Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2014.

Sininen juna

Agatha Christie, Sininen juna . Englanninkielisestä alkuteoksesta The Mystery of the Blue Train (1928) suomentanut Aarre Pipinen. Lukija Lars Svedberg. WSOY äänikirja, 2012. Hercule Poirot astuu Siniseen junaan Pariisissa matkustaakseen Ranskan Rivieralle. Matkalla rikas amerikkalainen Ruth Kettering murhataan hyttiinsä ja hänen kalliit jalokivensä varastetaan. Ranskan poliisi on neuvoton, joten Poirot joutuu ratkomaan tapauksen heidän puolestaan. Ensimmäinen epäilty on tietenkin rahapulasta kärsivä aviomies. Sitten junassa on myös naisen rakastaja, miehen rakastajatar sekä teräväpäinen, äskettäin perinnön kautta rikastunut Katherine Grey, josta kuoriutuu avustaja Poirotille. Jostain syystä nämä eivät kuitenkaan enää maistu samaan tapaan kuin nuorena. Agatha Christie pitää yllä laimeaa jännitystä Poirotin jatkuvalla vihjailuilla siitä, kuinka hän aikoo kysyä jotain eräältä, joka tietää jotain jostain. Christie esittää tapansa mukaan työtä tekevät ihmiset moraalisesti heikompi

The Hollow Pilgrim

Ville Vuorela, The Hollow Pilgrim. A Stalker RPG Novel . Finn Lectura, 2014. Neuvostoliittolaisten Arkadi ja Boris Strugatskin romaani Stalker - huviretki tienpientareelle (1972) on scifi-klassikko. Maapallolla vierailleet muukalaiset ovat jättäneet jälkeensä muutamia alueita, joilla esiintyy vaarallisia, fysiikan lakeja rikkovia ilmiöitä. Nämä alueet eli ns. vyöhykkeet aidataan, ja niitä alkaa valvoa ja tutkia kansainvälinen Instituutti, mutta lakia ja vaaroja uhmaten vyöhykkeille hiipii seikkailijoita, stalkereita , etsimään vieraita esineitä ja teknologiaa. Pelisuunnittelija Ville Vuorela hankki käsiinsä lisenssin ja julkaisi vuonna 2008 Stalker -roolipelin, joka sijoittuu Strugatskien romaanin maailmaan. Peli oli suomalaisittain menestys paitsi uudenlaisen sääntöjärjestelmänsä myös erikoisen pelattavan maailmansa puolesta. Englanninkielinen laitos ilmestyi vuonna 2012.    The Hollow Pilgrim on Vuorelan roolipelin maailmaan sijoittuva kiehtova sci-fi -romaani. Vuorelan r

Emma

Jane Austen, Emma . Toimittanut ja johdannon kirjoittanut Fiona Stafford. Penguin Classics, London, UK, 1996 (2003). Jane Austenin 1800-luvun alkuun sijoittuva romaani Emma (1815) uppoutuu maalaisaatelin elämään. Austen houkuttelee taitavasti lukijan sovinnaisuuksien hallitsemaan seurapiiriin, sen näennäisiin vaikeuksiin ja tylsään rutiiniin. Tapahtumia on niukalti, vaikka kerrontaan sulautuu viittauksia poliittisista tapahtumista ja sosiaalisista muutoksista. Pinnalta tarinassa näyttää olevan vähän panoksena, ja juuri se on osa tarinan lumousta. Austen kuvaa seikkaperäisesti vierailuja, kutsuja ja keskusteluja. Sosiaalinen tila täyttyy tyhjänpäiväisyyksistä ja kohteliaisuuksista, eikä huumorille tai leikkisyydelle ole tilaa. Vihjailujen tulkitseminen on vaikeaa, havainto on subjektiivista ja ennakkoluulojen rasittamaa, eikä suoralle puheelle ole kanavaa edes hyvien ystävien kesken. Oleellista on, mitä seurapiiri ja naiset eivät tee. Tarina ei kurota näiden rutiinien

Teksas palaa

Lee Child, Teksas palaa . Englanninkielisestä alkuteoksesta Echo Burning (2001) suomentanut Tero Kuittinen. Karisto, Hämeenlinna, 2014. Teksasissa liftaava Reacher saa yllättäen kyydin kauniilta naiselta, joka haluaisi päästä eroon pahoinpitelevästä, nyt vankilassa veropetoksesta istuvasta miehestään. Mies on vapautumassa, paikallinen poliisi on miehen suvun leivissä, eikä pakeneminen huoltajuuskiistan vuoksi ole vaihtoehto. Palkkatappajaksi Reacher ei sentään suostu mutta lähtee kuitenkin tallipojaksi miehen suvun ranchille. Ilmapiiri on kireä. Mies vapautuu ennen aikojaan mutta kuolee samana iltana. Nainen pidetetään murhasta. Reacher turvautuu suoraan toimintaan jouduttaakseen pahasti tahmautuvia tutkimuksia. "Saatte valita", hän sanoi. "Luovutte leikistä nyt, tai sitten menette sairaalaan." Järjestyksessään neljäs Jack Reacher -romaani noudattaa sarjan vakiintuneita puitteita. Reacher oikaisee vääryyksiä kuin maaton, kiertelevä ritari ja katkoo muutamia

Lauantaiesseet

Antti Arnkil, Lauantaiesseet . Siltala, 2014. Kiiltomato julkaisi ensimmäisen oikean kirjallisuuskritiikkini Antti Arnkilin Lauantaiesseistä (2014). Sitä on pidettävä sellaisena, koska Kiiltomato on kirjallisuuslehti, joka julkaisee kirjallisuuskritiikkiä. Kritiikki syntyi neljän kirjoittajan hyvin väljänä yhteistyönä  Maaria Ylikankaan ohjaamalla Nuoren Voiman Liiton kirjallisuuskritiikkikurssilla. Kritiikin kirjoittamiseen kului huomattavasti enemmän aikaa, mutta muuten se ei poikennut tavanomaisesta bloggaamisestani: selailin kirjaa, selailin muistiinpanoja ja kirjoitin... ja sitten päädyin kuitenkin jaarittelemaan esiteollisesta yhteiskunnasta (write what you know). Kurssi avasi silmäni monin tavoin. Luen kritiikkejä ja erityisesti omaa tekstiäni uusin silmin, mistä on seurannut muuttunut tietoisuus ja sitä kautta tyytymättömyys. Ehkä lepsu kirjoitteluni korjautuu seuraavan 500 kirja-arvion aikana.

Ihminen sodassa

Suketuksen käynnistämään ihminen sodassa -lukuhaasteeseen tulin lukeneeksi 65 kirjaa. Ajattelin lukuhaastetta mahdollisuutena keskittyä sotakirjallisuuteen, jota en ole aiemmin lukenut erityisen paljon (yksi päätös rajaa valinnat). Sotahistoriaakin olen lukenut melko vähän, ja haaste paikkasi selviä aukkoja tiedoissani sekä yhdisti ennen irrallaan kieppuneita tapahtumia pään sisäiseksi "narratiiviksi". Vaikka kirjoja tuli luettua runsaasti, tulos on tavallaan pettymys. Aurinko paistaa siellä, missä en ole, ja lukemattomat kirjat tuntuvat houkuttelevammilta kuin luetut (muutamin poikkeuksin).  Alkuun minulla oli ajatus keskittyä ensimmäiseen maailmansotaan, jonka alkamisesta tuli kuluneeksi tänä vuonna sata vuotta. Harhauduin lukemaan enimmäkseen jotain aivan muuta, ja hartit, englundit, clarkit, gravesit, blundenit, barkerit (yhtä lukuunottamatta) ja zweigit jäivät lukematta. Näitä voi lukea myöhemminkin, mutta jatkossa ne taistelevat muiden, pitkään padotuttujen intoh

Kiirastuli

Yrjö Jylhä, Kiirastuli (1951). Kuvittanut Erkki Tanttu. Otava, Keuruu, 1982. Yrjö Jylhän tunnetuin runokokoelma Kiirastuli ilmestyi välirauhan aikana 1941. Kymmenen vuotta myöhemmin siitä julkaistiin tämä käsillä oleva lyhennetty laitos, johon Erkki Tanttu piirsi kuvituksen. Kokoelman alun runot on kirjoitettu ennen sotaa. Ensimmäinen runo nimeltään Idässä palaa vuodelta 1938 tuntuu käsittelevän ehkä Venäjän vallankumousta, sisällissotaa ja uutta uhkaa. Runon alkua on lainailtu tiheään myös viime aikoina: "Idässä palaa, tänne tulvii sauhu". Runo loppuu enteileviin säkeisiin. Idässä seestyy. Tuuli sauhun kantaa päin länttä, paljastain taas idänkulman. Ja hurmeisena kuu, laill' enteen julman, kuin käyrä kalpa piirtää metsän rantaa. Runo Saarretut keväältä 1939 on jo hurja vihkiytyminen sotaan ja uhrautumiseen voiton torvineen ja kuoleman rumpuineen. Kokoelman keskiosan runojen sävy kuitenkin muuttuu. Ne ovat vähemmän mahtipontisia keskittyen kauhuun, pelkoo

Stalingrad

Antony Beevor, Stalingrad . Englanninkielisestä alkuteoksesta Stalingrad (2000) suomentanut Matti Kinnunen. WSOY, Juva, 2000. Katsoi asiaa miltä puolelta tahansa, Stalingradin taistelusta 1942-1943 ei ole löydettävissä pienintäkään valonpilkahdusta. Se on luultavasti syy, miksi olin lykännyt Antony Beevorin Stalingradin lukemista vuodesta toiseen. Kuitenkin ahdistavuudestaan huolimatta kirja on loistava. Taistelu on pääpiirteissään tuttu laajemmin sotaa käsittelevistä teoksista, koska se muodostaa käännekohdan itärintaman sodalle. Kauempaa katsottuna se on puhdas tragedia. Itärintamalla oli vastakkain kaksi säälimätöntä ideologiaa, jotka molemmat peräänkuuluttivat uhreja. Natsi-Saksa suhtautui välinpitämättömästi ei-saksalaisiin, heidän henkeensä, omaisuuteensa ja turvallisuuteensa. Neuvostoliitto suhtautui välinpitämättömästi yksilöön ja syöksi kouluttamattomia ja osin aseettomia pataljoonia vihollisen tykki- ja konekiväärituleen ilman minkäänlaista suunnitelmaa tai selkeää ta

The American Civil War

John Keegan, The American Civil War: A Military History . Knopf Doubleday, 2010. Pelkästään Margaret Mitchellin Tuulen viemää (1936) -menestysromaanin pohjalta kysymys orjuudesta voi vaikuttaa sivuseikalta. Romaani kertoo etelävaltiolaisnaisen kasvutarinan, kun sota katkaisee yläluokkaisen elämän tanssiaisineen ja kuutamoineen tuoden uudet roolit, arvot ja tavat perinteiden tilalle. Tuulen viemää esittää orjuuden harmittomana ja orjat onnellisina, auliina, osaansa tyytyväisinä. Kuitenkin sisällissota käytiin lopulta orjuuskysymyksestä. Erinomaisessa kirjassaan The American Civil War: A Military History brittiläinen sotahistorioitsija John Keegan luonnehtiikin Mitchellin teosta jonkinlaiseksi etelävaltioiden kostoksi: se ja siitä tehty elokuva ovat romantisointeineen nykyään tunnetumpia kuin esimerkiksi orjuutta suomiva, omana aikanaan menestysromaaniksi yltänyt Harriet Beecher Stowen Setä-Tuomon tupa (1852). Keeganin mukaan orjuus teki Yhdysvaltain sisällissodasta käytänn

Venäjän vallankumous silminnäkijäin kuvaamana

Roger Pethybridge (toim.) , Venäjän vallankumous silminnäkijäin kuvaamana . Englanninkielisestä alkuteoksesta Witnesses to the Russian Revolution (1964) suomentanut Juhani Jaskari. Runot suomentanut Kirsi Kunnas. WSOY, Porvoo, 1967. Venäjän vallankumous leimahti yllättäen helmikuussa 1917. Nälkäisen väkijoukon mellakkana alkanut tapahtumaketju kaatoi Romanovien dynastian, irroitti Venäjän ensimmäisestä maailmansodasta ja käynnisti valtataistelun, joka päättyi vasta vuonna 1920 kahden vuoden sisällissodan jälkeen bolševikkien voittoon. Vaikka leimahdus oli yllättävä, se ei syttynyt sattumalta. Kumouksellista liikehdintää oli eri puolilla Venäjää. Silti vastarintaliikkeelle (tai -liikkeille) tuli kiire koota rivinsä. Vladimir Leninkin ehti kuvioihin mukaan vasta huhtikuussa 1917 palattuaan ulkomailta. Roger Pethybridgen toimittama kokoelma käsittää silminnäkijäin kuvauksia alkaen vuoden 1905 verilöylystä päättyen tsaariperheen teloituksiin vuonna 1918. Lähdeluettelon perusteella

Lentävä hevonen

Siru Kainulainen, Kaisu Kesonen ja Karoliina Lummaa (toim.), Lentävä hevonen: Välineitä runoanalyysiin . Vastapaino, Jyväskylä, 2013. Tavallisenkin auton konepellin alla istuu sukupolvien kokoama teknologinen neuvokkuus, joka ei useimmille aukene pelkästään ihailemalla moottoria. Polttomoottorin teoreettinen ja metalliseksi koneeksi konkretisoitu kauneus aukenevat ehkä niille, jotka tuntevat sen osat ja ymmärtävät niiden toimintaperiaatteet. Runous ei tietenkään ole konetekniikkaa, mutta se on lähiöiden käytännöstä etäännyttämälle maallikolle samaan tapaan vierasta. Vaikka luonnollinen kieli tekee runoista helposti lähestyttäviä, epätavallisten tai vieraiden sanayhdistelmien takana istuu inhimillinen kielellinen neuvokkuus ja vuosituhantinen perinne, joka ei useimmille aukene pelkästään pintamuotoa ihailemalla. Esteettinen kokemus syvenee, jos osaa lukea runoja, tunnistaa niiden liikkuvat osat ja ymmärtää osien toiminnan. Siru Kainulaisen, Kaisu Kesosen ja Karoliina Lummaan toimi

Three soldiers

John Dos Passos, Three soldiers (1921). Project Gutenberg EBook, 2004. http://www.gutenberg.org/ebooks/6362 Yhdysvallat osallistui ensimmäiseen maailmansotaan vuonna 1917, kun eurooppalaiset olivat jo ehtineet tuhota toistensa parhaan terän ja sotainnon. Amerikkalaiset joukot tulivat rintamalle vasta kesällä 1918 harjoiteltuaan pitkään kotimaassaan ja Ranskassa. Viivyttely ärsytti amerikkalaisia sotilaita sekä liittolaisten sodanjohtoa. Sota sitten loppui ympärysvaltojen voittoon marraskuussa 1918. Yhdysvaltalainen kirjailija John Dos Passos palveli sodan aikana lääkintäjoukoissa. Pian sodan jälkeen hän julkaisi toisen romaaninsa Three soldiers . Siinä kolme erilaista amerikkalaista sotilasta värväytyy armeijaan. Heidät koulutetaan ja laivataan Eurooppaan, missä heitä koulutetaan lisää. Sotamies Fuselli yrittää tehdä kaiken oikein, mutta mielistelijä ei etene yrityksistään huolimatta korpraaliksi. Christfield on täynnä vihaa, erityisesti omaa upseeristoa kohtaan. Hän tappaa vanh

Bridget Jones - Elämäni sinkkuna

Helen Fielding, Bridget Jones - Elämäni sinkkuna . Englanninkielisestä alkuteoksesta Bridget Jones's Diary (1996) suomentanut Sari Karhulahti. Otava, Keuruu, 2013. Bridget Jones on moderni, kolmikymppinen yksinelävä kaupunkilaisnainen. Hän luovii miesten, perheen ja ystävien odotusten keskellä rasitteenaan heikko elämänhallinta ja manipuloiva äiti. Alkoholin kulutus on vaivihkaista mutta yltää silti bukowskilaisiin mittoihin. Bridget on epävarma melkein kaikesta ja soittelee ystäviltään tukea pieniinkin vastoinkäymisiin. Hän ei ole kiinnostunut mistään välittömän elämänpiirinsä ulkopuolella, eikä tunnusta mainittavaa kunnianhimoa työhön, poltetta ideologioihin tai kulttuuriin. Tästä poikkeuksena on päiväkirja, johon Bridget rekonstruoi keskustelut ja tapahtumat tarinaksi. Minusta oli aika naurettavaa olla nimeltään Darcy ja seistä kutsuilla yksinään koppavan näköisenä. Se olisi aivan sama kuin jos olisi nimeltään Heathcliff ja haluaisi välttämättä olla koko illan puutarhas

Rome Enters the Greek East

Arthur M. Eckstein, Rome Enters the Greek East: From Anarchy to Hierarchy in the Hellenistic Mediterranean, 230-170 BC. Blackwell Publishers, Malden, MA, USA, 2008. Jotkut historioitsijat ovat luonnehtineet roomalaisia poikkeuksellisen sotaisiksi. Yläluokan jäsenten pätevöityminen julkisiin virkoihin edellytti pitkää palvelusuraa armeijassa, mikä heijastui päätöksentekoon ja politiikkaan. Rooman laajenemista Adrianmeren yli itään vuoden 200 eaa tietämillä on pidetty yhtenä esimerkkinä roomalaisesta aggressiivisuudesta. Lopultahan valtakunta nielaisi koko Välimeren. Yhdysvaltalainen historioitsija Arthur M. Eckstein lähtee teoksessaan Rome Enters the Greek East: From Anarchy to Hierarchy in the Hellenistic Mediterranean, 230-170 BC haastamaan tätä näkemystä. Hänen keskeinen pointtinsa on, että Rooma ei ollut sen sotaisampi kuin muutkaan eikä Roomalla ollut intressejä idässä ennen n. vuotta 200 eaa  -- ja oli siellä senkin jälkeen hyvin varovainen tai epävarma liikkeissään. A

Pohjolan Leijona: Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632

Mirkka Lappalainen, Pohjolan Leijona: Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632 .  Siltala, Latvia, 2014. Arvostelukappale Ajatus, että ihminen edistäisi jonkun vieraan asiaa ilman henkilökohtaista etua pelkästä uskollisuudesta asemaansa tai lakia kohtaan, on melko tuore. Sosiaalisessa mediassa vallalla oleva näkemys suomalaisista virkamiehistä hyödyttöminä syöpäläisinä sisältää unelman, että byrokratian poistaminen johtaisi onneen ja autuuteen. Nähdäkseen nykyisen järjestelmän edut riittää vierailla maissa, joissa virkakoneisto on heikko tai huonosti rahoitettu. Yksi tällainen maa on 1600-luvun alun Suomi. Mirkka Lappalaisen tuore kirja Pohjolan Leijona: Kustaa II Aadolf ja Suomi 1611-1632 pureutuu muutoksiin, jotka Suomi kävi läpi Ruotsin kenties nimekkäimmän kuninkaan hallituskaudella. Kirja on kaltaiselleni historiasta kiinnostuneelle maallikolle odotettu uutuus. Sen esittämä murroskausi keskiajan ja uuden ajan välissä on mielenkiintoinen, ja se valottaa myös 1600-luvun alkupu

The Fall of Constantinople 1453

Steven Runciman, The Fall of Constantinople 1453 (1965). Cambridge University Press, Cambridge, UK, 1988. Tein maallisen pyhiinvaelluksen Konstantinopoliin , eli Istanbuliin, opintojeni päätyttyä vuosituhannen taitteessa. Kaveriporukassa valuimme hitaasti Puolasta etelään kohti Bysanttia. Matkalla teräväreunainen uusklassismi vaihtui säiden pyöristämään aitoon antiikkiin ja ruoka paistetuista perunoista riisiin ja mausteisiin muhennoksiin. Kaatuneen rautaesiripun takaiset maat olivat vapautuneet, kukin omalla tavallaan, mutta rakennusten seinistä irtihakatut punatähdet tai kaadetut patsaat eivät olleet poistaneet edellisen kulttuurin otetta maisemasta. Istanbul on turkkilainen kaupunki, mutta vuosisadat eivät olleet sieltäkään tyystin poistaneet edellisen kulttuurin otetta. Vanhan kaupungin ympäri kiersi edelleen muurin katkelmia, joiden vaaleassa pinnassa kulki roomalaisia punaisia raitoja. Muureja olin nähnyt jonkin verran aikaisemminkin, mutta nuo punaiset juovat tekivät jotenk

Coup d'État

Edward Luttwak, Coup d'État: A Practical Handbook (1968). Penguin Books, Harmondsworth, UK, 1969. Joidenkin mielestä 1900-luvun jälkipuoliskon keskeisin ilmiö oli kylmä sota . Kahden poliittisen leirin välinen köydenveto vaikutti pienten ja suurten maiden sisä- ja ulkopolitiikkaan. Toiset nostavat tärkeämmäksi viisisataavuotisen kolonialismin purkautumisen , joka oli ollut tietenkin käynnissä jo pitkään. Yhdysvallat itsenäistyi Britanniasta vuonna 1776, ja Ranskan vallankumouksesta lähtien hallituksia kaadettiin kiihtyvään tahtiin. Latinalaisen Amerikan maat itsenäistyivät pitkin 1800-lukua. Aasian ja Afrikan osalta itsenäistyminen lähti kuitenkin käyntiin vasta toisen maailmansodan jälkeen ja huipentui 1950-1960 -luvuilla. Entisiä siirtomaita itsenäistyi kymmenittäin - joskus aseettomasti, joskus ei. Uudet valtiot olivat rakenteiltaan usein horjuvia ja sellaisina alttiita yllättäville vallanvaihdoksille. Edward Luttwakin teos Coup d'État perustuu havaintoihin lukuisis

A Tale of Two Cities

Charles Dickens, A Tale of Two Cities (1859). Toimittanut ja johdannon kirjoittanut Richard Maxwell. Penguin Books, London, UK, 2003. Ranskan kansallispäivä 14. heinäkuuta sattuu samalle päivälle kuin Bastiljin linnakkeen valtaaminen vallankumousvuonna 1789. Se ei ole sattumaa, vaikka kansallisjuhla ei suoraan muistelekaan keskiaikaisen linnakkeen valtaamista vaan liittovaltion juhlaa valtaamisen ensimmäisenä vuosipäivänä. Bastilji oli toiminut aina Richelieun ajoista asti vankilana, jonne hillottiin poliittisia vankeja. Sellaisena se päätyi symboloimaan vanhaa, kivettynyttä despotiaa. Linnakkeen valtaaminen kuvasti vastaavasti uutta aikaa, Ranskan vallankumousta ja vanhan järjestyksen kumoamista, josta on maalattu tauluja ja laulettu lauluja. Ranskan vallankumous ei ollut pelkästään iloista aikaa, vaan talkoot, kuten usein käy, karkasivat käsistä. Poliittiset puhdistukset muuttuivat ensin teurastukseksi ja sitten viihteeksi. Omaisuutta kansallistettiin ja kirjoja kortistoitiin.

Genghis Khan and the Making of the Modern World

Jack Weatherford, Genghis Khan and the Making of the Modern World (2004). Three Rivers Press, New York, NY, USA, 2005. Rotuoppi on yksi karvaimpia länsimaisen tieteenhistorian kompurointeja. 1700-luvun lopulta alkaen innostuneet tiedemiehet ryhmittelivät ihmiset rotuihin satunnaisten fyysisten mittaustulosten mukaan ja asettivat rodut kehitysjanalle sen mukaan, kuinka paljon ne muistuttivat vaaleita eurooppalaisia eli mittausten tekijöitä. Aasialaiset saivat tässä pelissä huonot kortit. Mongoloidi ("mongolin kaltainen") tuli merkitsemaan heikkolahjaista, degeneroitunutta, eläimellistä ja epäinhimillistä. Nimen alle niputettiin paitsi kaikki aasialaiset lopulta myös Amerikan intiaanit. Tiede on jättänyt nämä pseudotieteelliset tulokset taakseen, mutta niiden nimet ja leimat istuvat tiukassa. Mongolien huono maine on vieläpä sattumaa. Kun vielä keskiajan ja renessanssiajan kirjoittajat ja matkailijat näkivät mongolit hyvässä tai suorastaan ylistävässä valossa, valistusajal