torstai 17. syyskuuta 2015

Antigone · Kuningas Oidipus

Sofokles, Antigone · Kuningas Oidipus. Suomentanut Elina Vaara, Otto Manninen. Johdannon kirjoittanut Päivö Oksala. WSOY, Porvoo, 1966.

Tunnen epäluuloa psykoanalyysia kohtaan. Se voi olla pelkästään merkki torjunnasta eli repressiosta, mutta tämä epäluulo ei lainkaan vaimenna mielenkiintoa Sigmund Freudin teorioihin. Freudin kartoittama tai luonnostelema alitajunta muovasi rajusti 1900-luvun ajattelua, kun siistin, rationaalisen ja hillityn ideaalin takaa paljastui rasvainen pohjavire. Freudin mukaan ihminen ei esimerkiksi luonnostaan kammoa insestiä vaan salaa suorastaan päinvastoin halajaa sitä. Hän nimesi ilmiön kreikkalaisen myytin mukaan Oidipus-kompleksiksi, joka sitten muodostaa psykoseksuaalisen kehitysvaiheen lapsuudessa. Empiiriset todisteet evoluution tuottamasta insestin vastaisesta luontaisesta vaistosta näyttäisivät kumoavan Freudin teorian, mutta nekin voivat olla pelkästään merkki torjunnasta.
Oi lapset, latva muinaiskantaa Kadmoksen,
näin miksi näillä portailla nyt istutte,
käsissä pyhät lehvät turvanpyytäjäin?
Miks uhrisauhuun saartuu kaikki kaupunki,
paiaanit kaikuu, parku, voihke, voivotus?
Oidipuksen myyttiin perustuu myös Sofokleen näytelmä Kuningas Oidipus (429 eaa). Se käsittelee kreikkalaisia tabuja, insestiä ja isänmurhaa. Oidipuksen vanhemmat saavat tietää, että heidän poikansa on tappava isänsä ja naivansa äitinsä, ja päättävät hankkiutua pojasta eroon—siis tappaa hänet ja siten estää ennustusta toteutumasta. Delegointi menee kuitenkin käteen, koska paimenten välityksellä tämä Theeban kuninkaan poika päätyy Korintin kuninkaan hoviin. Myöhemmin sitten Oidipus kuulee saman ennustuksen ja pelkää tappavansa vanhemmiksi luulemaansa kuningasparin, joten hän lähtee Korintista kohti Theebaa. Matkalla hän pistää kylmäksi jonkun vanhan miehen ja näin toteuttaa tietämättään kohtalokkaan ennustuksen. Niin se käy.
OIDIPUS
Siis mikä muu? Kaikk' aion tyyten tutkia.

KUORO
Ma kuulin, hänet tappoi jotkin kulkijat.
Sofokleen näytelmä alkaa, kun Theeba kiusaa negatiivinen talouskasvu ja lohduton velkaantuminen, mistä oraakkeli syyttää ratkaisematonta murhaa. Edellisen kuninkaan, Laioksen, siis Oidipuksen biologisen isän, murha on edelleen selvittämättä. Kun Oidipus alkaa asiaa selvittää, hän paljastaa oman syyllisyytensä. Silmät puhki ja maantielle.

Kuningas Oidipus oli arvostettu jo antiikin aikana ja todennäköisesti siksi se on säilynyt. Näytelmä täyttää Aristoteleen Runousopissa laatimat hyvän tragedian kriteerit: siinä on kärsimystä (pathos), erehdystä (hamartia), toiminnan suunnan käänteeseen (peripetia) sijoittuvaa tunnistamista (anagnorisis). Sofokles jatkoi Oidipuksen tarinaa näytelmässä Oidipus Kolonoksessa, jossa Oidipus eli Paksujalka on jo vanha mies.

Kirsti Simonsuuri on huomauttanut, että Theebassa ei osattu ratkaista perimyksen kannalta tärkeää naisen asemaa äitinä tai puolisona. 
Myyttinen alkuisä Kadmos perusti Theeban kylvämällä Ares-jumalan lohikäärmeen hampaita maahan: hampaista kasvoi maassa sotajoukko ja sukujen kantaisiä. Theeba syntyi ilman naista: sankarit olivat äidittömiä, samalla Maan, naispuolisen hedelmällisyyden poikia. Tämän seurauksena theebalaisten kuningassukujen perimys tapahtui useimmiten vääristyneesti setien, enojen, miespuolisten serkkujen tai isänmurhan kautta. Useiden theebalaisten kuninkaiden puolisoiden nimiä ei tunneta lainkaan (mikä on poikkeuksellista kreikkalaisissa myyteissä). [Ihmiset ja jumalat, s. 145]
Äidittömyydestä seuraa hillittömyyttä ja silmitöntä väkivaltaa. Vanhemmat syrjäyttävät lapsiaan valtaistuimelta. Jumalat tappavat jälkeläisiä. Theeban myyteissä on myös insestiä, kuningassuvuissa harvinaista homoseksuaalisuuden leimaa ja kestiystävyyden rikkomista (minkä vuoksi Laios sai ylleen kirouksen). Vaikka muualla nähdään runsaslapsisia perheitä, theebalaisten kuningassukujen jatkaminen on vaikeaa. Eivätkä ongelmat pysähdy Oidipukseen.

Kolmas Theeba-näytelmä Antigone käsittelee hautaamista. Oidipuksen pojat Eteokles ja Polyneikes taistelevat Theeban vallasta ja saavat molemmat surmansa. Eloonjäänyt veli Kreon on kieltänyt hautaamasta Polyneikestä, joka on noussut veljeään ja kotikaupunkiaan vastaan. Veljesten sisko Antigone hautaa Polyneikeen huolimatta Kreonin kiellosta, eikä Kreon osaa olla rankaisematta. Valtion ja perheen välinen ristiriita ei ratkea ilman uusia kuolonuhreja.
ANTIGONE
Vain eikö Kreon suonut haudan kunniaa
toiselle veljistämme, toinen jäi ilman?
Eteokleen, näin kerrotaan, hän kätkenyt
on maahan, niin kuin tapa vaatii, oikeus,
ja manalaan hän kunniassa käydä voi;
vaan Polyneikeen ruumisraukan silvotun
—kansalle näin hän antanut on kuuluttaa—
sureminen ja maahanpano kielletään;
hän itkemättä, hautaamatta jäävä on
ruuaksi lintuin saalistansa väijyväin.
Johdannossa Päivö Oksala huomauttaa, että Elina Vaaran Antigonen käännös ei ole tehty alkutekstistä vaan ruotsinnoksesta. Siten se ei ole samaan tapaan tarkka kuin Otto Mannisen Kuningas Oidipus, joka vieläpä noudattaa alkuperäistä runomittaa kuorolaulujen osalta. Oli miten oli, tottumattomalle Vaaran käännös on luettuna hieman helpompaa seurata kuin Mannisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti