Else Roesdahl,
The Vikings. Tanskankielisestä alkuteoksesta
Vikingernes Verden (1987) englanniksi kääntäneet Susan M. Margeson ja Kirsten Williams. Guild Publishing, London, UK, 1991.
Tanskalainen
Else Roesdahl on keskiajan arkeologian professori Århusin yliopistossa ja viikinkitutkimuksen professori Nottinghamin yliopistossa.
The Vikings on yleisesitys skandinaavien kulttuurista ja niistä 300 vuotta kestäneistä valloitusretkistä ja valtapelistä, jotka ratkaisevasti muuttivat Euroopan poliittista karttaa. Otava on julkaissut kirjasta suomennoksen vuonna 1994, ja englanninkielistä laitosta on korjattu ja päivitetty 1999.
Kirja käsittelee ensin lähteitä, joiden pohjalta viikingeistä voi ylipäätään sanoa mitään. On olemassa kirjallisia lähteitä, mutta ne ovat harvoin aikalaisten kirjoittamia. Saagat kirjoitettiin pääasiassa vuosien 1200 ja 1400 välillä. Historiikkeja ja annaaleja on jäänyt normanneilta, irlantilaisilta ja sakseilta, mutta ne on kirjoitettu kauan tapahtumien jälkeen, jolloin fiktion ja tapahtumien todellisen kulun välistä eroa on vaikea tunnistaa. Aikalaiskuvauksia löytyy viikinkien riimukivistä ja kristittyjen pappien ja lähetyssaarnaajien kertomuksista, joista edelliset ovat hajanaisia ja jälkimmäiset värittyneitä. Tekstien tueksi pitkin Länsi-Euroopan ja erityisesti Englannin rannikkoa viikinkien jättämää paikannimistöä ja sanastoa. Sitten arkeologisia löytöjä: rahoja, koruja, hautoja, laivoja, kyliä ja taloja.
Sitten Roesdahl kuvaa maantieteellisesti laajaa seutua, josta viikingit olivat kotoisin. Skandinavian, so. Tanskan, Norjan ja Ruotsin, luonnonolot vaihtelevat, ja niin vaihtelevat myös viikingeiksi kutsuttujen kansojen kulttuurit. Kansat koostuivat orjista, (vapaista) talonpojista ja sotapäälliköistä, rakensivat talonsa puusta, savesta, kivestä ja turpeesta, puhuivat muista germaanisista kielistä eroavia skandinaavisia kieliä ja palvoivat suunnilleen samoja jumalia. Miesten ollessa matkoilla, naiset pyörittivät kotitaloutta palvelusväkineen ja orjineen. Kodin ja maatilan ulkopuolella naisilla on huomattavan vähän mahdollisuuksia. Avioeron saattoi ottaa kumpi tahansa osapuoli, ja uskottomuudesta rankaistiin miehiä ja naisia. Tyttäret perivät veljiään vähemmän, osin myötäjäisten vuoksi. Kuningas oli ensisijaisesti ylin sotapäällikkö ja jonkinlainen uskonnollinen johtaja, mutta hän oli myös johtaja suhteissa muihin kansoihin. Vallankäyttöä ohjasi käräjät, mutta käytännössä myös aristokraateista muodostunut lähipiiri.
Viikingit viljelivät maata, kalastivat, paimensivat karjaa ja kävivät kauppaa riippuen paikallisista olosuhteista. Metsästys oli pääasiassa huvi. Kauppa oli vain yksi vaihdannanmuoto. Lahjojen vaihto/anto oli hyvin tärkeä palkitsemistapa, jolla vahvistettiin lahjan antajan ja saajan välistä suhdetta. Maksut, verot ja ryöstöt olivat kaupankäynnin ohella tietenkin tärkeämpiä. Rahojen, tuotteiden, elintapojen ja asuinolojen kohdalla Roesdahl esittää ensin yleiset linjat, ja sitten käy läpi paikallisia eroja Tanskan, Ruotsin ja Norjan välillä.
Kirjan toinen osa käsittelee laajentumista. Roesdahlin mukaan syitä valloituksille ja ryöstöretkille oli monia. Hyvien laivojensa ja erinomaisen purjehdustaitonsa ansiosta viikingit saattoivat liikkua pitkiä matkoja, ja yhteydet eri puolille Eurooppaa olivat jo olemassa ennen "viikinkiaikaa" (n. 750-1050). Kaupankäynti oli vilkastumassa varhaiskeskiajan notkahduksen jälkeen, ja siten ryöstettävää riitti. Kirkot ja luostarit olivat erityisen hyviä kohteita, koska niihin oli keräytynyt varallisuutta. Toisaalta Eurooppa oli vielä poliittisesti hyvin hajanainen ja epävakaa, mitä viikingit osasivat käyttää hyväkseen. Näistä syistä ryöstöretket olivat hyvin tuottoisia. Airojen ja matalan pohjansa ansiosta laivoilla saattoi purjehtia jokia pitkin sisämaahan ja tilaisuuden tullen ryöstää kylä ja poistua paikalta ennen kuin paikalliset ehtivät järjestää vastarintaa. Toisaalta viikinkien kulttuuri lietsoi itseluottamusta, seikkailuhenkeä ja kohtalonuskoa. Pakanallisten viikinkien raakuudet eivät suuresti poikenneet tuon ajan kristittyjen toisilleen tekemistä raakuuksista, mutta sekä saagat että kristittyjen kertomukset ovat paisuttaneet tapahtumia. ("Verikotka", jossa uhrin keuhkot revitään selkäpuolelta ulos, keksittiin vasta 1100-luvulla ja vieläpä todennäköisesti käännösvirheenä. [s. 196])
Sitten Roesdahl esittelee viikinkien retket ja valloitukset mantereella Länsi-Euroopassa (Friisinmaalla, Bretagnessa ja Normandiassa), Brittein saarilla (Skotlanti, Shetlanti, Hebridit, Man-saari, Englanti, Irlanti), pohjoisessa (Islanti, Färsaaret, Grönlanti, Viinimaa) ja idässä (Novgorod). Viikingit saivat pysyvästi haltuunsa Normandian mutta sulautuivat ranskalaiseen kulttuuriin. He pitivät hetken aikaa koko Englantia hallussaan, mutta lopulta normannit valloittivat sen. Englantiin kuitenkin jäi paljon skandinaaveja, ja merkittävä osa Itä-Englannin paikannimistöä on skandinaavista perua. Irlannissa viikingit sotkeutuivat paikallisten pikkuruhtinaiden valtapeliin, perustivat Dublinin, mutta lopulta saari jäi irlantilaisten valtaan, ja seudulle jääneet viikingit sulautuivat paikalliseen väestöön. Viikingit saivat haltuunsa myös alueita Baltiasta ja Venäjältä, ja perustivat Kiovan Venäjän Dnepr-joen laaksoon.
Kirjassa mustavalkoisia karttoja, valokuvia ja piirroksia. Roesdahl kytkee systemaattisesti esittämiensä tapahtumien tueksi arkeologisia löytöjä ja nimistöä.
The Vikings on erinomainen johdanto.
Frank Herbert, Dyyni. Ensimmäinen osa: Dyyni. Englanninkielisestä alkuteoksesta Dune: book one -- dune (1965) suomentanut Anja Toivonen (1982). WSOY, Juva, 2010.
