How the Mind Works

Steven Pinker, How the Mind Works. Penguin Books, London, UK, 1997.

Steven Pinker on kanadalaissyntyinen psykologian professori, joka työskentelee tätä nykyä Harvardin yliopistossa. Pinker on kirjoittanut kymmenkunta kieltä, evoluutiota ja psykologiaa käsittelevää tietokirjaa, joista How the Mind Works on ehkä tunnetuin. Se on yritys selittää tai motivoida mielen toiminta joukkona laskennallisia elimiä, jotka ovat tulosta evoluutiosta. Mieli on siis jonkinlainen luonnon valinnan muovaama tietokone -- ei nykyisten digitaalisten tietokoneiden kaltainen sähkömekaaninen kone vaan  orgaaninen Turingin kone, so. jonkinlainen sääntöjä noudattava symbolien käsittelijä. Pinker lisäksi esittää, että nämä säännöt ovat evoluution tulosta.

Kirjan alkupuoli käsittelee kognitiota eli mielen toimintaa informaation prosessointina. Tämä mielen laskennallinen teoria (computational theory of mind) ei ole uusi ajatus, mutta se on kerännyt voimaa psykologisen tutkimusaineiston kasvaessa. Ihmisille on selvää, että Pinkerin astuessa luentosaliin hänen päänsä tulee mukana, eivätkä luentosalin seinien väri vaihdu. Kun Pinker on luentosalissa, ihmisille on selvää, että hän on tullut sinne jostain aukosta tai on syntynyt sinne. Älykäs järjestelmä, kuten ihmismieli, ei voi sisältää äärettömästi faktalauseita, vaan sen on voitava päätellä perusfaktoista uusia faktoja päättelysäännöin eli algoritmein. Lisäksi tämän päättelyn on oltava erinomaisen tehokasta, kuten jokainen ns. kehysongelman äärellä käynyt tietää. Ihmismieli tekee oletuksia maailmasta ja selviää nykytietokoneille vaikeista ongelmista nopeasti.

Myös tunteet ja uskomukset ovat mielen käsittelemää informaatiota, joka koostuu symboleista. Nämä symbolit ovat fyysisten osien (synapsien) tiloja, ja ne viittaavat asioihin maailmassa. Ne laukeavat toimintaan niitä vastaavien ärsykkeiden yhteydessä. Näin Pinkerin mukaan mielen laskennallinen teoria ratkaisee dualismin ongelman: miten henki voi vaikuttaa aineeseen.

Pinker käsittelee esimerkiksi näköaistia useiden sivujen verran. Kappaleista heijastuvien valonsäteiden osuminen silmiin ja niiden välittämän kahden erillisen kuvan yhdistyminen mielen sisäiseksi esitykseksi on kiehtova tarina. Tiedonprosessointi jakautuu useille "moduleille", joista jokainen on erikoistunut jonkin tietyn ongelman ratkaisuun. Nämä modulit ovat tulosta luonnon valinnasta: tehokkaammat toimivat aistit ja niiden tuottaman informaation käsittely on taannut kantajalleen paremmat edellytykset hankkia ruokaa, torjua tai välttää vaaroja ja lisääntyä. Modulit ovat erikoistuneet samaan tapaan kuin ihmiskehon muutkin elimet: haima, maksa, sydän jne. Teorian mukaan mieli rakentaa ulkoisista ärsykkeistä mielen sisäisen mallin, jota koskeva päättely ei Pinkerin mukaan käytä luonnollista kieltä vaan mielen sisäistä ajattelun kieltä.

Mielen laskennallinen teoria on tietenkin edelleen kiistanalainen. Pinker torjuu mm. Penrosen Gödelin epätäydellisyystuloksiin nojautuvan kritiikin ja Searlen kiinalaisen huoneen. Teorialle löytyy tukea lukuisista psykologisista kokeista (miten ihminen tunnistaa eri asentoihin pyöräytetyn kappaleen, optiset harhat, vauvojen kappaleiden ja avaruuden hahmotuskyvyn kehitys, erilaisten aivovaurioiden vaikutus ajatteluun ja havaintoon (ks. esim. Oliver Sacks, Mies joka luuli vaimoaan hatuksi) jne). Lisäksi teoria pystyy selittämään monia psykologisia ilmiöitä, joiden kanssa kilpailevat teoriat hapuilevat.

Kirjan loppupuoli tarkastelee mielen toiminnan evolutionaarista taustaa. Evoluutiopsykologian mukaan ihmismieli on tulosta joukosta psykologisia adaptaatioita elinympäristössä toistuvasti esiintyviin ongelmiin. Ihminen kehittyi ajattelevaksi eläimeksi selviytyäkseen ympäristössään, ja elinympäristö on ihmisille ollut vuosituhansien ajan ruohotasanko. Miksi sukupuolet suhtautuvat seksiin eri tavoin? Miksi veri on vettä sakeampaa? Miksi soditaan? Miksi meillä on tunteita? Miksi ihmiset tekevät taidetta tai kuuntelevat musiikkia? Pinker johtaa vastaukset geneettisista adaptaatioista, ja kaivaa lukuisia esimerkkejä yhtä lailla länsimaisista kansoista kuin antropologien tallentamista metsästäjä-keräilijä -heimoista.

Pinker tunnustaa, ettemme ehkä koskaan tule ymmärtämään täydellisesti mielen toimintaa, eivätkä kirjassa esitetyt teoriat ole muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hänen. Hän käyttää kirjan alusta useita sivuja kirjoittaen auki väittämiensä universaali- ja eksistentiaalikvanttoreita mahdollisten virhepäätelmien ehkäisemiseksi.

Pinker kirjoittaa hyvin; kertojan ääni on sujuva ja hauska.

Mies joka luuli vaimoaan hatuksi

Oliver Sacks, Mies joka luuli vaimoaan hatuksi. Englanninkielisestä alkuteoksesta The Man Who Mistook His Wife for a Hat (1985) suomentanut Marja Helanen-Ahtola (1988). Tammi, Helsinki, 2001.

Englantilais-yhdysvaltalainen Oliver Sacks on neurologian professori, joka on kirjoittanut tapauskertomuksia suurelle yleisölle. Mies joka luuli vaimoaan hatuksi käsittää parikymmentä kuvausta neurologisista sairastapauksista, joissa potilaan käsitys ympäristöstä jollain tapaan häiriintyy. Monet neurologiset ongelmat liittyvät nimenomaan aivojen oikeaan puoliskoon heikentäen mm. keskittymiskykyä, muistin toimintaa, käsitteiden ja symbolien tunnistamista ja ymmärtämistä ja ajan ja paikan tajua.

Filosofiassa yksi aivan perustavia kysymyksiä on ollut objektiivisen todellisuuden olemassa olo. Vaikka ongelma tuntuu ehkä filosofian ulkopuolelta katsottuna tyhjänpäiväiseltä, on todellisuutta ollut vaikea "todistaa". Ihminen riippuvainen siitä, mitä hän havaitsee ja miten hän tulkitsee aistihavaintoja. Niinpä voidaan sanoa, että ei ole olemassa todellisuutta, vaan ainoastaan havaintoja todellisuudesta. Sacksin kuvaamissa tapauksissa aistihavainnot tai niiden tulkinnat tavalla tai toisella vääristyvät, mikä paljastaa suhteen todellisuuteen - sikäli kun se on olemassa havaintojen kohteena - vähintäänkin hauraaksi.

Yksi potilas ei ole varma kädessään olevasta ruususta: "kuutisen tuumaa pitkä, kokoon kiertynyt punainen muoto ja siinä suora vihreä lisäke [...] Siltä puuttuu geometristen kappaleiden yksinkertainen symmetria... minusta tuntuu, että tämä voisi olla kukinto tai kukkanen". Toinen kokee elävänsä 1940-luvulla. Kolmas ei pysty näkemään kasvoja, vaan tunnistaa ihmiset liikkeen, eleen tai vaikkapa hatun perusteella. Neljäs ei tunne käsiään tai ruumistaan. Viides seisoo ja liikkuu pysyvästi kallellaan. Kuudes ei muista mitään muutamia sekunteja pidemmälle ja niin edelleen.

Sacks suhtautuu potilaisiinsa lämpimästi ja myötätuntoisesti etsien heistä alueen, jossa he ovat  tavallisten ihmisten kaltaisia. Teksti on helppolukuista ja sujuvaa. 

Uskonto ja ihmismieli

Kimmo Ketola, Ilkka Pyysiäinen ja Tom Sjöblom, Uskonto ja ihmismieli: johdatus kognitiiviseen uskontotieteeseen. Gaudeamus, Helsinki, 2008.

Viimeisten vuosikymmenten aikana aivotutkimus on aimo harppauksin. Aivojen kuvaaminen palauttaa uskonnontutkimuksenkin tavallaanluonnontieteiden piiriin: uskonnollista ajattelua selitetään ihmisaivojen käyttäytymisen pohjalta. Koska ihmisaivojen oletetaan olevan samanlaiset kulttuurista riippumatta, voidaan tuloksia kerätä ja yleistää eri kulttuuripiireissä. Kirjassa ei Jumalien olemassa oloon oteta kantaa.

Kirja jakautuu kahteen osaan: ensimmäisessä osassa Ketola, Pyysiäinen ja Sjöblom esittelevät kognitiivisen uskontotieteen peruskäsitteet ja saavutukset. Jumaliin ja vastaaviin olentoihin viitataan intuitionvastaisina agentteina, jotka sotivat ihmisen oppimaa intuitiivista ontologiaa vastaan. Optimaalisesti intuitionvastaiset kuvaukset (representaatiot) ovat muita tehokkaampia, koska ne jäävät muita paremmin mieleen ja kuitenkin prosessoituvat aivoissa mutkattomasti.

Uskonnollinen perinne siirtyy sukupolvelta toiselle valikoivien voimien kautta: siirtyminen nojaa evolutionaariseen (vrt. meemit) tai epidemologiseen malliin koulukunnasta riippuen. Lisäksi siirtymiselle on kuvattu kaksi moodia: opillinen (toisto) ja imaginen (tunne). Uskonnolliset myytit ja representaatiot puetaan usein kertomuksiksi, koska ihmisellä on luontainen taipumus käsitellä ja omaksua havaintoja ja kokemuksia nimenomaan kertomuksina, narratiiveina. Narratiiveissa kulkee mukana myös tunnesignaali, joka tapaa koukuttaa kuulijansa. Uskonnolliset rituaalit vahvistavat yhteisön jäsenten käsityksiä toistensa luotettavuudesta ja sitoutumisesta yhteisön arvoihin. Mitä kalliimpia rituaaleja, sitä vaikeampi niitä on feikata. Niinpä uskonnollisten utooppisten yhteisöjen elinkaari on pidempi kuin maallisten.

Toinen osa koostuu yhdeksän eritasoisen kirjoittajan tekstejä. Joukossa on tapaustutkimuksia (teol. fuksien jumalkäsitys, miten psykoterapia käsittelee uskonnollista ahdistusta, Nokia Missio, jne.) ja tutkielmia (paratiisiuskomukset, Egyptin jumalkuninkaan syntymä rituaalina, rock-jumalat). Melkein kaikissa teksteissä, myös ensimmäisessä osassa viitataan Pascal Boyerin Religion Explained -kirjaan. Pieni harjaantumattomuus paistaa joissain teksteissä, joskaan ei ihan häiriöksi asti.

Kokoomateos antaa maallikolle jonkinlaisen käsityksen kognitiivisesta uskontotieteestä, ja erityisesti ensimmäisessä osassa on paljon mielenkiintoista käsitteistöä. Kirja on johdanto, ja ehkä joitain käsitteitä olisi toivonut käsiteltävän hieman vuolaammin. Esim. rituaaleista kertova luku olisi voinut olla pidempi -- aihe on mehukas.

3/5