Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2015.

Ulysses

James Joycen Ulysses (1922), tai suomalaisittain Odysseus , on teos, jonka varaan voi rakentaa kirjallisuudentutkijan uransa. Siinä on pohjattomasti yksityiskohtia, monitasoisuutta, valtava määrä viitteitä kirjallisuuteen ja myytteihin, tajunnanvirtaa, huumoria, leikkisää kieltä ja pitkä liuta erilaisia tyylejä. Lisäksi Joyce venyttää tai rikkoo kaikkia mahdollisia sopimuksia, joita kirjailijan ja lukijan välille voi virittää, mutta alkuun muutama episodi on aivan perinteistä proosaa. —You, Armstrong, Stephen said. What was the end of Pyrrhus? —End of Pyrrhus, sir? —I know, sir. Ask me, sir, Comyn said. —Wait. You, Armstrong. Do you know anything about Pyrrhus? A bag of figrolls lay snugly in Armstrong's satchel. He curled them between his palms at whiles and swallowed them softly. Crumbs adhered to the tissue of his lips. A sweetened boy's breath. Welloff people, proud that their eldest son was in the navy. Vico road, Dalkey. —Py

Yhden hengen orgiat

Tommi Melender, Yhden hengen orgiat: esseitä luetusta elämästä . WSOY, Helsinki, 2013. Tommi Melenderin monin tavoin antoisa esseekokoelma Yhden hengen orgiat (2013) olisi hyvin voinut olla nimeltään Miehet jotka vihaavat ihmisiä . Kaikki adjektiiveja ansainneet kirjailijat ovat miehiä, ja eniten palstatilaa heistä saavat sellaiset päivänsäteet, kuten Thomas Bernhard , David Forster Wallace , Gustave Flaubert ja Charles Baudelaire . Kokoelma alkaa tunnustukselliseen sävyyn. Melenderin kohdalla identiteetti, kirjamaku ja syyt lukea kietoutuvat toisiinsa: Lukioiässä hän löysi runouden, jota kautta avautui uusi maisema uusine tuttavuuksineen ja esikuvineen. Kirjan ensimmäinen essee kuvailee säälimättömin sanoin kouluaikaista Melenderiä nojailemassa seinustoihin mustassa nahkatakissaan runokirja kourassa. Onhan perin naurettavaa nojailla välitunnit yksikseen seinänvierustalla toistellen mielessään Aution maan säkeitä kuin mantraa. Mutta ehkä minä halusinkin herättää halveksu

Twenty Thousand Leagues under the Sea

Kuva: Milo Winter / public domain Jules Verne, Twenty Thousand Leagues under the Sea (1870). Project Gutenberg EBook, 1994.  https://www.gutenberg.org/ebooks/164 Vuonna 1866 alkaa levitä tarinoita valtavasta merihirviöstä. Merimiehet, kapteenit ja laivurit eri puolilta maailmaa kertovat toinen toistaan mielettömämpiä huhuja valoa hohtavasta, valaita kookkaammasta vedenalaisesta pedosta. Useiden läheltä-piti -tilanteiden jälkeen hirviö osuu lopulta keväällä 1867 matkustaja-alus Scotiaan. The engineers visited the Scotia, which was put in dry dock. They could scarcely believe it possible; at two yards and a half below water-mark was a regular rent, in the form of an isosceles triangle. The broken place in the iron plates was so perfectly defined that it could not have been more neatly done by a punch. It was clear, then, that the instrument producing the perforation was not of a common stamp and, after having been driven with prodigious strength, and piercing an iron plate 1

A Canticle for Leibowitz

Walter M. Miller, Jr., A Canticle for Leibowitz (1960). Little Brown Book Group, London, UK 1997. Walter M. Millerin ainoaksi hänen elinaikanaan julkaistuksi romaaniksi jäänyt A Canticle for Leibowitz (1960) kuvaa maailmaa ydinsodan jälkeen. Tuhoisaa sotaa seurasi yksinkertaistaminen , jossa äänekkäät väkijoukot polttivat kaikki käsiinsä saamat kirjat ja tappoivat kaikki kynsiinsä joutuneet oppineet. Karrelle palaneessa maailmassa roomalaiskatolisuuteen kääntyneen insinöörin I. E. Leibowitzin perustama veljeskunta sitten alkaa koota kaikessa hiljaisuudessa kirjoituksia. There were great deserts where once life was, and in those places of the Earth where men still lived, all were sickened by the poisoned air, so that, while some escaped death, none was left untouched; and many died even in those lands where the weapons had not struck, because of the poisoned air. Nuori veli Francis tekee paastoharjoitustaan raunioissa Yhdysvaltain lounaisosien aavikolla lähellä Leibowitzin v

Anna Karenina

Leo Tolstoi, Anna Karenina . Venäjänkielisestä alkuteoksesta Анна Каренина (1875-1877) suomentanut Eino Kalima (1910-1911). Suomennoksen tarkistanut Arja Pikkupeura. WSOY, Helsinki, 2007. Minulla ei ole mitään pokkareita vastaan. Monet parhaista ystävistäni ovat pokkareita. Lankasidonnan kadottua, paperin heikennyttyä ja kansipahvien pehmennyttyä uudella pokkarilla ja kovakantisella ei ole loppujen lopuksi suurtakaan eroa. Silti WSOY:n Bonniersin kanssa yhteistyössä julkaisemat Bon-pokkarit omaa luokkaansa. Ne ovat täysin kalorittomia, yhdessä kädessä pideltäviä niteitä, joista on riisuttu kaikki välttämättömän ylittävä kirjamaisuus. Näitä voi polttaa rovioissa (bonfire) ihan surutta. Bon-pokkari, kuten tämä Anna Karenina , on pohjimmiltaan vain nippu tiuhaan painettuja sivuja, joita ohut liimaus pitää kasassa. Kanneksi kelpaa vaikka kirjaan perustuvan tuntemattomaksi jääneen suurelokuvan mainosjuliste. Sen tietokoneavusteisissa epookkilavasteissa virittyy kolmiodraama, jonka keskell

The Tenant of Wildfell Hall

Anne Brontë, The Tenant of Wildfell Hall (1848). Johdannon kirjoittanut Mary A. Ward. John Murray, London, UK, 1920. Project Gutenberg EBook, 2010. http://www.gutenberg.org/ebooks/969 Anne Brontën toinen ja samalla viimeinen romaani The Tenant of Wildfell Hall (1848) herätti ilmestyessään ankaraa kritiikkiä. Sitä sanottiin karkeaksi ja brutaaliksi teokseksi, joka ei ollut ylentävä, ei uskollinen totuudelle eikä sopinut varsinkaan nuorten naisten lukemistoon. Kuitenkin totuudellisuus ja nuorten naisten valistaminen olivat sen keskeisiä tavoitteita. Brontën kirjailijasiskoksista Anne oli selkeimmin moralisti. Uusklassistisessa hengessä hänelle kirjallisuuden tuli olla huviksi ja hyödyksi . Romaaninsa toisen laitoksen esipuheessa hän toteaa: My object in writing the following pages was not simply to amuse the Reader; neither was it to gratify my own taste, nor yet to ingratiate myself with the Press and the Public: I wished to tell the truth, for truth always conveys its own moral

Rouva Bovary

Gustave Flaubert, Rouva Bovary . Ranskankielisestä alkuteoksesta Madame Bovary (1857) suomentanut Anna-Maija Viitanen (1994). WSOY, Juva, 2005. Gustave Flaubertin Rouva Bovary ilmestyi samana vuonna 1857 kuin Charles Baudelairen Pahan kukat .  Molemmat kirjat joutuivat myös samana vuonna tuomiolle yleisen moraalin vastaisina, mutta, missä Flaubertin romaani, joka oli ilmestynyt edellisenä vuonna lehden jatkokertomuksena, sai vapauttavan tuomion, Baudelairen runokokoelma tuomittiin sakkoihin ja osittaiseen sensuuriin. Baudelaire kirjoitti Flaubertin romaanista myös kritiikin tai esittelyn, mutta peläten sen vaikuttavan hänen omaan oikeusprosessiinsa hän odotti kritiikin julkaisemista juttunsa ratkaisuun asti. Kirjoituksessaan Gustave Flaubertin Rouva Bovary* Baudelaire spekuloi ironiseen tapaan Flaubertin ajatuksenjuoksua, jonka tuloksena romaani syntyi. [K]oska olemme saaneet kuulla puhuttavan kirjallisesta liikkeestä, joka on nimetty realismiksi -- sana joka on analyyttise