Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2015.

Liber carminum - Laulujen kirja

Gaius Valerius Catullus, Liber carminum - Laulujen kirja . Johdannon kirjoittanut ja latinankielisestä alkuteoksesta suomentanut Päivö Oksala. Otava, Juva, 1965. Gaius Valerius Catullus, Kaikki runous . Latinankielisestä alkuteoksesta suomentanut Jukka Kemppinen. WSOY, Juva, 1990. Roomalainen Gaius Valerius Catullus (n. 84-54 eaa.) oli yksi myöhäisen tasavallan eli ns. klassisen kauden kulta-ajan runoilijoista. Hänestä tiedetään melko vähän: Catullus kasvoi Veronassa, muutti aikuisuuden kynnyksellä Roomaan opiskelemaan, kääntyi poliittiselta uralta runoilijaksi. Hän liittyi poetae novi -runoilijaryhmään, joka hylkäsi eeppissävytteisen perinteen ja omaksui hellenistisen tiiviin ja hienovaraisen tyylin. Catullus rakastui itseään hieman vanhempaan ylhäisönaiseen, joka hänen runoissaan kulkee nimellä Lesbia. Merkittävä osa Catulluksen säilyneestä tuotannosta käsittelee tätä suhdetta. Minä vihaan ja rakastan. En tiedä miksi. En tiedä vaan tunnen, ja se tunne repii. (Kemppinen, s.

Fields of Blood

Karen Armstrong, Fields of Blood: Religion and the History of Violence . Alfred A. Knopf, New York, NY, USA, 2014. Usein kuulee väitettävän, ettei minkään muun vuoksi ole tapettu niin paljon ihmisiä kuin uskonnon. Vaikka tueksi saatetaan mainita esimerkiksi ristiretket, inkvisitio, kolmikymmenvuotinen sota, holokausti ja viime vuosien terrorismi, yleistys on katteeton. Uskonto on kuin syntipukki, jonka selkään lastataan kaupunkilaisten synnit, ennen kuin se ajetaan autiomaahan, eli väite sysää syyn sotiin jonnekin meidän ulkopuolellemme. Karen Armstrongin tuore teos Fields of Blood (2014) tarttuu tähän yksinkertaistukseen ja ravistelee sitä. Kirja tarkastelee väkivallan ja uskonnon --  mm. kristinuskon, juutalaisuuden, islamin, buddhalaisuuden, konfutselaisuuden, taolaisuuden ja hindulaisuuden -- suhdetta väkivaltaan kivikaudesta tähän päivään.   Ensimmäinen ongelma on sana uskonto, religio . Länsimaissa, erityisesti protestanttisissa länsimaissa, se on käsitetty rituaalien, usko

Iltatähti, häälaulu

Sapfo, Iltatähti, häälaulu . Muinaiskreikasta suomentanut Pentti Saarikoski (1969). Otava, Keuruu, 1984. Sapfolta on säilynyt lukuisten lainausten ja tekstikatkelmien lisäksi yksi kokonainen runo. Hänen tuotantonsa on kiviraunio. Palaset antavat käsityksen temppelin mittakaavasta, rakenteista, funktiosta, tyylistä, mutta lopultakin - varsinkin ilman muinaiskreikan tuntemusta - raunioissa voi vain käyskennellä kontemploiden menetyksen suuruutta. Maine, josta Sapfo antiikin aikana nautti, on paljolti mielikuvituksen varassa. Ehkä osa runojen lumouksesta johtuu siitä, että katkelmat ovat lyhyitä ja jättävät lukijalle suunnattomasti tilaa. Maalaistyttö Ei ymmärrä vetää lievettä nilkkoihin. Saarikoski on latonut runot nykyaikaiseen tapaan rikkoen säkeet ja säkeistöt. Hän käyttää paikoin sulkuja ehkä merkitäkseen puuttuvaa tai tulkittua sanaa kautta fraasia. Ainakin j

Piippuhylly

Katja Kettu, Piippuhylly . WSOY, Helsinki, 2013. Katja Ketun novellikokoelma Piippuhylly (2013) tarjoilee joukon toisiinsa väljästi liittyviä tarinoita. Kehyskertomus on kirje piippuja keränneeltä mieheltä tyttärelleen. Kirjeessä mies kertoo tarinan kunkin piipun aikaisemmasta omistajasta, mutta varsinaisesti tarinat kertovat naisista. Opin, että yhdestä maailman pisteestä saattaa kertoa kaikki tarinat. Tähän olen liittänyt vain murto-osan niistä. Nämä ovat kertomuksia alkumerestä ja tulikuumasta hiekasta. Fosforinhohtoisista kaloista, siitä kuinka ihmisen rakkaus voi olla yhtä ehdotonta kuin lapinkoiran lempi. Tarinat kieppuvat villisti historiallisissa murroskohdissa. Kirja vie lukijansa Saksaan Kristalliyön tapahtumiin, Stalingradin taisteluun, juuri vallankumousta edeltäneelle Venäjälle, Jäämeren rannoille, Afrikan orjalaivoille ja kuumeiseen Rioon. Piiput vaihtavat omistajaa kuljettaen tarinoita muassaan, ja syystä tai toisesta kaikki tiet vievät pohjoiseen. Lappi muod

Measuring the world

Daniel Kehlmann, Measuring the World . Saksankielisestä alkuteoksesta Die Vermessung der Welt (2005) englanniksi kääntänyt Carol Brown Janeway. Vintage Books, New York, NY, USA, 2007. Teoriassa käytäntö ja teoria ovat sama asia, mutta käytännössä ne eivät ole. Näiden kahden suhdetta on soviteltu aina antiikista asti. Platonille tieto oli ikuinen ja muuttumaton idea, jota ihmisen aistit pelkästään tahraavat, kun Aristoteles katsoi, että arvokasta tietoa voitiin koota havainnonkin pohjalta. Kesti silti pitkään ennen kuin tiedon kokoaminen muotoutui systemaattiseksi perinteeksi. Vähitellen valistusaikana kartoilta alkoi kadota vaaleita alueita. Daniel Kehlmannin romaani Measuring the World (2005) tarinoi kahden saksalaisen valistusajan suuruuden edesottamuksista. Alexander von Humboldt on preussilainen aristokraatti, joka tulee kuuluisaksi Etelä-Amerikkaan suuntautuneen tutkimusmatkansa ansiosta. Lapsenomaisen innostuksen vallassa hän kerää kasveja ja mineraaleja, mittaa väsymät

Ei maan päällä eikä taivaassa

Tuulikki Poutiainen, Ei maan päällä eikä taivaassa . Kustannusosakeyhtiö Hai, Tampere, 2014. Arvostelukappale Tuulikki Poutiaisen esikoisromaani Ei maan päällä eikä taivaassa (2014) on ehkä rakkaustarina. Kahden päähenkilön hengästyttävä tajunnanvirta kaivautuu hulluuteen sisälle. Sairauden hallitsema maisema on sisäinen helvetti, joka ei ole varsinaisesti maan päällä eikä todellakaan taivaassa. Rakkauskin, jumalten lähettämä hulluus, hohtaa sinne vain kaukaisten tähtien tavoin. Poutiaisen romaani ei oikeastaan tunnusta tarinaa tai perinteistä rakennetta. Suoraa kerrontaa tai dialogia on vähän, mutta lukijan ottaakin pihteihinsa henkilöiden kuumeinen sisäinen monologi. Polveilevat lauseet eivät tavoittele määritelmiä tai kiteytyksiä vaan tunnustelevat ja kieppuvat toisiinsa sulautuneina ajatuksina. Kieli on runollista, kielikuviksi puettua hätää. En ole koskaan lukenut mitään tällaista. Irene ja Samuel ovat rakastavaisia. Irene kärsii torikammosta ja lievää vakavammasta masenn

Pieniä kovia nuppuja

Reetta Pekkanen, Pieniä kovia nuppuja . Poesia, Saarijärvi, 2014. Reetta Pekkasen hienossa esikoisrunokokoelmassa Pieniä kovia nuppuja (2014) leijuu jatkuva uhka: varjot liikkuvat, tummat pilvet peittävät taivaan. Tuulet ovat myrskyjä, sateet ovat rankkoja, ja kevättulvat huuhtovat katuja. Kesällä on hellettä - ja myöhäistä. Ilmiöt synnyttävät odottavan ja lohduttoman tunnelman, jossa tulevaisuus näyttäytyy loppuna. Runoissa oikeastaan kaikki, mitä ihminen tekee, on pientä, ohimenevää ja vähäpätöistä. Ihminen mittaa ja jäsentää, lapset leikkivät, puhuja kaipaa ja kuuntelee. Pekkanen antaakin kaiken vallan tuulille ja myrskyille. Aallot pyyhkivät rannalta ihmisten jäljet. Kulttuuri käsiohjelmineen huuhtoutuu tulvien mukana. Säät ajavat ihmisen sisätiloihin, eroon ympäristöstä -- vai oliko eristäytyminen pikemminkin syy? Oli pitkään ihmeellistä. Sitten avaruus/oli enää pelkkä valtava avaruus.   Runot kaikuvat myös yksinäisyyttä. Puhuja on erossa tai yksin, ulkopuolisena jossain

Treasure Island

Kuva: WIKIPEDIA / public domain Robert Louis Stevenson, Treasure Island (1883). Project Gutenberg E-Book, http://www.gutenberg.org/ebooks/120 , 1994. Olipa kerran nuori Jim Hawkins, joka piti majataloa yhdessä äitinsä kanssa. Eräänä päivänä majataloon muutti vanha merikapteeni, joka sitten kuoli terrorisoituaan jonkin aikaan muita asukkaita käytöksellään, tarinoillaan ynnä humalaisella jollotuksellaan. Miehen vähäisestä jäämistöstä löytyi lokikirja ja kartta, jotka Jim noukki kainaloonsa juuri ennen kuin joukko kelmejä saapui etsimään merikapteenia. Virkavalta hääti roistot, ja Jim toimitti kartan kylän lääkärin tohtori Liveseyn ja aatelisen Trelawneyn ihmeteltäväksi. The paper had been sealed in several places with a thimble by way of seal; the very thimble, perhaps, that I had found in the captain's pocket. The doctor opened the seals with great care, and there fell out the map of an island, with latitude and longitude, soundings, names of hills and bay