sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Medeia · Ifigeneia Auliissa

Euripides,  Medeia · Ifigeneia Auliissa. Suomentaneet Otto Manninen ja K. V. L. Jalkanen. Johdannon kirjoittanut Päivö Oksala. WSOY, Juva, 1998.

Ajalla ennen Troijan sotaa kreikkalainen heeros Iason onnistui saamaan käsiinsä kultaisen taljan Kolkhisista Mustanmeren rannalta paikallisen kuninkaan tyttären Medeian taikuuden avulla. Medeia vielä kääntyi isäänsä vastaan ja paloitteli veljensä, joten paluuta ei ollut. Nuori pari asettui Korinttiin ja sai lapsia. Iason ja Medeia eivät kuitenkaan solmineet avioliittoa, ja Iason alkoi tuntea kiinnostusta Korintin kuninkaan Kreonin tyttäreeseen. Tästä alkaa Euripideen näytelmä Medeia (431 eaa.).
KREON
Miks sitten vastaan rimpuilet, et lähde jo?

MEDEIA
Mun salli täällä viipyä vain päivä tää.
Vetoomuksista huolimatta loukattu nainen ei astu sivuun vähin äänin, vaan mustasukkaisuus ja kostohimo kuohahtavat veritöiksi. Näytellen sovittelevaa Medeia juonii Kreonin tyttären hengiltä, eikä kostohimo sammu siihen. Medeian protofeministinen luenta on korostanut näytelmän tapaa esittää naisen heikko asema miesten hallitsemassa maailmassa. Toisaalta Medeia oli barbaari, siis vieras ja ei-kreikkalainen. Sellaisena hän ylittää intohimossaan ja kostonhimossaan kaiken kohtuuden, mikä on järkyttänyt aikanaan ateenalaista yleisöä.

Euripideen näytelmä Ifigeneia Auliissa sijoittuu Troijan sodan alkuun: Agamemnonin laivasto on juuttunut Auliin satamaan Boiotian saarelle. Artemis on pysäyttänyt tuulet rangaistukseksi sotapäällikön pyhätössä kaatamasta kauriista. Pappien mukaan sovitukseksi kelpaa vain Agamemnonin vanhin tytär Ifigeneia. Agamemnon vääntelehtii hetken asian äärellä ja juonii sitten Ifigeneian luokseen Akhilleuksen kanssa solmittavan avioliiton verukkeella. Pian kuitenkin tyttärelle, Akhilleukselle ja Klytaimestralle, Ifigeneian äidille, paljastuu totuus. Vetoomuksiin Agamemnon vastaa, ettei hänellä ole vaihtoehtoa. Rannalla odottaa laivoineen valtava armeija, joka haluaa Troijaan.
MENELAOS
Ken voisi sinua surmantyöhön painostaa?

AGAMEMNON
Voi Kreikan joukko yhtyneenä tehdä sen.

MENELAOS
Siis käske viedä neito täältä Argokseen.

AGAMEMNON
En kansan tietämättä tuota tehdä voi.

MENELAOS
On turha kansaa liian paljon peljätä.

AGAMEMNON
Voi ennelauseen Kalkhas sille tiedottaa.
Persialaissotien ja Peloponnesolaissotien välisen Ateenan kultakauden kolmannelta suurelta näytelmäkirjailijalta Euripideelta on säilynyt enemmän tragedioita kuin Aiskhylokselta ja Sofokleelta yhteensä. Euripides ei voittanut aikalaisyleisön sydämiä tai tragediakilpailuita mitenkään usein. Euripideen näytelmät eivät myöskään vastanneet Aristoteleen Runousopin asettamia ihanteita, mutta Päivö Oksala toteaa kirjan johdannossa, että esimerkiksi Euripideen väkinäiseltä tuntuvat deus ex machina -loput, siis jumalten väliintulot näytelmien lopussa, olivat pikemminkin osoitus siitä, etteivät inhimilliset ristiriidat ole ihmisten ratkaistavissa.

Vasta hellenistisellä kaudella Euripideen "modernistisuus" alkoi saada suosiota. Hänen näytelmänsä käsittelevät myyttejä muiden tragedioiden tavoin mutta psykologisemmasta näkökulmasta pureutuen yksilön motiiveihin ja sisäiseen maailmaan. Päähenkilöt ovat tavallisia ihmisiä inhimillisine heikkouksineen. Ja kieltämättä: näytelmien tarinat ovat upeita vaikka koukeroinen, vanhahtava ja hieman keinotekoisen tuntuinen kieli etäännyttää nykylukijaa niistä.

2 kommenttia:

  1. Tämän kirjan olen tainnut parikin kertaa lukaista. Eläydyin vahvasti varsinkin uhriksi valitun Ifigeneian kohtaloon. Enkä varmasti ole ainoa, jolle niin on käynyt.

    Minusta antiikin draamoissa on sellaista shakkipelimäistä jäykkyyttä, hahmot toimivat kuin taivaankappaleet omalla radallaan kukin, eivätkä voi välttää kohtaloaan vaikka mitä manöövereitä yrittävät. Olen ajatellut lukea tämän Ifigeneia Auliissa vielä uudelleen jossain välissä ja samalla mielellään Goethen näytelmän Ifigeneia Tauriissa.

    Antiikin draamojen yhteydessä mielestäni on syytä muistaa, että näytelmät perustuvat kaikkien katsojien tuntemiin taruihin. Näytelmässä taruihin kenties puhalletaan uutta henkeä, katsellaan niitä jostakin sellaisesta näkökulmasta, joka sen ajan ihmisiä on kiinnostanut. Lisäksi saattaa olla, että musiikilla on ollut jonkinlainen suurempikin osuus, onhan näytelmissä yleensä mukana kuoro. Ajattelen antiikin draamojen muistuttaneen nykyään esitettäviä oopperoita tai passioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, henkilöt ovat jäykkiä eivätkä he muutu tai läpikäy mitään siirtymää. Siinä mielessä he ovat arkkityyppejä eivätkä yksilöitä. Näytelmät esitettiin alkuun Dionysoksen vuosittaisessa juhlassa, joten niillä oli uskonnollinen vire.

      Vaikka nämä ovat hieman jäykkiä, näissä on lumousta. Alan ihastua kuoron käyttämiseen tapahtumien ja tunteiden tulkkina.

      Poista