Kolmastoista kylä

Romain Sardou, Kolmastoista kylä. Ranskankielisestä alkuteoksesta Pardonnez nos offences (2002) suomentanut Anna-Maija Viitanen. Bazar, Helsinki, 2010.

Romain Sardou on ranskalainen kirjailija, joka kokeili vuosien ajan siipiään dramaturgina ennen kuin alkoi kirjoittaa romaaneja. Kolmastoista kylä on hänen esikoisromaaninsa.

Talvella 1284 pienen Draguanin hiippakunnassa valvoo levoton piispa. Talven pakkaset halkaisivat Neitsyt Marian patsaan. Edellisvuonna joesta löytyi kolmen ruumiin palasia, eikä syyllisiä ole vieläkään saatu kiinni. Inkvisition kuumiin liekki on hiipunut, mutta Toulousen ympäristössä on jäänteitä kataariharhaopeista. Kylään saapuu vieras, ja piispa löytyy murhattuna seuraavana aamuna. Kyläläisten keskuudessa vieraat, rutot, papit ja kuolema kiertyvät tunnistamattomiksi huhuiksi.

Vikaari Chuquet lähtee viemään piispan maallisia jäännöksiä Pariisiin. Pappi Gui lähtee pelastamaan suoalueen unohtuneen kylän sieluja. Ritari du Grand-Cellier heittäytyy juonittelevien roomalaiskardinaalien jalkoihin pelastaakseen poikansa sielun ja sukunsa maineen.

Kolmastoista kylä on toimiva trilleri. Sardoun keskiajan kuvaus ja kirkollisten piirien juonet imaisevat mukaansa.

Red Land, Black Land

Barbara Mertz, Red Land, Black Land: Daily Life in Ancient Egypt, 2nd edition. William Morrow Paperbacks, New York, NY, USA, 2009.

Barbara Mertz on yhdysvaltalainen kirjailija, joka on väitellyt egyptologiasta ja on lukuisten romaanien lisäksi kirjoittanut tietokirjoja muinaisesta Egyptistä.

Red Land, Black Land julkaistiin ensi kerran vuonna 1978. Se on suurelle yleisölle suunnattu tietokirja, jonka tarkoitus on kumota monia yleisiä muinaisen Egyptin kulttuuriin liittyviä harhaluuloja. Mertz pureutuukin aiheeseensa ikään kuin alhaalta käsin aloittaen synnytyksestä, perheistä, vanhemmista, lapsista, vaatteista, asumuksista edeten ammattikuntiin, kirjureihin, käsityöläisiin ja kauppiaisiin. Sotilaiden kohdalla kerronta viipyy hetken muutamassa taistelussa ja sotalaitoksen kehityksessä.

Kuvaillessaan pappien ja noitien, velhojen tai manaajien asemaa ja tehtäviä tai roolia, Mertz pohtii tieteen, magian ja uskonnon suhdetta muinaisegyptiläisessä kulttuurissa. Niitä on mahdoton erottaa toisistaan: kulttuuri paitsi ajallisesti kaukana, kaikki säilyneet tekstit edellyttävät tulkintaa, eivätkä egyptin sanat käänny kauniisti meidän käsitteistöömme. Myöhemmin parantajajien kohdalla Mertz antaa tästä kolmiyhteydestä runsaasti esimerkkejä. Mainittakoon, että arkkitehti on tehtävä tai toimi, jolle ei sellaisenaan ole sanaa egyptin kielessä, mutta nimike "julkisten hankkeiden valvoja" on tulkittu kattavan rakennusten suunnittelun.

Mertz on hyvä kirjoittaja. Kertojan ääni on sujuva ja hauska, mutta kirja on edelleen asiallinen tietokirja. Kaiken aikaa hän pysyttelee kiinni lähteissä, eli arkeologisissa löydöissä, maalauksissa, kaiverroksissa tai kirjallissa lähteissä. Mertz ammentaa pitkästä egyptologian historiasta teorioita ja käsityksiä, jotka myöhempi tutkimus tai terve järki on sittemmin kumonnut; jää epäselväksi, missä määrin nämä teoriat ovat ajankohtaisia ja missä määrin ne olivat ajankohtaisia, kun hän väitteli vuonna 1952. Oli miten oli, ne kuvaavat, miten käsitykset muinaisista egyptiläisistä ovat muuttuneet parin sadan vuoden aikana. Vaikka kirja on kohdistettu maallikoille, se tarjoaa kirjallisuusluettelon alan tuoreisiin teoksiin.