perjantai 23. maaliskuuta 2018

The Pursuit of Power: Europe 1815-1914


Pelkästään uutisia seuraamalla syntyy helposti kuva kiihtyvästä taitamattomuuden, vastakkainasettelun ja häikäilemättömän voitontavoittelun kierteestä, joka on syöksemässä sivilisaatiomme perikatoon. Kuva ei ole välttämättä täysin väärä, vaikka ainakin osin se heijastelee  tiedotusvälineiden likinäköistä ja sensaatiohakuista näkökulmaa. Silti kansainvälisiä sopimuksia puretaan, kauppasuhteita kolhitaan, eikä taustalla puoliunesta havahtuvaa autokratiaa enää yritetä entiseen tapaan taivuttaa takaisin nukkumaan.

Historian ”suuret kertomukset” ovat kuolleet. Ennen vanhaan ihmiskunta kulki jotain päämäärää tai kiintopistettä kohti. Politiikka, sodankäynti ja diplomatia hallitsivat historiankirjoitusta, mutta sittemmin elämän eri alueille on tunnistettu ja tunnustettu omat limittäiset kronologiansa. Samaa aikakautta voi perustellusti katsella hyvin eri näkökulmista, eikä postmodernissa sanota olevan todellisuutta sinänsä — on vain havaintoja todellisuudesta (postmodernista ehkä myöhemmin lisää).

Emme ole varsinaisesti minkään alussa emmekä lopussa, vaan kuten Wolfgang Streeck on todennut, ”kaikki olemassa oleva on aina jollakin kehityspolulla”. Kehitys tai historia ei pysähdy soteen, rauhaan tai sopimukseen, vaan asiat muuttuvat toisiksi. Vaikka historiankirjoittajien kehittämä nöyryys ei ehkä sovi päivittäiseen uutistuotantoon, se tuottaa hyvin paljon erinomaista luettavaa.

* * *

Ehkä juuri edellä mainituista syistä Richard J. Evansin valtava The Pursuit of Power (2017) väistää perinteiset 1800-luvulle asetetut ”suuret kertomukset” ja mielivaltaisesti piirrettyjen ”aikakausien” määritelmät. Siitä huolimatta siinä on yhdistävä juonne, joka tulee esiin heti otsikossa: vallan tavoittelu. Tietenkin valtaa on tavoiteltu ja siitä on taisteltu aina, mutta teokselle (tai 1800-luvulle) kenties poikkeuksellista on tavoittelun ja sen kohteen moniulotteisuus.

Uudenlaiset ja aiempaa suuremmat armeijat kehittävät sotilaallista valtaa. Kansainvälisessä kilpailussa vuosisadan mittaan kansallistunteeseen kiinnittyvät valtiot kilpailevat vallasta ja arvovallasta — sekä siirtomaista. Vallankumoukselliset pyrkivät tarttumaan poliittiseen valtaan. Poliittiset puolueet ja järjestöt kampanjoivat noustakseen valtaan. Pankkiirit ja teollisuusyrittäjät yrittävät kasvattaa taloudellista valtaansa. Ammattiliitot käyttävät lakkoja työväen etujen ajamiseen. Taiteilijat haastavat taideakatemioiden vallan. Vapautuminen säädyistä, säädöksistä ja asenteista tarjosi valtaa niille, jotka olivat aiemmin olleet monin tavoin epäitsenäisiä.

Toisaalta ihminen yrittää vuosisadan mittaan saada otteen ympäristöstään. Lääkärit ja tutkijat etsivät keinoja tautien torjumiseksi. Tiede taistelee itseään irti uskonnollisten käsitysten vallasta ja kartoittaa maailmaa ymmärrettävien ja sovellettavien lakien muotoon. Insinöörien valjastamat uudet energianlähteet ja koneet kasvattavat ihmisen valtaa luonnosta. Lennättimet, höyrylaivat ja rautatiet pienentävät etäisyyksien valtaa.

Kirjan käsittelemän ajanjakson aikana Euroopassa tapahtuu jotain poikkeuksellista. Vielä 1700-luvun puolivälissä se oli suunnilleen tasoissa Intian, Kiinan ja vaikkapa ottomaanien sivilisaatioiden kanssa, mutta Napoleonin sotien päätyttyä Euroopalla oli jo etumatkaa, joka vain kasvoi vuosisadan mittaan. Evans liikkuu vilkkaasti eri puolilla Eurooppaa — joka on pikemminkin idea kuin selkeä maantieteellinen alue — kuvaillen alueellisia eroja kehityksessä, kaupungistumisessa ja teollistumisessa.

1800-luvun aikana yhdentyminen ja hajaantuminen vuorottelevat tai vaikuttavat jopa samanaikaisesti. Wienin kongressi pyrki estämään paikallisten konfliktien laajenemisen kansainvälisellä tasolla. Toisaalta nationalismi samanaikaisesti synnytti jännitteitä valtioiden sisälle ja niiden välille. Yhteisen aikakäsityksen tarpeellisuus ajoi sopimukseen aikavyöhykkeistä, mutta toisaalta yhteinen antiikin kulttuuriperimä joutui väistymään kansallisten tarinoiden ja historioiden tieltä.   

 * * *
 
Nopea teknologinen ja taloudellinen kehitys eivät poistaneet kaikkia jännitteitä; ne myös synnyttivät uusia. Joillain aloilla ja alueilla kehitys oli hidasta. Eurooppa maksoi nopeasta ja epätasaisesta kehityksestä karvaasti 1900-luvun alkupuoliskolla. Maaorjuuden aiheuttama kärsimys ja siitä kumpuava viha oli yksi keskeisistä motiiveista, kun Gavrilo Princip ampui Itävalta-Unkarin arkkiherttuan Frans Ferdinandin Sarajevossa kesäkuussa 1914. Vaikka maaorjuus oli Venäjällä lakkautettu jo vuonna 1861, epätasaisten maanomistusolojen aiheuttamat ongelmat olivat taustalla myös Venäjän vallankumouksessa vuonna 1917.

Koska kaikki asiat ovat jollain kehityspolulla, Streeckin mukaan ihminen on sokea ilman historiaa. 1800-luvun poliittinen kehitys tuskin asettaa lehdistön kuvaamia poliittisia taisteluita ja skandaaleita mihinkään historiallisiin mittasuhteisiin, eikä se kerro selkeää kehityslinjaa, jolla olemme. Joudumme elämään tässä ajassa emmekä menneisyydessä, mutta Evansin kirja antaa kuitenkin aavistuksen, mistä olemme tulossa. Se kuvaa Eurooppaa aikana, jolloin poliittisia toisinajattelijoita rutiininomaisesti teloitettiin, jolloin monia luontaisina pitämiämme oikeuksia ei ollut tunnustettu ja jolloin kirjoitettiin runsaasti erinomaisia romaaneja. Ihminen ei ollut vähemmän luova tai neuvokas, mutta päätöksiä tehtiin kovasti erilaisen järjestelmän ja arvojen piirissä.

Evansin kerronta viljelee monipuolisia yksityiskohtia, laajoja kehityslinjoja ja yksittäisten ihmisten kohtaloita pitkälti samaan tapaan kuin hänen erinomainen Saksan Kolmatta valtakuntaa käsittelevä trilogiansa. Sen kolmessa osassa käsiteltiin vain paria vuosikymmentä, mutta nyt kokonaisen vuosisadan käsittelyyn Evansilla on käytössään vain vajaa tuhat sivua. Asiaa on valtavasti, eivätkä langat punoudu historialliseksi narratiiviksi yhtä vaivattoman tuntuisesti. Silti 1800-luvun Eurooppa on lumoavan vieras paikka.

Richard J. Evans, The Pursuit of Power: Europe 1815-1914. Penguin Books, London, UK, 2017.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Danny in Transit

David Leavitt, ”Danny in Transit”. Kokoelmassa Family Dancing: Stories by David Leavitt (1983). Penguin Books, London, UK, 1986.

”Transit” tarkoittaa suomeksi kuljetusta tai kauttakulkua. Tavaraliikenteessä ”goods in transit” viittaa transito- eli kauttakulkuliikenteeseen: tavarat tai raaka-aineet kuljetaan toisen maan kautta kolmanteen maahan ilman, että niitä tullataan tai kirjataan ulkomaankaupaksi kauttakulkumaassa. David Leavittin novellissa ”Danny in transit” (1983) rahtina on pieni poika.

Kulissiavioliitto on luhistunut, ja Dannyn vanhemmat ovat eronneet. Isä on astunut esiin kaapista ja muuttanut yhteen miesystävänsä kanssa. Äiti kamppailee vakavan masennuksensa kanssa. Danny on sijoitettu äidin siskon perheeseen, mutta sopeutumisvaikeudet kiristävät kaikkien hermoja. Poika torjuu odotukset, pyynnöt, vaatimukset ja viattomat ehdotuksetkin raivokohtauksin niin, ettei kauttakulkuperhe halua tullata tätä lähetystä.

Leavitt jatkaa novellissaan kokoelman motiivia, perheen tanssittamista kriisien keskellä. Dannyn määränpääksi sovitellaan sisäoppilaitosta, mutta poika rukoilee isältään mahdollisuutta muuttua paremmaksi ja miellyttävämmäksi lapseksi, mukautua muiden odotuksiin.
”I know I've been a problem”, Danny says. ”But I've decided to change. Today. I've decided to be happy. Please. I'll make them want me to stay.”
Kauttakuljetuksen rinnalla myös Dannyn identiteetti on muutoksen kourissa, ”in transition”. Hän yrittää muokata sitä, tehdä päätöksen, mutta hänellä ei ole voimia tai välineitä pysyä päätöksessään.

Kuka sitten perheessä on tehnyt valintoja? Isän homoseksuaalisuus tai äidin sairastuminen eivät oikein ole sitä itsekkyyttä, josta isoäiti sukua moittii. Toisaalta he eivät halua tai pysty mukautumaan muiden odotuksiin. Dannyn käytös kiristää jännitteitä sijaisperheessä, joka painii velvollisuuden ja itsesuojelun kanssa. Tilanne on kiusallisen symmetrinen. Ongelma ei tietenkään ole Danny, mutta hän on ainoa, joka pystyy ongelman ratkaisemaan.

Anton Tsehovin mukaan ihminen muuttuu paremmaksi nähtyään, millainen hän on. Vasta, kun Danny kuulee perheen aikuisten riitelevän hänestä, hän valitsee sisäoppilaitoksen. Identiteetti on syntyy, kun fyysinen määränpää ja henkinen tulos yhdistyvät.

Peukutus: konflikti
David Leavitt jatkaa novellissaan ”Danny in transit” (1983) kokoelman motiivia, perheen tanssittamista kriisien keskellä. Aikuisten kamppailu velvollisuuksien ja itsekkyyden välillä kiteytyy suhteessa hajonneen perheen poikaan, Dannyyn, joka kieltäytyy olemasta passiivista rahtia sijaisperheestä toiseen. Toisaalta pojan identiteetti kehittyy juuri velvollisuuksien ja itsekkyyden rajalla, kun hän joutuu katsomaan itseään muiden silmin.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

The Oregon Trail



Monet katetut sillat vaikuttavat epäkäytännöllisiltä ja suoraan sanottuna rumilta. Wikipedian mukaan siltoja on katettu ja katetaan rakenteiden suojaamiseksi, enkä lähde tätä viisautta kiistämään: katettu silta kestää 20-40 vuotta, kattamaton vain 10-15 vuotta. Yhdysvalloissa katetut sillat on ollut kuitenkin tapana laudoittaa myös sivuilta. Sillasta tulee käytännössä pimeä puinen tunneli, jonka muodossa tai mittasuhteissa ei ole jälkeäkään harmoniasta tai ”sfäärien musiikista”. Talonpoikaisrakennelmiksi ne ovat omituisen kömpelöitä.

Olen ajatellut kyseessä olevan makuasian — monissa uudemmissa yhdysvaltalaisissa omakotitaloissa mittasuhteet ovat samaan tapaan metsässä — mutta Rinker Buckin matkakertomus The Oregon Trail (2015) korjasi käsitykseni. Siltoja katettiin sivuilta nimenomaan hevoskärryjen aikaan. Jos kärryjä vetävät muulit tai hevoset sattuivat katsomaan siltaa ylittäessään sivuille ja huomasivat keikkuvansa korkealla juoksevan veden yläpuolella, ne saattoivat pillastua. Kun 400-500 -kiloinen säikky kasvissyöjä pelästyy ahtaassa tilassa, kaikki ovat vaarassa. Laudoitus esti niitä näkemästä sivuille, eikä paniikkia näin päässyt syntymään.

* * *

Rinker Buck, yhdysvaltalainen toimittaja ja tietokirjailija, päätyi elämässään tilanteeseen, jossa monen kuukauden matka mantereen halki muulien vetämässä kärryssä tuntui parhaalta vaihtoehdolta. Hänellä oli tietysti rasitteena historian harrastusta sekä kotoa peritty luontainen suhde hevosiin ja hevoskärryihin. Hän sai mukaansa veljensä Nickin, jonka kädentaidoille, ohjastamiskokemukselle ja vanhojen käyttöesineiden tuntemukselle nykyaikana on vähän kysyntää.


Matka on oikeastaan amerikkalainen pyhiinvaellus. Valittu reitti, Oregonin tie, oli 1800-luvulla käytetty 3 200 kilometrin mittainen kulkuväylä Keskilännestä Länsirannikolle. Vuosina 1840-1860, ennen kuin mantereen halki johtava rautatie tuli laajaan käyttöön, miltei 300 000 ihmisen arvioidaan matkustaneen Oregonin tietä länteen. Se on suurin yksittäinen maitse tapahtunut muuttoliike. Reitti on tietysti umpeenkasvanut ja jäänyt maanteiden jalkoihin, vaikka jotkin perinneyhdistykset yrittävät taistella aikaa vastaan.

Buckin matkakertomus on paitsi katsaus Yhdysvaltojen uudisasutuksen historiaan myös tavallaan kokeellista arkeologiaa: muulien ohjastaminen hyväkuntoisten teiden ulkopuolella ja kangaspeitteisessä kärryssä matkan taittaminen ovat paljolti enää vain kirjoissa kulkevaa perimätietoa. Matkakertomuksen lomassa keski-ikään ehtinyt Buck selvittää itselleen myös vaikeaa isäsuhdettaan.

Matkakertomus etenee enimmäkseen rauhalliseen tahtiin. Vastoinkäymisiä jopa draamaa syntyy vaikeasta maastosta, hajoavista pyöristä, myrskyistä ja vedestä. Nykyaikaiset sillat eivät ole sivuilta katettuja, ja pillastuneet muulit vilkasliikenteisellä sillalla ovat aiheuttaa onnettomuuden. Matkalla maanomistusolot eivät ole nekään täysin ongelmattomia. Muulien karkailut ja kommellukset tuovat yllättäviä käänteitä.

Suurin vastus on tietysti matkan pituus. Kärryn tärinässä kirjoittaja oppii suhtautumaan epävarmuuteen, mutta kertomus ei sorru paisuttelemaan matkan merkitystä kasvutarinana tai seikkailuna. Lukijalle hidas ja pitkä matka tarkoittaa suurta sivumäärää, mutta vaikka tiivistämisen varaa olisi ollut vajaat viisisataa sivua eivät ole tylsää luettavaa.

Rinker Buck, The Oregon Trail: A New American Journey. Simon & Schuster, New York, NY, USA, 2015.
Kuvat: 
- Donald Lee Pardue, ”Pisgahin katettu silta”, 2009 (Flickr, CC BY 2.0).
- Kartta teoksesta Ezra Meeker, The Oregon Trail, 1907. (Wikimedia, public domain)
- Kansikuva (Simon & Schuster)