Katja Ketun novellikokoelma Piippuhylly (2013) tarjoilee joukon toisiinsa väljästi liittyviä tarinoita. Kehyskertomus on kirje piippuja keränneeltä mieheltä tyttärelleen. Kirjeessä mies kertoo tarinan kunkin piipun aikaisemmasta omistajasta, mutta varsinaisesti tarinat kertovat naisista.
Opin, että yhdestä maailman pisteestä saattaa kertoa kaikki tarinat. Tähän olen liittänyt vain murto-osan niistä. Nämä ovat kertomuksia alkumerestä ja tulikuumasta hiekasta. Fosforinhohtoisista kaloista, siitä kuinka ihmisen rakkaus voi olla yhtä ehdotonta kuin lapinkoiran lempi.Tarinat kieppuvat villisti historiallisissa murroskohdissa. Kirja vie lukijansa Saksaan Kristalliyön tapahtumiin, Stalingradin taisteluun, juuri vallankumousta edeltäneelle Venäjälle, Jäämeren rannoille, Afrikan orjalaivoille ja kuumeiseen Rioon. Piiput vaihtavat omistajaa kuljettaen tarinoita muassaan, ja syystä tai toisesta kaikki tiet vievät pohjoiseen. Lappi muodostaa kuitenkin eräänlaisen piippuhyllyn, josta näkee huonosti pelikentälle. Maailman suuret tapahtumat välittyvät loivina laineina, huhuina sekä vieraina ihmisinä ja esineinä, joita karun ympäristön ja etäisyyksien muovaamat paikalliset ottavat vastaan kukin tavallaan.
Mutta on muunkinlaista rakkautta, mehevää. Lihanlillivää, pakonpolttavaa reittä, rietasta, jyhmeänkutoista, kähmäistä ja turskatelinkaltaista kurotusta kohti taivaan saranoita. Niissä ihminen on seinä toista vastaan, mutta avautuu tarvittaessa oveksi.Piippuhylly on myös säilytyspaikka lasten ulottumattomissa. Kokoelman tarinat eivät ole keskiluokkaisen sieviä kertomuksia. Novellit kuvaavat seksuaalisuutta laidasta laitaan väistäen ainoastaan romanttisen rakkauden. On kiimaa, alistamista, raiskauksia, kaupankäyntiä ja hyväksikäyttöä sekä joitain poikkeamia heterosuhteiden tallatulta polulta. Rakkaudeton seksi on eläimellistä ja enimmäkseen miesten hallitsemaa. Kerronnan toteavuuden, uhrien tyyneyden ja tapahtumien rajuuden väliin syntyy jännite. Tämä vieraannuttaminen toimii paikoin tehokkaasti.
Ketun kielenkäyttöä on palkittu ja ylistelty. Kerrontaa maustavatkin herkulliset sanat, jotka voivat olla murretta tai itse keksittyjä. On "ääpättäjää", "tilliturpaa" ja "kälämejä". Rajummin Kettu soveltaa yleiskielen sanoja kootessaan henkilöitä ja tapahtumia. Hän lavastaa tarpeellisen määrän yksityiskohtia historialliseksi kehykseksi, mutta jokin estää putoamasta novellien maailmaan. Ehkä jonkinlainen tarinamaisuus, vauhdikas ja rietas kertomuksellinen kujeilu tai peräti musta huumori? En tiedä, eikä haittaa. Lumpsakkaa lukemista, yhtä kaikki.
