sunnuntai 19. elokuuta 2012

El Narco

Ioan Grillo, El Narco: The Bloody Rise of Mexican Drug Cartels.  Bloomsbury Publishing, London, UK, 2012.

Ioan Grillo on brittiläinen toimittaja, joka raportoinut Meksikon huumesodan käänteitä ja tapahtumia vuodesta 2001. El Narco on monipuolinen läpileikkaus huumetuotannon, -kaupan ja -sodan historiasta, vaiheista ja eri osapuolista. Kirjan nimi on espanjankielinen yleisnimi huumekauppiaille.

El Narco jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa selvittää Meksikon huumekaupan historiaa aina ensimmäisistä pienviljelijöistä nykyiseen teolliseen miljardibisnekseen. Oopiumi tuli Kiinasta siirtolaisten mukana 1800-luvulla. Meksikon ylängöt osoittautuivat sopivaksi viljelylle ja Yhdysvallat otolliseksi markkina-alueeksi. Huumeet kiskoivat köyhät seudut irti köyhyydestä. 1960-luvulla hippiliike herätti laajan kysynnän kannabikselle, jota oli jossain määrin viljelty Meksikossa ainakin espanjalaisten saapumisesta asti. 1980-luvulla muotiin tuli bilehuumeena kokaiini. Miami Vicen kuvaama Florida oli väylä kolumbialaiselle kokaiinille, mutta, kun viranomaiset saivat sen tukittua, kokaiinikin alkoikin kulkea Yhdysvaltoihin meksikolaisten välikäsien kautta.

NAFTA-sopimuksen jälkeen 1990-luvun puolessa välissä Yhdysvaltojen rajan tuntumaan syntyi runsaasti maquiladora- eli vapaakauppaa hyödyntäviä tuotantolaitoksia, kun yhdysvaltalaiset yritykset siirsivät tuotantoaan halvemman työvoiman äärelle. Ihmiset muuttivat köyhältä maaseudulta uusiin kaupunkeihin. Sitten väestö kasvoi ja työpaikat siirtyivät osin aasiaan, mistä seurasi työttömyyttä. El narco on yksi tie köyhyydestä.

Yhdysvallat yritti moneen otteeseen vuosikymmenten mittaan suitsia huumekauppaa. Presidentti Nixon käynnisti sodan huumeita vastaan, ja se on ollut jokaisen yhdysvaltain presidentin agendalla siitä lähtien. Huolimatta vuosikymmenten taistelusta huumekauppaa ei ole saatu kuriin. Huumekaupasta ei ole tarkkoja lukuja, mutta arvioiden mukaan meksikolaiset kartellit käärivät kaupasta noin 30 miljardia dollaria vuosittain. Noin 90% Yhdysvaltoihin vietävistä laittomista huumeista kulkee meksilaisten kautta.

Väkivalta huumekaupan ympärillä on lisääntynyt pitkin 2000-lukua. Meksikon presidentit Fox ja Calderón ovat taistelleet huumekartelleja vastaan ja pidättäneet niiden johtajia.  Pidätysten seurauksena syntynyt valtatyhjiö on käynnistänyt verisiä taisteluita. Arviolta yli 40000 ihmistä on kuollut huumesodassa mukana lukuisia poliiseja, sotilaita, poliitikoita, toimittajia ja jopa Yhdysvaltain liittovaltion agentteja. Monet poliisit ja virkamiehet ovat (perinteisesti olleet) kartellien palkkalistoilla. Murhista selvitetään vain noin 5%.

Yksi kartelleista muodosti iskujoukon armeijan erikoisjoukoista eronneista sotilaista. Sotilaat perustivat myöhemmin oman kartellin ja on nykyään laajimmalle levittäytynyt Meksikon kartelleista. Los Zetas käyttää iskuissaan sotilastaktiikoita, tehokkaita aseita ja pelotevoimaa (uhrien päiden irroittamista, raakaa kidutusta, sivullisten tappamista). Grillo rinnastaa Irakin ja Afganistanin katutaistelut Meksikossa käytäviin armeijan ja kartellien välisiin (Luttwakin sanoin "epäsymmetrisiin" ja "matalan kontrastin") aseellisiin konflikteihin.

Kirjan toinen osa kuvaa meksikolaisen huumebisneksen rakennetta. Ensin Grillo kuvailee salakuljetusreittejä ja -menetelmiä sekä salakuljettajia. Kartelleilla on erityisiä suunnittelijoita, joiden tehtävä on kätkeä huumeet ajoneuvoihin tai niissä kuljetettaviin esineisiin. Osa huumeista kulkee aavikon halki repuissa, osa lentokonerahtina tai maanalaisia käytäviä pitkin. Takaisin tuodaan rahaa tai aseita; monet Meksikossa käytettävistä aseista ostettu laillisesti Yhdysvalloista.

Kidnappaukset on toinen, kasvava ansaintatapa. Alkuun kaappaajat, usein kartellien jäseniä, iskivät rikkaisiin perheisiin mutta ovat sittemmin keskittyneet keskiluokkaan ja siirtolaisiin, joilla ei ole vartijoita tai turvalaitteita. Perheille lähetetään sormia ja raakoja kidutusvideoita, ja niinpä suku kokoaa rahat omaisensa pelastamiseksi. Lunnaiden koko riippuu kohteesta.

El narcon ympärillä murhat ovat arkipäivää. Ala on kilpailtu ja palkkamurha maksaa noin 86 dollaria. Tarkkailijat keräävät kohteesta tiedot ja suunnittelevat sopivan iskuajan kohdan. Jotkut käyttävät pistooleita, mutta usein iskun onnistuminen varmistetaan tyhjentämällä pari Kalashnikovin rumpulipasta. Murhat synnyttävät paitsi epätoivoa myös verikoston kierteen. Kartellien välien selvittelyt johtavat kasvaviin ruumispinoihin, joissa on seassa sivullisia.

Huumekaupan ympärille on muodostunut ns. narcocultura. Huumebisnestä kuvaava balladit narcocorridot ja niiden esittäjät ovat suosittuja, vaikka niiden soittaminen esimerkiksi radiossa on kiellettyä. Huumekartellien johtajat teettävät itsestään lauluja. Pienet pajat tekevät el narco -elokuvia. Lisäksi huumekartellit yrittävät sovittaa toisiinsa uskontoa ja raakaa arkea. Virallisesti katolinen kirkko tuomitsee huumekaupan ja sen harjoittajat, mutta paikalliset papit saavat runsaita avustuksia kartelleilta ja osaavat sovittaa saarnansa yleisölle sopivaksi.

Kolmas osa käsittelee Meksikon ja sen huumekartellien tulevaisuutta. Organisaatiot hakevat yhteistyökumppaneita ja jalansijaa muualta maailmasta, mm. Venäjältä ja Afrikasta. Yhdysvaltojen puolella pelätään väkivaltaisuuksien leviämistä rajan yli. Meksikossa valeostojen laillistaminen lisäsi poliisin mahdollisuuksia päästä käsiksi isompiin tekijöihin. Huolimatta kaikista yrityksistä väkivalta on lisääntynyt ja huumekauppa kasvanut.

Toivo lepää merkittäviltä osin poliisivoimien uudistamisessa. Grillo esittelee myös huumeiden laillistamisen argumentit molemmin puolin pöytää ja niihin liittyvät ongelmat ottamatta itse kantaa suuntaan tai toiseen.

El Narco on erinomainen tietokirja. Grillo kirjoittaa hyvin ja sujuvasti. Laajemmat kokonaisuudet palautuvat useiksi silminnäkijöiden kertomuksiksi, tarinoiksi otsikoiden takana. Grillo on haastatellut viranomaisia, presidenttejä, liittovaltion agentteja, toimittajia, entisiä salakuljettajia, palkkamurhaajia ja kartellien johtajia sekä näiden ja uhrien omaisia. Grillo on myös rohkea ottaen huomioon, miten usein ja miten vähästä toimittajien henki on lähtenyt Meksikossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti