lauantai 9. syyskuuta 2017

Salamiin soturit

Viimeisen parin vuoden aikana sana fasismi on alkanut nousta keskusteluihin ja otsikoihin. Joidenkin johtajien poliittista retoriikkaa heijastetaan 1930-luvun Eurooppaan, missä puhe kärjistyi vihaksi ja suursodaksi tunnetuin seurauksin. Ovatko hyvät arvot jälleen vaarassa?

Brittiläinen sotahistorioitsija Antony Beevor on samentanut kuvaa menneisyydestä. Kytkiessään Espanjan sisällissodan osaksi toisen maailmansodan narratiivia hän huomauttaa, että luottamus demokratiaan oli huteraa laajalti Euroopassa, eikä esimerkiksi brittiläinen konservativismi erityisesti hylkinyt fasismia — etenkään jos polarisoituvassa ilmapiirissä vaihtoehto oli kommunismi. Monien länsimaiden johtajat pitivät Espajanssa fasistien voittoa kokonaisuuden kannalta toivottavampana. Vaikka Iso-Britannia ja Ranska eivät toimittaneet osapuolille aseita, esimerkiksi Yhdysvallat laivasi Francon johtamille fasisteille tuhansia kuorma-autoja, mitä on pidetty yhtenä avaimena voittoon.

Sodan osapuolet tietysti hakivat tukea ulkomailta, mikä syvensi maan kahtiajakoa ja eskaloi väkivallan totaaliseksi sodaksi. Espanjaan virtasi kymmeniä tuhansia ulkomaisia taistelijoita, joista jotkut olivat kirjailijoita. Ernest Hemingwayn ja George Orwellin kertomukset ovat hallinneet populaaria kuvaa sisällissodasta. Ulkomaalaiset seikkailijat eivät kuitenkaan olleet kauttaaltaan tervetullut ilmiö. Vähitellen sisällissodasta muodostui Saksan ja Italian Neuvostoliittoa vastaan Espanjassa käymä välienselvittely.

* * *

Espanjalaisen Javier Cercasin romaani Salamiin soturit (2003) ruotii sodan perintöä postmodernein keinoin. Se pureutuu sotaan Rafael Sánchez Mazasin elämäkerran kautta. Sánchez Mazas oli kirjailija ja yksi fasistisen Falangistiliikkeen perustajista, joka jäi sisällissodan pyörteissä tasavaltalaisten vangiksi ja määrättiin teloitettavaksi. Hänen onnistui kuitenkin ratkaisevalla hetkellä karata. Sitten takaa-ajon aikana tasavaltalaisen sotilaan kerrotaan päästäneen hänet menemään.

Fiktiivisen alter egonsa kautta Cercas alkaa jäljittää tätä tarinaa sekoittaen romaaniinsa todellisia ja keksittyjä ihmisiä ja tapahtumia. Lukija joutuu romaanin edessä jatkuvasti kysymään, mikä kerrotusta on totta romaanin todellisuudessa ja mikä todellisuuden todellisuudessa. Näin kirjailija pääsee totuuden äärelle paljastaen sen väistämättömän subjektiivisena. Kirjailijan kamppailu kertomuksellistamisen kanssa viittaa romaanin kerrontaan itseensä. Chileläinen kirjailija Roberto Bolaño neuvookin päähenkilöä: ”Todellisuus tekee meille aina vääryyttä; on paras ehtiä edelle ja tehdä sille vääryyttä ensiksi.” Myös monta sotaa nähnyt sankari Antonio Miralles pitää kaikkia sodasta kertovia tarinoita valheina.

Päähenkilönsä kautta Cercas kenties tematisoi oman keskinkertaisuutensa kirjailijana (hieman samaan tapaan kuin minä maallikkouteni ja asiantuntemattomuuteni lukijana). Toisaalta vähättelyn takana hän tuntee ylpeyttä romaaneistaan; monet sivuhenkilöistä mainitsevat ne kiitellen. Salamiin soturit ei ole kuitenkaan pelkästään metakirjallista kikkailua vaan ihan sujuva, jouhevasti etenevä kohtuullisen jännittävä romaani.

Romaani lepää Espanjan sisällissodan varassa: Sota virittää tarinaan odotuksia ja käänteitä, ihmisten välille jännitteitä sekä kuljettaa laajempia teemoja sankaruudesta, historiallisesta perinnöstä, ennen kaikkea muistista tai muistamisesta. Valokuvien naureskelevat nuorukaiset taistelivat ja kuolivat jonkin asian puolesta. Cercasin romaani ei kuitenkaan nouse sodan yläpuolelle sellaiseksi yleisinhimilliseksi tarinaksi, joka upottaisi lukijan historian maailmaan tai jännityskertomuksen vyyhteen tai pakottaisi hänet kohtaamaan itsensä. Salamiin sotureissa on pienen tai paikallisen romaanin maku. Vai onko puute sittenkin lukijassa?

* * *

Meksikolaisen Guillermo del Toron elokuvaa Pan's Labyrinth (2006) käsittelevässä videoesseessään Leon Thomas rinnastaa Ofelian — eli Espanjan — myyttisen maanalaisen seikkailun maan sisällissodan tapahtumiin ja hirviöt sodan osapuoliin. Itse Pan kauneudessaan ja kiehtovuudessaan edustaa fasismin lumousta.

Cercas käsittelee kirjassaan sodan perintöä mutta pysyttelee kohtuullisen etäällä sen ideologisista leireistä tai arvoista. Sánchez Mazasin fasismi on poliittista toimintaa, johon ei pureuduta sen enempää: hän ei lankea, ei lumoudu eikä irtisanoudu vaikka ottaakin sodan jälkeen etäisyyttä Francon hallintoon. Toisin kuin Orwell tai Hemingway, Cercas ei asetu selkeästi millekään puolelle, vaikkakin päähenkilö ihailee Bolañon poliittista ryhdikkyyttä ja kenties tunnustaa tasavaltalaissympatioita.

Historialliset narratiivit ankkuroivat lukijan vaivihkaa tapahtumiin ja niiden sisältämiin arvoihin (vaikka tietysti tämänpäiväisen moraalin ja tulkinnan ulottaminen sellaisenaan historiaan vääristää aina kuvaa). Ne esittävät moraalisia haasteita, joista lukija toivoo selviävänsä Ofelian tavoin. Olisinko ollut niitä, jotka lähtivät Espanjaan taistelemaan fasismia vastaan? Olisinko pelottomasti huiskuttanut niitä lippuja, joista on tullut länsimaisen demokratian hyveitä? Olisinko minä totellut vain tottelemisen vuoksi?

Javier Cercas, Salamiin soturit. Espanjankielisestä alkuteoksesta Soldados de Salamina (2001) suomentanut Matti Brotherus. WSOY, Juva, 2003.

2 kommenttia:

  1. Salamiin soturit oli positiivinen kokemus, yllättäjä. Kerronta oli sujuvaa ja aihe kiinnostava ja oivaltavasti käsitelty. Kirjailija-tutkijan sinnikkyys jäi myös mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Positiivinen lukukokemus, kyllä, samaa mieltä. Päähenkilön sinnikkyys kantaa tarinaa, mutta minusta hänen kirjoittamisensa nojasi merkittävästi myös ympäristöltä saatuun tukeen. Suurin vastus on epävarmuus. Hän ehtii luovuttaakin pari kertaa, kun sitten liekki leimahtaa uudelleen. Hänen tyttöystävänsä potkii häntä jatkuvasti eteenpäin, ja muiden muassa Bolaño maanittelee häntä takaisin proosakirjoittamisen pariin.

      Vaikka kansiin tulee yleensä yksi nimi, kirjoittaminen on aina jossain määrin yhteisöllistä. :-)

      Poista