Nipvet

Pelkästään uutisia seuraamalla syntyy helposti kuva kiihtyvästä taitamattomuuden, vastakkainasettelun ja häikäilemättömän voitontavoittelun kierteestä, joka on syöksemässä sivilisaatiomme perikatoon. Kuva ei ole välttämättä täysin väärä, vaikka ainakin osin se heijastelee  tiedotusvälineiden likinäköistä ja sensaatiohakuista näkökulmaa. Silti kansainvälisiä sopimuksia puretaan, kauppasuhteita kolhitaan, eikä taustalla puoliunesta havahtuvaa autokratiaa enää yritetä entiseen tapaan taivuttaa takaisin nukkumaan. Historian ”suuret kertomukset” ovat kuolleet. Ennen vanhaan ihmiskunta kulki jotain päämäärää tai kiintopistettä kohti. Politiikka, sodankäynti ja diplomatia hallitsivat historiankirjoitusta, mutta sittemmin elämän eri alueille on tunnistettu ja tunnustettu omat limittäiset kronologiansa. Samaa aikakautta voi perustellusti katsella hyvin eri näkökulmista, eikä postmodernissa sanota olevan todellisuutta sinänsä — on vain havaintoja todellisuudesta (postmodernista ehkä myöhemm

David Leavitt, ”Danny in Transit”. Kokoelmassa Family Dancing: Stories by David Leavitt (1983). Penguin Books, London, UK, 1986. ”Transit” tarkoittaa suomeksi kuljetusta tai kauttakulkua. Tavaraliikenteessä ”goods in transit” viittaa transito- eli kauttakulkuliikenteeseen: tavarat tai raaka-aineet kuljetaan toisen maan kautta kolmanteen maahan ilman, että niitä tullataan tai kirjataan ulkomaankaupaksi kauttakulkumaassa. David Leavittin novellissa ”Danny in transit” (1983) rahtina on pieni poika. Kulissiavioliitto on luhistunut, ja Dannyn vanhemmat ovat eronneet. Isä on astunut esiin kaapista ja muuttanut yhteen miesystävänsä kanssa. Äiti kamppailee vakavan masennuksensa kanssa. Danny on sijoitettu äidin siskon perheeseen, mutta sopeutumisvaikeudet kiristävät kaikkien hermoja. Poika torjuu odotukset, pyynnöt, vaatimukset ja viattomat ehdotuksetkin raivokohtauksin niin, ettei kauttakulkuperhe halua tullata tätä lähetystä. Leavitt jatkaa novellissaan kokoelman motiivia, perheen tan

Monet katetut sillat vaikuttavat epäkäytännöllisiltä ja suoraan sanottuna rumilta. Wikipedian mukaan siltoja on katettu ja katetaan rakenteiden suojaamiseksi, enkä lähde tätä viisautta kiistämään: katettu silta kestää 20-40 vuotta, kattamaton vain 10-15 vuotta. Yhdysvalloissa katetut sillat on ollut kuitenkin tapana laudoittaa myös sivuilta. Sillasta tulee käytännössä pimeä puinen tunneli, jonka muodossa tai mittasuhteissa ei ole jälkeäkään harmoniasta tai ”sfäärien musiikista”. Talonpoikaisrakennelmiksi ne ovat omituisen kömpelöitä. Olen ajatellut kyseessä olevan makuasian — monissa uudemmissa yhdysvaltalaisissa omakotitaloissa mittasuhteet ovat samaan tapaan metsässä — mutta Rinker Buckin matkakertomus The Oregon Trail (2015) korjasi käsitykseni. Siltoja katettiin sivuilta nimenomaan hevoskärryjen aikaan. Jos kärryjä vetävät muulit tai hevoset sattuivat katsomaan siltaa ylittäessään sivuille ja huomasivat keikkuvansa korkealla juoksevan veden yläpuolella, ne saattoivat pill