sunnuntai 27. helmikuuta 2011

The Ascent of Money

Niall Ferguson, The Ascent of Money: A Financial History of the World. Penguin Books, London, UK, 2009.

Skotlantilainen Niall Ferguson toimii Harvardin yliopistossa, Harvard Business Schoolissa professorina ja London School of Economicsissa professorina. Hän on on erikoistunut talous- tai oikeastaan rahoitushistoriaan, ja monet hänen aikaisemmista kirjoistaan ovat käsitelleet brittiläisen imperiumin ja ensimmäistä maailmansotaa edeltäneiden vuosikymmenten käänteitä.  The Ascent of Money julkaistiin vuonna 2008 juuri, kun rahoitusmarkkinat ajautuivat ongelmiin Yhdysvaltain johdolla. Niinpä kirja ei käsittele viimeaikaisimpia käänteitä, mutta esittelee ongelmiin johtaneiden sijoitusinstrumenttien lisäksi keskeiset pilarit, joiden varaan rahoitusala perustuu.

Ensimmäinen on vaihdannan väline, raha, joka eliminoi hyödykkeiden vaihdantaan liittyvät tehottomuudet ja kömpelyydet. Alkuun Kaksoisvirranmaassa savenpalasille kirjattiin transaktioita, esim. maanomistaja talletti viljaa palatsin tai temppelin varastoon, jolloin hänelle syntyi saamisia ja varastolle velkaa (toisin päin viljaa ostettaessa). Vaikka jossain vaiheessa rahoiksi lyötiin harvinaisia metalleja, rahalla ei ole arvoa vaihdantajärjestelmän ulkopuolella, so. arvoa sinänsä. Ferguson tiivistää: raha on kirjattua luottamusta. Pankkijärjestelmän kehittyessä luotto muodostuu yhä keskeisemmäksi politiikan ja taloudellisen toiminnan välineeksi.

Rahoitusjärjestelmän siunauksellisuudesta voi olla monta mieltä, mutta Fergusonin keskeinen ajatus on, että köyhyys on seurausta heikosti toimivasta rahoitusjärjestelmästä. Raha on edistyksen väline. Glasgown huonostoalueiden ihmiset ovat pankkien ja rahoituslaitosten muodostaman järjestelmän ulkopuolella ja ajautuvat siten koronkiskurien syliin kohdatessaan ongelmia.  Kiskurikorot johtuvat lainanantajan heikosta kyvystä kantaa velallisten epäonnistumisia ja velallisten vähäisistä vaihtoehdoista.

Joukkovelkakirjat kuten pankitkin kehittyivät poliittisesti hajanaisessa Italiassa. Firenze rahoitti sodankäyntiään rikkailta kaupunkilaisiltaan nostamilla lainoilla, joita saattoi myydä eteenpäin. Joukkovelkakirjojen avulla riskiä voitiin hajauttaa, eivätkä velallisen (esim. hallitsijan) ongelmat kasautuneet yhden velanantajan harteille (esim. Fugger, Bardi, Peruzzi). Yksinvaltiaiden hallinnot olivat alttiimpia konkursseille, ja niinpä Espanjan kruunu joutui maksamaan kovempaa korkoa kuin piskuinen Hollanti. Uudelta mantereelta virtaava hopea ja kulta eivät synnyttäneet Espanjassa painetta uudistuksiin, kun Hollanti (ja Englanti) puolestaan kehittivät edustuksellista päätöksentekoa, virkamiehistöä.

Joukkovelkakirjasta maksetaan lainapääomalle korkoa, ja valtioiden koronmaksun kannalta veronkanto on aivan ensisijaista. Sivumennen sanoen sanottakoon, että verotuksen kannalta tehtäväänsä palkatut, hallinnolle uskolliset virkamiehet ovat ylivertaisia aatelisiin tai vuokraparoneihin nähden (eikä edustuksellisesta päätöksenteostakaan ole haittaa). Espanja ja Ranska jäivät jälkeen Hollannista ja Englannista 1500-luvulta alkaen osin juuri tästä syystä. Huolimatta maahan virtaavasta kullasta ja hopeasta Espanja teki kymmenisen konkurssia vuosien 1557 ja 1662 välillä, kun samanaikaisesti Hollannin joukkovelkakirjojen korko laski, vaikka se velkaantui nopeasti. 

Luottamus valtioiden kykyyn vastata velkakirjojen rasitteista tietenkin muuttuu aikaa myöten. Muutokset voidaan diskontata joukkovelkakirjan hintaan, ja ns. jälkimarkkinoilla niitä voidaan ostaa ja myydä luottamuksen heilahdusten ja ennusteiden asettamien hintojen mukaan. Nathan Rothschild rikastui pelaamalla joukkovelkakirjojen hinnoilla Waterloon taistelun edellä.

Osakeyhtiö kehittyi hollantilaisten kauppakomppanioista (engl. company). Kauppalaivojen matkat kestivät kauan, ja ne olivat vaarallisia. Riskien jakamisen vuoksi kauppiaat yhdistivät voimavaransa ja jakoivat tuottoa sijoitettujen resurssien mukaan. Nämä hankkeet yhdistettiin yhdeksi Itä-Aasian kauppakomppaniaksi, jolle Hollannin parlamentti vuonna 1602 antoi vielä Aasian kauppamonopolin. Kauppakomppanian osuuksia saattoi pian ostaa ja myydä, jolloin syntyi Amsterdamin pörssi (1609). Kun kauppakomppanian osakkeita alettiin hyväksyä lainojen vakuutena, osakemarkkinoiden ja luottomarkkinoiden välinen kytky alkoi muodostua.

Ensimmäinen osakekupla syntyi kuitenkin Ranskassa, kun skotlantilainen peluri John Law osti Mississippi Companyn, so. Louisianan kauppakomppanian, osakkeiden arvo nousi rajusti Louisianan mahdollisuuksiin liittyvien huhujen ja valheellisen markkinoinnin myötä.  Law oli perustanut myös pankin, joka laski liikkeelle paperirahaa ja jonka takaajaksi asettui Ranskan kruunu (jolloin Law oli samalla keskuspankkiiri). Osakkeiden suosion vuoksi ja osinkojen maksamiseksi rahaa piti painaa enemmän kuin mitä pankilla oli metallirahavarantoa, ja kun louisianafantasiat paljastuivat kangastukseksi, seurasi osakekurssin romahdus, talletuspako (bank run), konkurssiaalto ja Ranskan valtion rampautuminen aina vallankumoukseen (1789) asti.

Kaksi skotlantilaista pappia, Wallace ja Webster, kehittää ensimmäisenvakuutusrahaston vuonna 1744. Toki vakuutuksia oli ollut aikaisemminkin, mutta papit sovelsivat ensimmäistä kertaa vakuutuksien hinnoitteluun uusia käsitteitä kuten todennäköisyys, elinajanodote, luottamusväli, normaalijakauma ja utiliteetti. Wallace ja Webster esittivät, että vakuutusmaksut tulisi rahastoida ja sijoittaa järkevästi, jolloin korvauksia maksettaisiin paitsi preemioista myös tuotoista. Keskeinen havainto oli, että vaikka yksittäistä onnettomuutta ei voi ennustaa, riittävän suuresta aineistosta voidaan kohtalaisen tarkasti laskea odotusarvo -- riski, joka voidaan hinnoitella. Suuruuden ekonomia on vakuutusalalla valttia. Vähin erin kehittyy hyvinvointivaltio, jossa kansalainen on "vakuutettu" kaikenlaisia onnettomuuksia vastaan. 

Omistusasuminen on uudehko trendi. Ennen viime vuosisataa pienviljelijöiden lisäksi hyvin harva omisti taloa tai huoneistoa, vaan maksoi asumisestaan vuokraa. Maan ja kaupungeissa rakennusten omistaminen oli pitkään yksi keskeisimpiä vaurauden lähteitä. Vuokraloordien hegemonia alkaa rakoilla laman runtelemassa Yhdysvalloissa 1930-luvulla, kun valtio ryntää tukemaan asuntolainamarkkinoita. Laina-ajat pitenevät ja korot laskevat, kun koko maan kattavat toimijat pystyvät hinnoittelemaan riskinsä vakuutusalan tapaan. Asuntonsa omistavasta kansalaisesta tulee ihanne. Asunnon omistamisesta tulee osa amerikkalaista unelmaa, joka nauttii valtion suojelusta.   2000-luvulla omistusasumista yritettiin laajentaa entisestään poliittisista ja taloudellisista syistä ihmisille, jotka olivat olleet luottomarkkinoiden ulkopuolella. Ferguson kaivaa kuitenkin lukuisia esimerkkejä, joissa asunnot eivät ole olleet se turvasatama, joina niitä tavallisesti pidetään.

Chimerica on Fergusonin termi, jolla hän kuvaa Yhdysvaltojen ja Kiinan välistä epävarmaa symbioosia. Yhdysvallat ostaa kiinasta tuotteita velaksi, ja Kiina sijoittaa saamansa dollarit Yhdysvaltain joukkovelkakirjoihin, mikä pitää USA:n korkotason matalana. Hän vertaa lännen ja kehittyvien maiden taloudellista epätasapainoa viime vuosisadan alkuun ja senaikaiseen globalisaatioon, jolloin sijoittajat pitivät Britannian ja Saksan suhdetta Chimerican kaltaisena. Chimerica ja sen epätasapainot eivät ehkä ratkea kivuttomasti. Ferguson tiivistää, että 1) mittava sota voi alkaa huolimatta pitkälle kehittyneestä taloudellisesta globalisaatiosta, 2) mitä pidempään rauha kestää, sitä epätodennäköisempänä sotaa pidetään (ja sen vuoksi se mahdollisesti syttyy helpommin) ja 3) hyviin vuosiin tottuneisiin (sanoisinko vallitsevan ideologian kyllästämiin) sijoittajiin kriisit osuvat pahemmin. Viime vuosien kriisit ovat osoittaneet, miten lyhyt historiallinen tietämys sijoittajilla on.

Loppusanoissa Ferguson piirtelee analogian evoluution ja ihmisten taloudellisen toiminnan välille. Kaikenlaista kokeillaan, mutta aikaa myöten kilpailu karsii epäterveet hankkeet.

The Ascent of Money on hyvin helppolukuinen, jos paikoin jopa jaaritteleva. Lukujen sisällön Ferguson sitoo yhtä hyvin historiaan kuin tähän päiväänkin ja erityisesti käynnissä olevaan kriisiin ja havainnollistaa esimerkiksi joukkovelkakirjojen hinnoittelua yksinkertaisin laskelmin. Historian tuntemus ja analogioiden tunnistaminen tuovat Fergusonin ääneen syvyyttä, eivätkä esille nostetut ennakkotapaukset ole kovin valoisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti