisen huonoja puolustusasemia. Kerrostalo tai kaksikerroksinen omakotitalo, josta saa portaikon tuhottua, on erinomainen ensivaiheen asema. Siirtymiseen paras kulkuväline on polkupyörä tai purjevene. Hyökkäyksessä pätevät vihollisen selustaan tehtävien iskupartioiden periaatteet - toki taistelu zombien kanssa on epäsymmetristä.

Zombit tuhoutuvat ehkä noin viidessä vuodessa. Tätä aikaa ei ole mahdollista sinnitellä kaupunkilinnoituksessa, vaan sieltä on murtauduttava seudulle, jossa on vettä, ruokaa ja suojaa. Kun yhteiskuntajärjestys on romahtanut, muihin ihmisiin (ainakaan yhdysvalloissa) ei voi juuri luottaa. Koneita, fossiilista energiaa ja erikoistaitoja on niukalti. Näin palattava esiteollisiin viljelymenetelmiin, pidettävä pientä ääntä ja vartioitava rajoja, kunnes aikaa on kulunut riittävän kauan. Sittenkään ei sovi luottaa kenenkään, vaan omaa peltoalaa voi vain ehkä hieman laajentaa.

Lopuksi Brooks luettelee historian tunnetut tai oletetut zombihyökkäykset. Niitä on ollut kaikissa kulttuureissa läpi aikojen, joten kyseessä ei ole vain yhdysvaltalainen fantasia yhteiskunnan romahduksesta. Solanum-pandemiaa ei ole tosin vielä nähty, syynä ehkä lyhyt itämisaika, mutta maailma ei ole koskaan ollut näin kytkeytynyt. Niinpä kannattaa varata säilykkeitä kaappin, vettä varastoon ja 500 ammusta haulikkoon.